”Rajumpaa kuin aikoihin” – Arviossa Terrorin ”Pain Into Power”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 27.5.2022

Los Angelesin tuoreemman aallon hardcore-remmi Terror on sekin ehtinyt jo 20 vuoden ikään. Yhtye juhlistaa ympyräisiään julkaisemalla yhdeksännen albuminsa, ”Pain Into Powerin”. Pitkäsoitto ei pituudella rehentele, vaan reilut 18-minuuttinen 10 biisin löylytys ladotaan tiskiin tehokkaasti, turhia krumeluureja vältellen, kuten asiaan kuuluukin.

Sittemmin ympäri Yhdysvaltoja asettuneen viisikon biisien peruskäsikirjoitus on simppeli, mutta ytimekkyydessään tarpeeksi vaihteleva, pitäen kipakan ja jyräävän mäiskeen lennokkaan kantavana pitkin matkaa. Lähimmän vertailukohdan, itärannikon Hatebreedin, meininkiin nähden Terror on astetta rajummin silmille käyvä ja vähemmän sliipattu tapaus. Albumin avaava nimibiisi antaa hyvin esimakua siitä, millaiseen ryöpytykseen veteraani-iän porteilla oleva yhdysvaltalaisviisikko parhaimmillaan pystyy. Hommaa maustetaan aina sopivasti vanhan liiton punk-räimeellä ja kolossaalisella breakdown-runttaamisella.

Takaisin kotikaupunkiinsa Buffaloon muuttanut yhtyeen keulahahmo Scott Vogel yhdessä yhtyeen alkuperäiskitaristin, sittemmin tuottajan rooliin siirtyneen, Todd Jonesin ja hardcoren huipputuottaja Matt Hyden kanssa on ollut päävastuussa albumin rakentumisesta etäyhteyksien mahdollistamana covid-aikaan. Albumin yleissoundin voi hyvällä omatunnolla luonnehtia olevan paluu yhtyeen rankkaakin rankemmille juurille, mutta soundipoliittisesti se on nykyaikaiset standardit täyttävää priimatavaraa.

Allekirjoittaneen henkilökohtaisiksi suosikeiksi kokonaisuudelta nousevat nimikkobiisin lisäksi Napalm Deathin punkimpaan osastoon kallellaan oleva ”Unashamed”, leveällä kuljetuksella ylitse jyräävä ”Boundless Contempt”, rouhean matelevasti svengaava ”One Thousand Lies”, väkivaltaisesti kaahaava ”Can’t Let It Go” ja reippaasti groovaava niskantaittopala ”Can’t Help But Hate”. Myös albumin päättävä hidas junttariffiraskastelu ”Prepare For The Worst” kuuluu laatuluokitukseltaan oikein onnistuneiden biisien joukkoon.

Ottaen huomioon, että jenkkimallin verrattaen kapeasapluunainen metallinen hardcore on tullut luomistyönsä mahdollisuuksien suhteen vajaan 40 vuoden matkalla jo pari kertaa täyden ympyrän, onnistuu Terror pitämään uutukaisellaan kappaleet kohtalaisen verevinä. Ainoastaan muutamassa harvassa kohtaa albumia tulee tunne, että yhtye toisintaa tasapaksuja, genreopillisia lainalaisuuksia ja läpeensä kuluneita maneereita. Tokikaan mitään äärimmäisen mullistavaa ei Terror edes yritä tarjoilla luupäisille diggareilleen, ja hyvä niin. Onhan näinkin rytmisesti sopivan varioivasta, moukarin raskaasta, terhakasti groovaavasta, eläväisestä läiskinnästä aina ilo ottaa osumaa omille poskipäilleenkin.