Rammstein rikkoi ennätyksiä Helsingin Olympiastadionilla

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.5.2023

Maailman suosituimpiin metallibändeihin lukeutuva Rammstein esiintyi loppuunmyydyllä Helsingin Olympiastadionilla viime lauantaina ja sunnuntaina keräten yhteensä yli 80 000 katsojaa. Tämä on Olympiastadionin uusi tuplakeikan yleisöennätys sen uudelleen avaamisen jälkeen. Lisäksi Rammstein teki oman yleisöennätyksen Suomessa – edellisen kerran yhtye esiintyi Suomessa vuonna 2019 keräten Tampereen Ratinaan yli 60 000 ihmistä kahdella loppuunmyydyllä konsertilla. 

Rammstein aloitti tämän vuoden stadion-kiertueensa Liettuasta viime viikolla. Helsinki oli näyttävistä keikoistaan tunnetun Rammsteinin kiertuelistalla heti seuraavana. Loppuunmyydyllä Helsingin Olympiastadionilla päästiin kahtena iltana nauttimaan tiukasti rokkaavasta bändistä ja liekkimeren täyttämästä show’sta. Myös lavasteet olivat Rammsteinmaisen näyttävät. Sekä runsaslukuisa yleisö että bändi tuntuivat ottavan kaiken irti massiivisesta keikasta.

Helsingin Olympiastadionin keikat tulivat myyntiin viime vuoden syyskuussa, ja ne myytiin saman päivän aikana loppuun. Suomesta metallijätti jatkaa matkaansa Tanskaan. Yhtyeen tämän vuoden stadion-kiertue päättyy elokuun alussa Belgian loppuunmyydylle King Baudouinin -stadionille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KONSERTIT
Rammstein Europe Stadium Tour
La 27.5.2022 Olympiastadion, Helsinki LOPPUUNMYYTY
Su 28.5.2022 Olympiastadion, Helsinki LOPPUUNMYYTY

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat