Rammstein

Rammstein kahdelle keikalle Olympiastadionille toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.9.2022

Rammstein lisää vauhtia ja julkistaa tänään uransa kolmannen Euroopan stadion-kiertueen vuodelle 2023. Se mitä on luvassa, on kerrottu jo tänä vuonna useassa mediassa: toisinaan stadionin katon yli kohoava lavarakennelma, tulen- ja liekkien täyttämä show, tiukasti rokkaava bändi ja Rammsteinmainen paatos ja huumori. Paketti on ainutlaatuinen musiikkimaailmassa niin tyylin, suuruuden kuin laajuudenkin suhteen. Siksi on loogista, että Rammstein tarjoaa faneilleen ja tuleville faneilleen uuden mahdollisuuden kokea yhtyeen jättimäinen liveshow (”gigantic show”, Rolling Stone), joka saa Euroopan stadionit rokkaamaan (”stadiums rock”, Nordkurierer) lukuisilla pyroillaan, paukkeella ja savulla (”lots of fireworks, lots of bangs and smoke”, Sueddeutsche Zeitung).

Suomalaisten onneksi tulevalla kiertueella on mukana peräti kaksi iltaa Helsingin Olympiastadionilla toukokuun lopussa. Rammsteinin Europe Stadium Tour 2023 käynnistyy Liettuasta 23. toukokuuta, jonka jälkeen yhtye valloittaa Helsingin Olympiastadionin kahtena peräkkäisenä iltana lauantaina 27. toukokuuta ja sunnuntaina 28. toukokuuta. Kiertueen lipunmyynti käynnistyy torstaina 8. syyskuuta klo 10.00. Suomessa liput myy lippu.fi. Katso kiertueen traileri tästä:

Yhtyeen virallisen fan clubin, LIFADin, jäsenillä on mahdollisuus ostaa lippuja jo etukäteen 6.9. klo 10.00 alkaen. Lisäohjeet löytyvät osoitteesta rammstein.com/tickets. Fan clubilaisille varattuja lippuja on rajoitettu määrä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Edellisen kerran Rammstein esiintyi Suomessa yli 60 000 ihmiselle kahdella loppuunmyydyllä konsertilla Tampereen Ratinassa vuonna 2019.

EUROPE STADIUM TOUR 2023
22.05.2023 Lithuania, Vilnius, Vingio Parkas
27.05.2023 Finland, Helsinki, Olympiastadion
28.05.2023 Finland, Helsinki, Olympiastadion
02.06.2023 Denmark, Odense, Dyrskueplads
07.06.2023 Germany, Munich, Olympiastadion
08.06.2023 Germany, Munich, Olympiastadion
14.06.2023 Slovakia, Trenčín, Trenčín Airport
17.06.2023 Switzerland, Bern, Stadion Wankdorf
18.06.2023 Switzerland, Bern, Stadion Wankdorf
23.06.2023 Spain, Madrid, Estadio Cívitas Metropolitano
26.06.2023 Portugal, Lisbon, Estádio Da Luz
01.07.2023 Italy, Padova, Stadio Euganeo
06.07.2023 Netherlands, Groningen, Stadspark
11.07.2023 Hungary, Budapest, Puskás Aréna
15.07.2023 Germany, Berlin, Olympiastadion
16.07.2023 Germany, Berlin, Olympiastadion
22.07.2023 France, Paris, Stade de France
26.07.2023 Austria, Vienna, Ernst-Happel-Stadion
30.07.2023 Poland, Chorzów,Stadion Śląski
04.08.2023 Belgium, Brussels, King Baudouin Stadium
KONSERTTI:
Rammstein Europe Stadium Tour
La 27.5.2022 Olympiastadion, Helsinki
Su 28.5.2022 Olympiastadion, Helsinki
Portit klo 17

LIPUT:
Liput palvelumaksuineen alkaen 79,50 € lippu.fi:stä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat