Radikaali mutta hallittu suunnanvaihto – arviossa Mastordin ”Lemmon lintu”
Harvassa ovat yhtyeet, jotka muuttavat ilmaisuaan yhtä radikaalisti kuin Mastord. Monet yhtyeet kyllä uudistavat ulosantiaan uransa aikana, mutta harvat vaihtavat esiintymiskieltään. Mastord on kuitenkin tehnyt näin tuoreimman pitkäsoittonsa kohdalla, mikä on sekä rohkea että kunnioitettava ratkaisu. Kotkalaisyhtyeen aiempi julkaisu ”To Whom Bow Even The Trees” on paikoin modernia progressiivista rockia edustava, joten ero folk-vivahteiseen ”Lemmon lintu” -albumiin on melkoinen.
Muutos ei kuitenkaan ole niin raju, etteikö tuoreinta julkaisua voisi Mastordin tuotokseksi tunnistaa. Pitkäsoiton lopulla kuultavat instrumentaaliset kappaleet ovat progressiivisuutensa puolesta jo hyvin tunnistettavia. Tutuin piirre on kuitenkin vokalisti Markku Pihlajan ääni, joka on uusimmalla julkaisulla taittunut rauhallisempaan ja hillitympään äänenkäyttöön. Pihlajan ohessa pitkäsoitolla vaikuttavat myös kitaristi-kosketinsoittaja Syvelä ja basisti Pasi Hakuli, joita kuultiin myös Mastordin edellisellä julkaisulla. Uuden rumpalin, Jarmo Pikan, lisäksi albumilla kuullaan myös pianisti-urkuri Antti Huopaista ja taustavokalisti Jenni Roslakkaa.
40-minuuttinen, 11 kappaletta kattava ”Lemmon lintu” on sulava ja unenomainen kokonaisuus. Albumilta löytyy useampi instrumentaalinen teos, jotka toimivat eräänlaisina siltoina eri tunnelmien välillä. Pitkäsoiton merkittävin koukku ei ole niinkään tarttuvissa kertosäkeistöissä, vaan alati muuttuvassa äänimaisemassa. Toisinaan polku vie levolliseen, paratiisinomaiseen tunnelmaan, ja toisessa hetkessä se johtaa painostavampaan ilmapiiriin. ”Lemmon lintu” on mukaansa vievä, puhutteleva kokonaisuus, jonka äärelle kannattaa syventyä.
Mainos päättyy
Kappalelista:
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen
Mainos päättyy