Ei ”Now Here Nowhere” todellakaan mikään huono lätty ole. Sen ruusut saavat juuri ja juuri tarpeeksi vettä ja pääsevät näyttämään rakkauttaan; se palvelee sitä, mitä sen pitääkin – tosin rimaa hipoen. Levy julkaistiin toukokuun 16. päivä omakustantaisesti, toisin kuin debyyttialbumi ”Fell on Black Season”. Debyyttialbumin julkaisusta on kolmisen vuotta aikaa, joten yhtyeen kasvu on menossa juuri sinne minne pitääkin ja sen pystyy kuulemaan.

Ammattitaitoa on huomattavissa heti avausraidasta ”Relinquish (Overture)” lähtien, joka saisi olla täysin instrumentaalinen. Pituutensa vuoksi loistava pohja tuleville kappaleille, mutta jokseenkin kyseenalainen kun otetaan huomioon bändin kokoonpano. Rosterista löytyy nimittäin kaksi vokalistia, joita kuunnellaan sitten koko loppu levy.

Pariin otteeseen levy tuntuu puuduttavalta kuunneltavalta, sillä genren voi aikalailla tiivistää raskaaseen rockiin, johon on upotettu runsaasti melodisen metallin höysteitä. Vokalistit Toni Kukkola ja Andy Peltola muodostavat mukiinmenevän parin, mutta herra Kukkola joka hoitaa levyn mörinät, on näistä se apaattisempi puolisko. Puhtaat laulut hoitava Andy puolestaan omistaa hieman uniikimman äänen, vaikkakaan en usko, että Rage My Bitch ja ”Now Here Nowhere” olisivat samat kokonaisuudet ilman Tonin örinöitä. Kappaleita ”Day One” ja ”As We Align” lukuun ottamatta, örinöissä on hieman toivomisen sekä apaattisuuden poistamisen varaa. Toisaalta esim. ”Pendulum” palvelee biisinä myös tätä vokalisti Peltolan paikoittaista tasapaksuisuutta.

Kokonaisuus ei ole siis niin vakuuttava, mutta mainitut ”As We Align” ja ”Day One” näyttävät että tässä levyssä on ainesta. Levyn läpi paistavat vokalistiparin yhteen sointuvuus, joka on välillä mukavaa kuunneltavaa. Vuorottaiset säkeet puhtaasti ja karjuen sekä mm. yhtäaikaisesti vedetyt kertosäkeet tuovat levylle paljon ulottuvuutta. Tästä syystä ”Now Here Nowhere” ei vakuuta sillä tavalla kuin kykenisi, koska muun bändin kukkaset tuntuvat jäävän kahden suuren puun varjoon. Kukkaset, jotka joutuvat tallotuiksi jos eivät välillä sooloile ja näytä taitojaan.

Bändin tietyt kappaleet saavat nopeasti uusilla kuuntelukerroilla helposti täytebiisin maineen ja näissä Rage My Bitch ei aivan kuulosta kuusihenkiseltä bändiltä vaan hyvältä sooloprojektilta, jossa on haluttu päästä toteuttamaan itseä monesta näkökulmasta, montaa vaikutetta hyödyntäen. Tässä levyssä tulee silti esiin puhtaan laulun ja örinän yhdistelmän taianomaisuus, jota on hyödynnetty kiitettävästi taidokkaalla jympytyksen ja melodisuuden yhdistelmällä.

7/10

Kappalelista:
1. Relinquish (overture)
2. Day One
3. Now, Here, Nowhere
4. Road To Redeem
5. As We Align
6. Lash
7. PFSD
8. Pendulum
9. The Dying Kind
10. Remains Red
11. Epiloque

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/pages/Rage-My-Bitch/

Kirjoittanut: Ville Raitio