Rage Against The Machinen kiertuepäivät vuodelle 2020 vuotivat nettiin: bändi nähdään kesällä Ruotsissa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.11.2019

Yhdysvaltalainen rapmetallin pioneeri Rage Against The Machine julkisti marraskuun alussa tekevänsä paluun keikkalavoille vuonna 2020. Bändi oli aluksi julkaissut viisi keikkaa Yhdysvalloissa, ja mahdolliset tulevat esiintymiset ovat olleet tähän asti mysteeri.

Nyt netissä on kuitenkin levinnyt joukko muita kiertuepäiviä, joiden perusteella Rage Against The Machine nähdään Yhdysvaltojen lisäksi myös Euroopassa, Australiassa sekä Aasiassa. Suomalaisfaneja lähin keikka järjestetään Tukholmassa 26. kesäkuuta. Keikkapaikkojen nimiä ei ole vielä tässä vaiheessa selvillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tieto tulevista konserteista on peräisin kiertuejulisteesta, jonka kerrotaan ilmestyneen bändin Instagram-tilille, josta se kuitenkin poistettiin hyvin nopeasti. Kyseessä saattoi siis olla vahinko, ja kyseisen julisteen on määrä ilmestyä vasta myöhemmin julkiseksi.

Väitetyt kiertuepäivät on nähtävissä alhaalla:

Mar 26 El Paso, TX, USA
Mar 28 Las Cruces, NM, USA
Mar 30 Phoenix, AZ, USA
Apr 10 Indio, CA, USA (Coachella)
Apr 18 Indio, CA, USA (Coachella)
Jun 5 Nurburg, DE –
Jun 8 Amsterdam, NL
Jun 21 Clisson, FR (Hellfest)
Jun 26 Stockholm, SWE
Jun 27 Somerset, UK
Jun 29 London, UK
Jul 04 Dublin, IRE
Jul 07 Glasgow, UK
Jul 18 Byron Bay, AUS
Jul 21 Melbourne, AUS
Jul 27 Auckland, NZ
Aug 15 Seoul, SK
Aug 21 Niigata, JP
Sep 11 Chicago, IL, USA (Riot Fest)
Sep 18 Louisville, KY, USA (Louder Than Life)
Sep 21 New York, NY, USA
Sep 26 Bogota, CO
Oct 03 Rio di Janeiro, BR (Rock in Rio)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat