Raivolla, tarkkuudella ja intohimolla toteutettua synkkää taidetta – arviossa 1349:n “The Wolf and the King”

Kirjoittanut Konsta Hietaniemi - 15.9.2024

Kuultuani “Through Eyes of Stone” -kappaleen ensimmäistä kertaa joitakin vuosia sitten pistin saman tien merkille, että 1349-yhtyeen soundissa on jotain, joka iskee omaan makuuni todella lujaa. Vuoden 2019 “The Infernal Pathway” oli todella kova taidonnäyte paitsi sävellyksellisesti mutta myös osoituksena siitä, että black metalin tummanpuhuvasta ytimestä on mahdollista pitää kiinni ilman, että tarvitsee kangistua genren kulta-aikoina asetettuihin kaavoihin. Bändin kahdeksas albumi “The Wolf and the King” jatkaa samalla väkevällä linjalla.

Singlenäkin julkaistu “The God Devourer” aloittaa kokonaisuuden vahvasti. Synkän jyräävät riffit jäävät kerrasta kummittelemaan mielen perukoille, mutta kappale kokonaisuutena on vasta useammalla kuuntelulla avautuvaa sorttia. Samaa voi oikeastaan sanoa kaikista levyn kappaleista, missä piileekin mielestäni yksi yhtyeen parhaista puolista: Kappaleet rakentuvat ja kehittyvät mielenkiintoisilla tavoilla ja perinteisiin ratkaisuihin tyydytään harvoin. Riffeissä on kuitenkin tarttumapintaa heti ensikuuntelusta alkaen, mikä pitää mielenkiinnon yllä ja houkuttelee palaamaan levyn äärelle yhä uudestaan.

1349:llä on upea taito yhdistellä paikoin hyvinkin teknistä soittoa ja (ainakin genren mittapuulla) hiottua soundia black metalin raakuuteen, tonaliteetteihin ja yleiseen tunnelmaan ilman, että yhdistelmä tuntuu mitenkään väkisin väännetyltä. Achaonin kitarointi ja Frostin rumputyöskentely on totuttuun tapaan sekä raivokasta että rautaisella taidolla toteutettua. Levyn jokainen kappale paljastaa useammalla kuuntelulla omat hienoutensa, ja kuuntelukokemus on joka kerta edellistä parempi. Mikään kappale ei nouse selkeästi yli muiden, mutta tason ollessa läpi levyn näin kova ei sitä voine pitää kovin huonona asiana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn koko ensimmäinen puolikas on hiukan yllättävästi julkaistu singlejen muodossa, joten kuuntelukokemukseen tulee varmasti osaltaan vaikuttamaan se, miten ahkerasti ennakkomaistiaisia on tullut luukutettua. 1349:n musiikki on intensiivistä ja kaoottista, ja sen sisäistäminen vaatii kuuntelijalta keskittymistä, joten albumin ensimmäisen puoliskon tunteminen saattaa toisaalta auttaa pitämään fokusta yllä koko sen keston. “The Wolf and the King” tuntuu kestoltaan sopivalta, mutta jokin edeltävän levyn “Tunnel of Set” -välisoittojen kaltainen hengähdystauko olisi voinut olla paikallaan jaksottamaan muuten niin intensiivistä tykitystä.

“The Wolf and the King” on todella kova kokonaisuus, jolla 1349:n ainutlaatuinen näkemys black metalista pääsee jälleen täyteen loistoonsa. Kappaleet on sävelletty ajatuksella ja toteutettu juuri sopivassa suhteessa raivoa ja tarkkuutta. Se on ehdottomasti yksi vuoden kovimpia black metal -levyjä!

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

1. The God Devourer
2. Ash of Ages
3. Shadow Point
4. Inferior Pathways
5. Inner Portal
6. The Vessel and The Storm
7. Obscura
8. Fatalist

“The Wolf and the King” julkaistaan lokakuun 4. päivä Season of Mistin kautta. ”The God Devourer” -musiikkivideon voit katsastaa alta: