Raaka-Aine – Ennen Kuin Toivosta Luovutaan

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 11.10.2013

Genreluokituksia rikkova lahtelainen Raaka-Aine osaa sekoittaa soppaa entisestään. Turhahan sitä on jatkuvalla syötöllä raastaa samaa porkkanaa kantaan asti, vaan vedetään mitä halutaan, mutta niin että mielenkiinto kuuntelijoilla säilyy.

”Ennen Kuin Toivosta Luovutaan” on yhtyeen kolmas pitkäsoitto ja jos edelliset ”Kipupisteet” (2010) ja ”Shokkiterapiaa” (2011) pistivät kriitikoiden ja kuulijoiden päät sekaisin tarjoamalla vähän kaikenlaista popimmasta rokista, metalliin ja punk-poljentoon, niin ”EKTL” on ehkä selkeämpi ja eheämpi kokonaisuus. Pakko mainita, että ”EKTL” -levyä kuunnellessa tulee mieleen Aki Tykki ja Happoradio.

Vuonna 2009 Radio Rock Starba -skabassa Doom Unit vei voiton, mutta 2.sijan saavuttanut Raaka-Aine ei paljoa pekkaa pahemmaksi jäänyt. Kilpailu poiki paljon julkisuutta, lisä-kuulijakuntaa ja tietenkin myös levytys-sopimuksen teko oli askelta lähempänä. Nyt ollaan niistä ajoista kasvettu ulos ja vartuttu ylöspäin – on löydetty homman punainen lanka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokoonpano yhtyeessä ei ole muuttunut sitten vuoden 2012. Tommi Fäldt (laulu), Jussi Mattelmäki (basso), Tuomas Lampén (rummut) ja Timo Ruokola (kitara) muodostavat ehjän kokonaisuuden ja homma toimii saumattomasti yhteen – ainakin käsillä olevalla levyllä. Levyn on tuottanut Entwinestä tuttu Aksu Hanttu.

Kappaleista sen verran, että melko taidokkaasti biiseissä yhdistellään akustista ja sähköistä kitarointia ja Fäldtin herkkä tulkinta tukee biisiä kuin biisiä. Parissa kappaleessa liikutaan ihan siinä rajoilla, että voiko tätä kutsua edes pop-rockiksi, vai mennäänkö jo kevyemmän (iskelmä?) puolelle. Mutta rajoja pitääkin koetella, ettei ihan kaarnaa jyrsitä joka päivä – rajojen kokeilemisestahan Raaka-Aine nimenomaan tunnetaan. Yhtyeelle tyypillistä ”raskauttakin” levyllä toki on esimerkiksi ”Valtikka” -kappaleen muodossa

Kotimainen Happ… krhhmmm.. siis Raaka-Aine on kolmannen albumin myötä saavuttanut ns. aikuisiän suomalaisissa rock-piireissä. Listoilla aikaisemmin ”ihan kivasti” pärjännyt yhtye saattaa tämän julkaisun myötä nousta vähän isommaksi nimeksi tämän maan keikkalavoilla ja listoilla. Vähän kevyempää settiä metallimiehelle, mutta tämmöstä välillä on ihan hyvä kuunnella, ettei masennu, sillä kyllä allekirjoittaneen mielestä kevyempi kotimainen on hyvää valohoitoa pimeneviin iltoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7½/10

Kappalelista:
1. Tällä Kertaa
2. Totuudesta
3. Valtikka
4. Ennen Kuin Toivosta Luovutaan
5. Vailla Suuntaa
6. Routamaa
7. Tielle Pimeään
8. Tuonelan Joutsen
9. Otteessa
10. Muistollesi

R-A kotisivut
R-A facebookissa

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat