Rainbowcrashin debyyttialbumi ilmestyy lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.9.2012

Kuopiolais-helsinkiläinen indierock-nelikko Rainbowcrash julkaisee odotetun debyyttialbuminsa ”1000 Hours Life” lokakuussa 2012 Osasto-A Recordsin toimesta. Bändin ura on ollut määrätietoisen noususuuntainen LOST IN MUSIC showcase -keikkoineen, POPCITY-promokiertueineen mm. Reckless Loven kanssa sekä lukuisine keikkoineen aina Helsingistä Rovaniemelle saakka.

Bändin monisäikeisen sykähdyttävää debyyttialbumia muurattiin 2010-2011 välisenä aikana niin Helsingin 5 by 5 ?studiossa kuin tervankatkuisissa mökkisessioissa Savon sydänmailla. Albumin tuottajana ja äänittäjänä toimi mm. Rubik-yhtyeen ääniteknikkona tunnettu Kalle Keski-Orvola. Levy vie kuulijansa suureleisten stadionhuudatusten, tanssittavien rock ?palojen kautta kokeellisiinkin äänimaisemiin unohtamatta maanläheisiä hengähdystaukoja aina vaan lähemmäksi nykypäivän ajanhenkeä. Vierailevina artisteina levyllä kuullaan mm. Tuomas (Verjnuarmu), Lara (laulaja/lauluntekijä Helsingistä) sekä MC Raaka Pee (Turmion Kätilöt).

Albumin ensisingle ?Zeitgeist? julkaistiin vuoden 2011 lopulla Osasto-A:n toimesta. Singlen voi kuunnella mm. YouTubesta
( http://www.youtube.com/watch?v=NT2s-HwEVp0 ).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat