Raatokärpästen herruus – arviossa Decreationin ”Psychotic Re-Invention of God”
Vuonna 2022 perustetun Decreationin debyyttialbumi ”Psychotic Re-Invention of God” osoittaa, että kotimaisen kalmankatkuisen metallin laatu paranee tultaessa vuosituhannen kolmannen vuosikymmenen loppua kohti. Yhtyeen pitkäsoitto on tinkimätön taidonnäyte siitä, kuinka perinteikäs, ysärihenkinen death metal puretaan osiin ja kasataan uudelleen nykyaikaisten laatustandardien mukaan jäsentyneellä näkemyksellä. Albumia kuunnellessa tulee harvinaisen selväksi, että yhtye on opiskellut pitkän oppimäärän Carcassia, Morbid Angelia ja Deathia ja on mieltänyt kyseiset prinsiipit oman, karheankuplivan ilmaisunsa laukaisualustaksi.
Avausraita ”Self-Dissonancen” monivivahteisesta vimmaisuudesta lähtien biisit on optimoitu tehokkaasti perille iskeviksi ohjussarjoiksi. Niiden jännite on taidokkaasti ladattua. ”Zen of the Living Deadin” kokeellinen hidastelu tuo mukavaa suvantovaihetta yhtyeen murhaamiseen. Albumin nimiraidan riffivyörytys moukaroi raskaasti ja monipuolisesti. ”Kingdom of Parasites” -biisin laahaavien doom-elementtien ja arvaamattomina kulman takaa iskevien nopeampien elementtien vuorottelulla yhtye ulottaa ilmaisuunsa lisää ulottuvuuksia. Decreation ei sorru genren tyypillisimpiin sudenkuoppiin, kuten pelkkään itsetarkoitukselliseen tekniseen kikkailuun tai tasapaksuun puuduttamiseen. Yhtyeen materiaali hengittää ahdistusta purkavaa, käsin kosketeltavaa katarttista purkautumista, ja mikä parasta, ennalta arvaamattomia väyliä hyödyntäen.
Kitarakaksikko Frankin ja Tapen kunnianhimoiset riffit ovat poikkeuksellisen purevia ja kieroutuneita tuoden välähdyksenomaisesti mieleen floridalaisten dödis-pioneerien parhaat päivät. Vaikka albumin soundimaailma onkin rumpujen osalta aavistuksen ysärimäinen, tuo äänivallin pienoinen hentoisuus meininkiin autenttisuutta. Kappalerakenteet ovat ilahduttavan haastavia, jolloin jokainen kuuntelukerta paljastaa tuotannosta uusia, synkkiä kerroksia ja salakavalasti päähän pesiytyviä jazz-metallille viitteellisiä rytmisiä ja melodisia koukkuja. Vokalisti Heikin korina tuo esiin teemoja jumaluuden hulluudesta ja eksistentiaalisesta kauhusta uskottavasti ilman turhaa teatraalista larppaamista.
Albumin suurin ansio piilee sen kyvyssä säilyttää primitiivinen aggression tunne, vaikka sovitustyö on selvästi vaatinut tarkkuutta. ”Psychotic Re-Invention of God” seisoo omilla jaloillaan massiivisena, likaisena ja verisenä merkkipaaluna kotimaisen kuolonmetallin uusimman aallon tekijöiden kyvykkyydestä. Se on osoitus siitä, että äärimetallin saralla voi edelleen luoda jotain, joka tuntuu sekä aidosti vaaralliselta että musiikillisesti kunnianhimoiselta.
Ja vaikka päätösnumero, ”Apostasia Spitfire”, lainailee vähän turhankin innokkaasti Carcassin ”Corporal Jigsore Quandaryn” tuplabasarijyräriffiä, on kyseessä genrensä sisällä ehdottomasti vuoden riemastuttavimpia kotimaisia julkaisuja, joka jatkaa antamistaan lukuisten kuuntelukertojen jälkeen.
