Raakalaismaiset hyväntekijät – klassikkoarviossa Napalm Deathin 20-vuotias ”Punishment in Capitals” -live

Huhtikuun lopussa 2002 koin erään mieleenjäävimmistä musiikkihommiin liittyvistä kokemuksistani. Olin vaihto-oppilaana Birminghamissä. Läksin erään koulupäivän päättäjäisiksi paikalliseen levymekkaan, Reddington’s Rare Records Shopiin kyselemään paikallisten punkbändien omakustanteita. Myyjä ilmoittaa, että hän ei paatuneena harvinaisten levyjen kauppiaana paljoa uusista bändeistä tiedä, mutta että tuolla kaupan takaosastolla on kuulemma yksi jäbä, joka tietää asiasta. Mies johdattaa allekirjoittaneen peremmälle kaupan hyllyjen väliin.

Myymälän takaosassa urbaaniin anorakkiin ja mustiin, kuluneisiin pillifarkkuihin sonnustautunut, pitkänhuiskea, lyhythiuksinen, kolmenkympin hujakoilla oleva mies plärää seiskatuumaisten laaria. Kauppias menee jututtamaan selätysten allekirjoittanutta päin seisovaa herraa ja kertoo asian sekä viittoo kädellään suuntaani. Mies kääntyy ympäri, tervehtii. Siinä samassa tajuan, että tässä miehessä on jotain todella tuttua. Kerroin asiani uudelleen, ja leveällä Pohjois-Birminghamin murteella mies niputtaa pari eri levymestaa, joista erityisesti kehuu yläkaupungilla sijaitsevaa Swordfish Musicia. Samaan hengenvetoon hän kysyy allekirjoittaneelta, kummallista aksenttia puhuvalta nuorukaiselta, että mistä mahdan olla kotoisin. Kerron että Suomesta ja että opiskelen kaupungissa vielä reilun kuukauden päivät. Tähän hän innostuu, että ”Ok… Finland!” Hän jatkaa, että edellisenä kesänä hän soitti bändinsä kanssa festivaalilla, joka oli… (miettii hetken)… ja lausuu vahvalla aksentilla ”Ilossaurirrock” ja että Aston Villan molarina pelaa suomalaisveska Peter Enckelman.

Siinä hetkessä tajuan, että ei perkele…. sehän on ”Nappiksen” Barney! Mutta että lyhythiuksisena? Olin nimittäin tuota ennen nähnyt hänestä ainoastaan promokuvia runsaassa, pitkässä leijonapehkossaan, mikä vaikeutti olennaisesti hänen tunnistamistaan. ”Are you Barney? But you’ve cut your hair!?” ihmettelen ääneen. Barney kokoaa itseään hämmentyneenä, että oli tullut tunnistetuksi näinkin odottamattomassa tilanteessa. Hän kertoo, että oli juuri edellisyönä palannut keikkareissulta Lontoosta ja oli hieman voipunut. Kiitän ja poimin levyhyllystä mukaani Nappiksen ”Harmony Corruption” -älppärin, johon pyydän signeerauksen onnesta soikeana. Barney pyörittelee päätään, naurahtaa levykauppiaalle tilannetta, jota tuskin oli osannut vielä varttia aiemmin ennakoida, ja poistuu kaupasta.

Myöhemmin selvisi, että tuo kyseinen edellispäivän keikka oli ollut Napalm Deathin Lontoon ULU-klubilla 27.4.2002 soittama Huntingtonin koe-eläinlaboratorion toiminnan lopettamista ajavan järjestön S.H.A.C.:n toiminnan rahoittamiseksi järjestetty hyväntekeväisyyskeikka. Setti taltioitiin monikameratallenteena ja äänitettiin korkealaatuisena audiotallenteena. Lopputulos tästä oli 5.11.2002 julkaistu DVD- ja audioalbumi ”Punishment in Capitals”. Äänite oli samalla Napalm Deathin toinen virallinen livejulkaisu. Normaalin tunnin turpasaunan sijasta Nappis löylytti täyteen pakkautuneen lontoolaisklubin yleisöä puolentoista tunnin setillä.

Setti on käytännössä Napalm Deathin alkupään tuotannon hittisikermä höystettynä kourallisella erinäisillä julkaisuilla ilmestyneitä coverbiisejä. Monikameraohjaus toimii moitteettomasti ja välittää hikisen iltapuhteen tapahtumat niin lavalla kuin yleisössä teräväpiirteisen tarkasti. Myös audiomiksaus on aikansa mittapuulla täyteläisen toimiva ja hyvin eroteltu.

Yhtyeen kokoonpano oli klassinen 1990-luvun miehistö, soundit enemmän kuin kohdillaan. Kitaristikaksikko Mitch Harrisin ja Jesse Pintadon murhaavasoundinen kitaravalli tukee Shane Emburyn ärhäkän säröbasson ja Danny Herreran periksiantamattoman mutta silti sopivalla tavalla punkisti soitetun rumputyön muodostamaa perustusta. Koko massiivisen väkivaltaisen vyörytyksen täydentää juurikin tuolloin vastikään pitkistä hiuksista eroon päässyt murisija Mark ”Barney” Greenway.

Setti on kuin grindaajan karkkikaupasta kattaen tuolloin viimeisimmästä albumista, ”Enemy of the Music Businessistä”, alkaen vähintään yhden biisin jokaiselta tuohon mennessä julkaistulta Napalm Death -albumilta. Onpa mukana jopa yksi kappale tuolloin vielä esituotantovaiheessa olleelta, lokakuussa 2002 ilmestyneeltä ”Order of the Leech” -albumilta, nimittäin grind-rytistys ”Narcoleptic”. Selkäsaunan käynnistää Lee Dorrianin aikaisen ”From Enslavement to Obliterationin” raivokas ”Lucid Fairytale”, jonka yhtye nostaa kertaheitolla alkuperäistä kouriintuntuvammalle tasolle. Tämän jälkeen kompaktina jatkumona päälle vyöryvän setin kohokohtia ovat ilman muuta liveolosuhteissa aivan uudenlaisia kierroksia saavat myös uudemmat kappaleet ”Take the Poison”, ”Next on the List” ja ”Volume of Neglect”.

Myös massiiviset jyräbiisit ”The World Keeps Turning”, ”Constitutional Hell”, ”Suffer the Children” ja ”Can’t Play Won’t Pay” sekä ysäristi groovaava ”Greed Killing” tinttaavat kuulijaa tehokkaasti palleaan. Tuolloin vastikään kuolleelle Englannin kuningataräidille ja koko kuningasperheelle Barneyn omistama ”Vermin” ei jätä epäselväksi Napalm Deathin kantaa monarkian tarpeellisuudesta uudella vuosituhannella.

Italialaisen thrash/hardcore-yhtye Raw Powerin ”Politicians”-biisin cover yhdessä Nappiksen varhaisen tuotannon lyhyempien kappaleiden ja instantimpien rykäisyjen ”From Enslavement to Obliteration”, ”Unchallenged Hate” sekä ”Scum”, ”Life”, ”The Kill” ja ”Deceiver” lisäksi ”Cure for a Common Complaint”, ”Mass Appeal Madness” ja ”Instinct of Survival” antavat selkeän käsityksen siitä, kuinka järkähtämättömän tikissä soittokunnossa yhtye toisen menestyksekkään tulemisensa aikaan oli vuosituhannen alkuvaiheessa. Sokerina pohjalla kuullaan kaikkien aikojen ytimekkäin eksistentialistinen ajansäästöbiisi ”You Suffer”.

Erityisesti kunnioitusta herättävien biisien joukkoon kuuluvat hienostunuteleisen teatraalisesti Barneyn esittelemä Dead Kennedys -laina ”Nazi Punks Fuck Off”, tuolloin puoli vuotta aiemmin menehtyneen, Nappiksen alkuaikojen kiertuekumppani Chuck Schuldinerin muistolle omistettu Death-cover ”Back from the Dead” ja koko täsmätulituksen päättävä, ”Scum”-albumin vulkaaninen purkaus ”Siege of Power”.

”Punishment in Capitals” on yksi korkealaatuisimpia äärimetalliyhtyeiden livetallenteita mitä maa päällään kantaa. Paketti on myös hyvä oppikirja ja porttiteorian alkupiste Napalm Deathiin tai grindcoreen ennen tutustumattomalle. Siltä välittyy samanaikaisesti yhtyeen raakuus, tiukkuus, monipuolisuus ja maanisuus mutta myös sensitiivisyys, inhimillisyys ja empaattisuus. Surullisen klangin tallenne jättää siinä määrin, että se oli myös viimeinen Napalm Death -kiekko, jolla kuultiin vuonna 2006 menehtyneen Jesse Pintadon edelläkävijän otteita huokuvaa kitarointia.