Rakki-Sakke ja Lahjomaton Miro täräyttää myrskyvaroituksen tulevalta debyyttialbumiltaan ”Vitun sama mulle” -sinkullaan

Kirjoittanut Joonas Arppe - 16.4.2021

Rakki-Sakke ja Lahjomaton Miro on tasaista nousua tekevä rock-trio Kuopiosta. Yhtye perustettiin vuonna 2017 rennon kaljanjuonti-bluesin merkeissä, mutta yhtye synnytti omanlaisensa soundin yllättäen ja lähes välittömästi.

”Kai tätä voisi kutsua slidekitara-punkiksi. Ollaan löydetty meidän oma, tunnistettava ja vaarallinen soundi” kiteyttää yhtyeen laulaja-kitaristi Lahjomaton Miro.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Sinkkubiisi ”Vitun sama mulle” on ensimmäinen maistiainen yhtyeen kesällä julkaistavalta debyyttialbumilta. Rumpali Pikku-Toni kertoo, että levy on alustavasti päätetty tehdä omakustanteena; korona-aikana voi olla vaikea saada levy-yhtiöitä lämpenemään yhtään millekään:

”On tietysti ihan ymmärrettävää, että lockdownissa kaikki tekee uutta musaa. Uusille artisteille ei vaan nyt tunnu löytyvän yhteistyökumppania tässä ajassa. Omakustanne vaatii enemmän duunia, mutta me ollaan valmiita panostamaan tähän omaan juttuun.”

”No, nyt kuitenkin julkaistaan nämä ekat biisit eetteriin yleisön arvioitavaksi, ja kyllähän levy-yhtiöiden tarjouksia myös huomioidaan” rumpali tiivistää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Biisin sanoittajana ja yhtyeen toisena laulaja-kitaristina toimiva Rakki-Sakke kertoo singlen kiteyttävän kaiken, mistä rock-musiikissa on todella kysymys:

”Sellanen järjettömän vimman ja välinpitämättömyyden välinen puhdistava liitto. Ihmiset täyttää elämiään yhdentekevillä asioilla luullen niitä tärkeiksi ja samalla kaikesta pitäisi olla joku mielipide tai näkemys, vaikka haluaisi vain vastata kaikille että vitun sama mulle ja keskittyä niihin merkittäviin kysymyksiin. Tietenkin biisissä on muitakin ulottuvuuksia, mutta jätetään ne kuulijan vastuulle.”

Nimikkokappaleen lisäksi Spotifyssa ja muissa suoratoistopalveluissa ilmestyvältä digisinkulta löytyy myös astetta rouheampi rokkijuna ”Kultaiset rauniot”. ”Kun ei jaksa punkin räimettä, on hyvä pysähtyä kultaisten raunioiden äärelle uneksimaan” Lahjomaton Miro kommentoi singlen b-puolta.

Kappaleet on äänitetty ja miksattu Kuopiossa miksaaja Erkka Närhen johdolla vuosien 2020-2021 aikana; ”Vitun sama mulle” -sinkun masteroinnista vastaa Alho Audio Mastering.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kokoonpano:

Rakki-Sakke – laulu, kitara
Lahjomaton Miro – laulu, kitara
Pikku-Toni – rummut

Facebook: Rakki-Sakke ja Lahjomaton Miro
Instagram: @rakkimiroband

Kuuntele ”Vitun sama mulle” -single kaurismäkeläisyyttä huokuvan musiikkivideon kera alta; Savonlinnan tuntumassa kuvatun videon takana ovat kuvaaja Miska Karioja ja yhtye itse:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy