Rajatapaus – Rajatapaus
Kokkolasta ponnistava Rajatapaus perustettiin 2007 projektina, joka muuttui pian ”oikeaksi” bändiksi. Suomenkielistä rähinämetallia soittava poppoo on tehnyt uuden demon, joka kantaa bändin nimeä.
”Rajatapaus” sisältää kaksi biisiä raskasta suomimetallia, jossa melodisuus yhdistyy raskaisiin kitaroihin. Vastaavia bändejä on esimerkiksi Synestesia, Kamara ja Routasielu. Demolla olevat kaksi biisiä eroavat toisistaan jonkin verran. Ensimmäisenä tuleva ”Mieleni Murtakaa” on raskaampi, kuin jälkimmäinen ”Räjäytyskuva”. Tuotanto on laadukasta ja soittimet soivat niin kuin pitääkin. Vokalisti vetää matalan korinan ja puhtaan laulun sekoitusta. Harmittavasti matala korina on taas paljon laadukkaampaa kuin puhdas laulu. Puhtaat osuudet tulevat ihan ”ok”, mutta matalat korinat vaan toimii paremmin. Demolla olevissa kahdessa kappaleessa toisessa on matala korina pääosissa ja toisessa puhdas laulu. Kun demolla on vain kaksi biisiä, niin en itse laittaisi näin erilaisia biisejä kahdestaan samalle demolle.
Rajatapaus on tehnyt ns. varmaa työtä, eikä ole lähtenyt liian kauas hyväksi havaitusta kaavasta. Tämä aiheuttaa tietysti sen, että bändistä jää uupumaan omaperäisyys. ”Mieleni Murtakaa” -biisi alkaa todella hyvin ja olisinkin toivonut, että koko demo olisi ollut matalalla vedettyä runnomista, mutta puhtaat osuudet vaan tulevat tutuilla paikoilla. Kyseessä voi olla tietysti se, että olen nyt kuunnellut paljon vastaavia bändejä, joten Rajatapaus jättää minut kylmäksi. Ihan ”ok” demo, joka voisi olla reippaasti parempikin.
5/10
Kappalelista:
01. Mieleni Murtakaa
02. Räjäytyskuva
http://www.myspace.com/rajatapausraessi
Kirjoittanut: Janne Partanen