Raikkaita muutoksen tuulia – arviossa Shinedownin ”Attention Attention”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 22.5.2018

Shinedownin edeltävä julkaisu ”Threat of Survival” tuntui hieman keveälle ”Amarylliksen” jälkeen. ”Attention Attention” ei kuitenkaan mene rockimpaan suuntaan vaan jatkaa edeltäjänsä kaltaisesti popahtavana. Siitä huolimatta levyltä löytyy purevuutta riffienkin muodossa kuten singlejulkaisu ”Devilin”, ”The Human Radion” ja ”Black Soulin” muodossa. Vaikka rock-elementit eivät ole enää niin vahvassa keskiössä yhtyeen soundissa, löytyy tältäkin levyltä Shinedownille tuttuun tapaan runsaasti tarttuvuutta. Nimikkokappale ja ”Pyro” ovat siitä loistavia esimerkkejä, vaikka ne eivät aivan saavutakaan sitä terävyyttä, jota Shinedownilta sopisi toivoa. Sen sijaan ”The Human Radio” ja ”Darkside” ovat mielenkiintoisia aggressiivisuuden ja popin symbiooseja.

Tarttuvuuden ohessa Shinedown on myös loistava luomaan kevyempiä kappaleita, joista päästään nauttimaan myös uusimmalla levyllä. ”Kill Your Conscience”, ”Creatures” ja ”Special” ovat jälleen loistavia esimerkkejä siitä, miten hyvin yhtye on onnistunut koskettamaan lyriikoillaan.  Albumin yhdeksi pistävimmäksi kappaleeksi nousee pirteä ”Get Up”. Shinedown ei ole aikaisemmin tehnyt näin pirteää pop-kappaletta, mutta se toimii todella hyvin. Myös aloitusraita ”The Entrancen” ja päätöskappale ”Brilliantin” lopussa kuultavat askeleet ja puheet ovat piirteitä, joita yhtye ei ole aiemmin hyödyntänyt.  Kappaleen ”kävelyt” kuitenkin sulkevat ympyrän, jolloin kuulijalle vahvistuu ajatus siitä, että kyseessä on konseptialbumi.

Kaaoszinelle antamassaan haastattelussa yhtyeen kitaristi Zach Myers totesi, että Shinedown pyrkii tekemään aina uuden albumin. Näin on myös käynyt ”Attention Attentionin” kohdalla. Levyä ei voi täysin verrata mihinkään yhtyeen aikaisempaan levyyn ja todeta levyn muistuttavan jotakin toista julkaisua. ”Attention Attention” tuo esiin uudenlaisen Shinedownin: levy on popimpi, mutta sen ydin on sama kuin aiemmillakin albumeilla. Myös kappaleiden rakenteet ovat muuttuneet joustavammiksi. Esimerkiksi ”The Sound Of Madnessiltä” on helppo erotella raskaat ja kevyet kappaleet erilleen, mutta tällä levyllä rajat ovat häilyviä. Tuo muutos kuitenkin toimii.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

14 kappaleen kokonaisuudeksi ”Attention Attention” on monipuolinen mutta hieman liian pitkä. Levylle on sattunut pari täytekappaletta, jotka poistamalla kokonaisuudesta olisi tullut entistä vahvempi. Siitäkin huolimatta levy on pääasiassa miellyttävä ja energinen kuuntelukokemus. Uusi albumi ei ehkä yllä aivan yhtyeen parhaimmistoon, mutta kauaksi se ei sieltä kuitenkaan jää.

8+/10

Kappalelista:

  1. The Entrance
  2. Devil
  3. Black Soul
  4. Attention Attention
  5. Kill Your Conscience
  6. Pyro
  7. Monsters
  8. Darkside
  9. Creatures
  10. Evolve
  11. Get Up
  12. Special
  13. The Human Radio
  14. Brilliant

Shinedown Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat