Rammsteinin Richard Kruspe Kaaoszinelle: ”Olin todella lähellä lyödä kitaran naulaan Rammsteinin Euroopan-kiertueen loppumisen jälkeen vuonna 2019”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.11.2021

Saksalainen industrial metal -jättiläinen Rammstein ei paljoa esittelyitä kaipaa. Yhtye on tullut uransa aikana tunnetuksi lukuisten hittien lisäksi erityisesti yhtenä maailman parhaista livebändeistä. Richard Kruspe, joka toimii yhtyeen kitaristina on tullut pääbändinsä lisäksi tunnetuksi myös toisesta projektistaan Emigratesta, jonka kanssa muusikko on julkaissut jo kolme albumia ”Emigrate” (2007), ”Silent So Long” (2014) sekä ”A Million Degrees” (2018).

Koronapandemian siirrettyä Rammsteinin kiertuesuunnitelmat tulevaisuuteen päätyi Richard Kruspe jälleen sooloprojektinsa pariin ja lopputuloksena neljäs albumi ”The Persistence Of Memory” näki päivänvalon viime viikon perjantaina 12. päivä marraskuuta Kruspen omistaman Emigrate Productionin kautta.

Kaaoszine tavoitti Kruspen kotoaan Berliinistä Zoomin välityksellä ja keskusteli tämän kanssa mm. erittäin synkistä ajoista Rammsteinin soittaman Euroopan-kiertueen vuonna 2019, kun kitaristi oli lähellä jo lopettaa musiikin tekemisen kokonaan ja oli valmis ripustamaan keihään lopullisesti naulaan. Mikä sai Kruspen löytämään palon takaisin musiikkiin ja kuinka Emigraten neljäs albumi näki lopulta päivänvalon? Siihen ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastauksen alapuolelta:

Terve Richard ja erittäin iso kiitos näin alkuun, että otit aikaa kiireiltäsi haastattelun tekemiseen. Mitä itsellesi kuuluu tällä hetkellä?

Richard Kruspe: Oikeastaan aika kiireistä mutta muuten hyvää. Teen kahta albumia samaan aikaan, joka ei ollut lainkaan suunniteltua. Itselläni on tällä hetkellä pieniä fyysisiä vammoja mutta muuten elämä hymyilee.

Anteeksi uteluni mutta millaisia vammoja itselläsi sitten tällä hetkellä on?

Richard Kruspe: Olin juuri pienessä onnettomuudessa. Olimme kuvaamassa musiikkivideota ja siellä oli semmoinen tankki, jossa pystyy ampumaan veden alla. Meidän tarkoituksena oli hypätä kolmen metrin pudotus veteen ja satuin hyppäämään toisen kitaristimme perseen päälle. (naurua)

Kitaristillanne taitaa olla perse sitten terästä? (naurua)

Richard Kruspe: Kyllähän sen näinkin voisi sanoa (naurua). Jalkani loukkaantui hieman kohtauksen kuvaamisesta ja en tällä hetkellä voi kauhean hyvin kävellä ja joudun sen vuoksi varomaan oikeaa jalkaani.

Olemme eläneet hyvin erilaisessa maailmassa viimeisen reilun puolentoista vuoden ajan. Millaista tuo aika on ollut itsellesi kokonaisuudessaan? Onko kaikki sujunut hyvin?

Richard Kruspe: Ajattelin asiat yleensä niin, että ei ole mustaa ilman valkoista ja päinvastoin. Elämme mielestäni hyvin polaarisessa maailmassa mutta itse olen muutenkin ihminen, joka tykkää elää ns. harmaalla alueella eli jossain siinä välimaastossa ja tarkoitan tämän positiivisessa mielessä. Isoin traumani tapahtui jo syyskuussa 2019 Rammsteinin Euroopan-kiertueen päättymisen jälkeen ja tuossa vaiheessa en luonnollisesti edes tiennyt koko pandemiasta.

Tuo aika oli äärettömän raskasta itselleni koska olin todella masentunut ja tuntui, että en vain pääse siitä mustasta aukosta ulos mitenkään. Mietin tuohon aikaan jopa kokonaan musiikista luopumista, koska en vain yksinkertaisesti ollut yhtään motivoitunut tekemään yhtään mitään musiikin saralla ja olin kadottanut täysin haluni musiikin osalta.

Kun pandemia alkoi monet puhuivat siitä kuinka he siivosivat sotkujaan ja järjestelivät asuntojaan, mutta minä sen sijaan kävin läpi tietokoneelta löytyviä vanhoja kappaleita ja tunsin kuin olisin ollut aikakoneessa, joka vei minut menneisyyteen.

”The Persistence Of Memory” on tavallaan albumi, joka sai minut palaamaan juurilleni ja ymmärtämään miksi ylipäätänsä innostuin tästä projektista ja musiikin teosta alun perin. Tämä puolestaan loppujen lopulta johti albumin julkaisuun kun ideoita jälleen alkoi syntymään ja vanhat kappaleiden raakileet alkoivat saamaan uusia muotoja.

Mikä sai sinut palaamaan vanhan Emigraten materiaalin kimppuun? Toimiko jokin tietty kappale itsellesi kipinänä levyn teolle?

Richard Kruspe: Jokainen kappale on tavallaan oma muistonsa varsinkin, kun aloitat sitä kirjoittamaan. Siinä tavallaan myöskin piilee sen hienous. ”Freeze My Mind” on yksi vanhimmista kappaleista Emigraten historiassa ja aloitin sillä levyn teon. Se toi mieleeni muistoja miksi jätin aikoinaan taakseni Berliinin ja kuinka vaikeaa oli aluksi sopeutua New Yorkiin. En ole koskaan ollut mikään luovuttaja enkä koskaan anna periksi, vaikka joskus se olisi järkevääkin. Jotenkin oma DNA:ni on ohjelmoitu niin että en anna periksi. Oikeastaan mikään yksittäinen kappale ei toiminut kipinänä mutta jos joku pitäisi valita olisi se ehdottomasti ”Freeze My Mind”.

Olen haastatellut korona-aikana aika paljon eri muusikoita ja osa kertoo kuinka ovat olleet hyvin luovia korona-aikana ja osa taas valittaa, että kun maailma seisoo on todella vaikea olla luova. Itsellesi tämä korona ei ilmeisesti kuitenkaan ole kauheasti vaikuttanut luovuuteen?

Richard Kruspe: Itselleni oikeastaan tuo pandemian aikainen lukittautuminen tapahtui jo paljon ennen pandemiaa, joten tavallaan laitoin itse itseni sinne. Tavallaan myöskin koko luova prosessi oli osittain jo tehtynä, koska kaikki kappaleiden ideat olivat jo syntyneet aiemmin ja minun täytyi vain viimeistellä ne. Nuo kappaleet sitten toimivat itselleni motivaattorina ja saivat aloittamaan jälleen kirjoittamaan kappaleita. Oma surkeuteni siis alkoi jo niin paljon aiemmin, että en osaa määrittää miten korona siihen vaikutti vai vaikuttiko se ollenkaan.

Onko ”The Persistence Of Memory”  -albumin kaikki kappaleet vanhoja vai kirjoititko levylle myös täysin uusia kappaleita?

Richard Kruspe: Tavallaan kyllä ja tavallaan ei koska ideat syntyivät aiemmin mutta valmiit kappaleet vasta nyt. Tarkoitan, että se on tavallaan yhdistelmä ideaa, joka oli siellä jo aiemmin, mutta lopputulos voi silti lopulta olla hieman erilainen kuin mitä alkuperäinen idea. Esimerkiksi ”Freeze My Mind” -kappaleelle tein vain aivan pieniä muutoksia, koska tässä 20:ssa vuodessa olen kehittynyt paljon kappaleiden kirjoittajana. Tavallaan se alkuperäinen tunne ja fiilis on siellä kappaleessa silti edelleen, mutta hieman erilaisessa muodossa.

Eli tavallaan et alkanut niihin kappaleiden alkuperäisiin fiiliksiin tekemään mitään muutoksia. Nämä kappaleet oli alun perin kuitenkin tarkoitettu Emigraten isompaan boksiin, mutta niistä lopulta syntyi neljäs albumi. Kuinka siinä niin kävi?

Richard Kruspe: Se on tavallaan aina noin. Aloitat pienestä ideasta ja sitten se vain kasvaa ja kasvaa. Aluksi vain ajattelin, että tarvitsen jotain joka saa minut vedettyä pois mustasta aukostani ja ajattelin aivan aluksi neljän kappaleen tekemistä. Sitten kun jatkoin hieman kaivamista niin löysin taas uuden kappaleen ja sitten taas uuden kunnes huomasin lopulta, että niitä oli yhdeksän eli levyllinen kasassa. Olin jo sopinut tuottajani kanssa neljän kappaleen nauhoittamisesta ja kun kerroinkin että kappaleita on jo yhdeksän nauroi tuottaja ja totesi, että lopeta jo. (naurua) Olisin varmaan jatkanut vain kappaleiden tekoa ilman hänen sanomisiaan.

Eli loppujen lopuksi kappaleita olisi ollut kasassa 20?

Rammstein Ratinassa 9.8.2019

Richard Kruspe:  Pakko myöntää, että en pidä albumeista joissa on liikaa kappaleita. Mielestäni 11 kappaletta on hyvä määrä mutta tällä kertaa jäin nyt tuohon yhdeksään kun tuottaja oli sitä mieltä. Muuten varmaan olisin vielä ainakin kaksi kappaletta viimeistellyt.

Kuinka tärkeäksi koet tämän albumin itsellesi, kun se tavallaan toi sinut takaisin sieltä mustasta aukosta ja olit ilmeisesti ainakin jollakin tasolla masentunut?

Richard Kruspe: Joskus me muusikot vain eksymme monista erinäisistä syistä. Monet kuvittelevat, että rocktähden elämä on pelkkää glamouria eikä kukaan koskaan koe mitään synkkiä ajatuksia, mutta väittäisin että tuo on jopa 80% meidän elämästä ja 20% on sitä glamouria. Joskus kappaleet vain toimivat itselleni terapiana ja tällä kertaa nämä kappaleet ehdottomasti olivat itselleni terapiaa ja auttoivat ymmärtämään paremmin itseäni ja menneisyyttäni. Me muusikot olemme joskus varsin herkkiä ja haavoittuvaisia.

Näin olen kuullut myös sanottavan.

Richard Kruspe: Jos työskentelet yksin esimerkiksi projektin kimpussa ja kirjoitat musiikkia. Se on täysin eri asia jos teet sitä musiikkia bändin kanssa ja et satu olemaan luovalla tuulella voit pitää paussia ja viisi muuta bändikaveria voivat jatkaa kappaleen kimpussa. Se on raskasta, jos olet yksin vastuussa kaikesta ja tarvitsee vielä yrittää kamppailla masennusta vastaan samassa.

Meinasin kysyä seuraavaksi, että koitko levyn teon terapiana mutta taisit jo tuohon todeta, että kyllä?

Richard Kruspe: Kyllä mutta enemmän se on sitä, että löytää asioille tarkoituksen ja sen tavallaan kadotin tuolloin Rammsteinin kiertueen jälkeen. Tuo saattaa myös liittyä ikääni, mutta jotain sillä selvästi oli tekemistä tuon kiertueen kanssa. Siihen aikaan oli olemassa hetki missä tuntui, että paljon asioita on tulossa kohti ja en vain enää nähnyt eteeni. Tein juuri hiljattain fanien kanssa pienen podcastin, jossa fanit kertoivat kappaleiden merkityksestä heille itselleen kuunnellessaan niitä ja se oli todella helvetin koskettavaa. Eli tavallaan voitin omat vaikeuteni musiikkia tekemällä ja se musiikki sitten myös auttaa jotain muita voittamaan myös vaikeuksia elämässään. Se on kaikille win-win -tilanne. Samaan aikaan koin myös vastuullisuudentuntoa taas ja se oli erittäin hienoa ja tuntui hyvältä.

Olen kuunnellut albumin läpi monta kertaa ja itselleni tulee siitä aina hyvä ja energinen fiilis. Saatko itse saman fiiliksen levystä vai näytteleekö se sinulle synkempää ajanjaksoa?

Richard Kruspe: En yleensä ole kovinkaan iloinen ihminen kun kirjoitan kappaleita ja tällä tarkoitan sitä, että yleensä ammennan ideat mieluummin synkkyydestä ja kurjuudesta kuin iloisuudesta. Silloin kun olen hyvin iloinen en yleensä vieraile studiossa tekemässä musiikkia.

Minkä vuoksi koet, että se toimii itsellesi parhaiten niin?

Richard Kruspe: Koen sen tavallaan psykologisena juttuna, joka ehkä juontaa juurensa lapsuuteeni. Silloin kun tunnen oloni kaikista kurjimmaksi olen luovuuden osalta parhaimmillani. Silloin taas kun olen luovimmillani koen riittäväisyyden tuntoa. Ja jos olen iloinen en tarvitse sitä luovuutta mihinkään.  Sen vuoksi ehkä olen aina halunnut olla enemmän pieni artisti kuin suuri artisti.

Etkö sitten saa mitään riittävyyden tunnetta siitä, että Rammsteinin kappaleita soitetaan ympäri maailman ja levyt nousevat kerta toisensa jälkeen listojen kärkeen?

Richard Kruspe: Se on tavallaan loputon tarina. Se ei lähde pois sen mukana, että kappaleella on paljon tykkäyksiä tai että saamme musiikistamme jotain palkintoja. Se ei rehellisesti sanottuna muutu siitä mihinkään. Totta kai se on hienoa, että ihmiset pitävät musiikistani, älä ymmärrä sitä väärin. Mutta ymmärsin terapiassani, että on tärkeää vain päästä pisteestä A pisteeseen B.  Kun olen saapunut pisteeseen B en enää välitä asiasta.

Tavallaan en välitä siitä suosiosta, koska se itse prosessi vain kiehtoo minua Emigraten osalta. En koskaan halunnut tästä mitään kaupallista yhtyettä.  Halusin vain kanavan jossa ilmaista itseäni mahdollisimman vapaasti  ja jota kukaan ei itseni lisäksi ohjaile mihinkään suuntaan. En myöskään koe tästä projektista mitään painetta taloudellisesti, koska minulla on pääbändi sitä varten.  Vaikka se kuulostaa itsekkäältä, saan sen kautta mahdollisimman aidon kokemuksen musiikin teon osalta koska siinä ei ole mitään rajoja eikä mitään paineita.

En siis haluakkaan Emigratesta mitään kaupallista bändiä enkä yritä sillä miellyttää ketään muuta kuin itseäni.

Se on toisaalta täysin ymmärrettävääkin.

Richard Kruspe: En vain halua sen olevan sitä. En halua olla tämän bändin kanssa kenenkään palveluksessa. (naurua) Tottakai jos kosketan ihmisiä kappaleillani, se on erittäin hienoa ja tuntuu hyvältä. Mutta jos siitä tulee itselleni taakka että minun täytyy tehdä sitä niin silloin se alkaa olla itselleni ongelma ja se ei vain toimi itselleni niin. Olen joskus haaveillut oman musikaalin teosta mutta en kestäisi sitä, että ohjaaja tulee sanomaan, että tämä täytyy vaihtaa ja tämä täytyy vaihtaa. Se ei vain toimi itselleni niin.

Emigraten osalta kappaleista vastaa ainoastaan sinä mutta pääbändissäsi Rammsteinissa teitä on kuusi jäsentä. Onko itsellesi helpompaa tehdä tätä projektia, missä vastaat kaikesta itse eikä siihen ladata hirveitä ennakko-odotuksia kuten Rammsteiniin?

Rammstein Ratinassa 9.8.2019

Richard Kruspe: Tällä hetkellä sanoisin, että kyllä on, koska Emigrate on silti vielä bändinä niin nuori mutta jokaisessa skenaariossa on ne hyvät ja huonot puolensa. Rammsteinin kanssa homma on niin, että jos joskus ei kappaleita huvita tehdä niin bändissä on viisi muutakin jäsentä jotka voi niitä kappaleita kirjoittaa, mutta sooloprojektin osalta ei kukaan tee niitä kappaleita valmiiksi jollet itse niitä kirjoita. Vaikka Rammsteinin tapa tuntuu välillä itselleni vaikealta jakaantuu siinä kuitenkin se panos kuuden jäsenen kesken, eli se on loppujen lopulta vain hyvä asia.

Ensimmäinen yhtye, jossa soitin tapasi soittaa keikoilla 90% omaa materiaalia ja 10% covereita. Nautin noiden covereiden soitosta todella paljon koska ne kappaleet on kirjoittanut joku muu eikä itsellä ollut niihin mitään vastuuta. (naurua) Se oli mielenkiintoista aikaa. Ehkä sen vuoksi maailmassa on myös niin paljon coverbändejä.

Totta kai tuollakin asialla on vaikutusta. Ei ole mitään stressiä kun ei tarvitse luoda mitään uutta.

Richard Kruspe: Juuri noin. Aina jos luot jotain uutta tulet siitä tavalla tai toisella tuomituksi ja ihmiset myös kertovat mitä sinun olisi pitänyt tehdä. Tavallaan Rammsteinissa se on sekä hyvä että huono asia. Kun on viisi muuta jäsentä yhtyeessä joudut keskustelemaan musiikista todella paljon koska kaikilla on erilaisia mielipiteitä. Joskus siinä vain joutuu tekemään kompromissin ja luopumaan omasta ideasta vaikka se tuntuisikin paremmalta kuin muiden ideat. Tapaan aina sanoa, että se on vain musiikkia ja jokainen kuulee sen eri tavalla. Ja Rammsteinissa voit mennä tuhanteen eri suuntaan musiikin osalta koska jäseniä on paljon. Emigraten osalta asiat ovat hyvin erilaisia koska olen itse täysin vastuussa kaikesta.

Yritän tässä bändissä olla liikaa kuuntelematta muiden ajatuksia ja tehdä asioita omalla tapaa. Pyrin myös koko ajan löytämään uudenlaisia tapoja toimia, koska työskentelen levyn parissa usein hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Tämä on kuin lapselle suunnattu alusta, jossa kaikki kokeileminen on sallittua. Tykkään Emigratesta myös siinä kun ihmiset bändin ympärillä vaihtuvat niin musiikista ei tule niin ennalta-arvattavaa. Jos olet jumissa saman bändin kanssa useita vuosia ja fanit odottavat tietynlaista musiikkia on vaikea alkaa siltä polulta poikkeamaan ainakaan liikaa kerrallaan. Tavallaan Emigrate on yksi suuri seikkailu itselleni.

”The Persistence Of Time” -albumi julkaistiin viime viikon perjantaina ja albumilla on myös kappale ”Always On My Mind”, jossa laulaa ystäväsi Rammsteinista Till Lindemann. Kuinka hän päätyi mukaan albumille?

Richard Kruspe: Alunperin kappaleen lauluissa oli tarkoitus olla Elvis koska tämä idea tuli melkein 10 vuotta sitten, kun levy-yhtiö pyysi minua tekemään Elviksen kappaleista koostuvan albumin. Enkä edes valinnut kappaletta, koska se oli vain ainut kappale, joka oli jäljellä. [Naurua] Kuuntelin alkuperäiskappaleitta ja olin melko lumoutunut esityksestä, erityisesti Presleystä. Siihen aikaan kappaleen nauhoitus oli täysin erilainen prosessi. Oli huone ja sen keskellä oli mikrofoni. Ja Elviksen piti laulaa lähellä mikrofonia, ja muu bändi oli hänen ympärillään. Ja hänen suorituksensa oli hämmästyttävä. Tarkoitan, minun on sanottava, etten ole suuri Presley-fani, mutta minusta tuntui: ”Vau, tämä kaveri osaa todella laulaa.” Siten kiinnostuin kappaleesta ja laitoin sen uuteen uskoon musiikin osalta. Silloinkin Elviksen ääni tuli sieltä kappaleesta läpi ja ajattelin, että ”Vau, tämä on vain hieno versio.” Aloin miettimään, että kenellä on sellainen ääni, joka kappaleesen sopisi? Ollakseni rehellinen, en ensin ajatellut Tillia. Olin enemmän Iggy Popin suunnassa. Onhan Till Lindemannilla erittäin karismaattinen ääni ja se sopi kappaleeseen hyvin. Kaikki kävi hyvin nopeasti ja hän äänitti osuutensa päivässä. Kun kuuntelin sitten kappaletta Tillin lauluilla minusta tuntui, että hänen esityksensä oli hieman liian miessuuntautunut. Joten tunsin tarvitsevani siihen hieman naisellista kosketusta. Siksi persoonallisuuteni tuli esiin. Ja mielestäni se on hyvä yhdistelmä. Pidän todella versiosta.

Omasta mielestäni kappale on ehdottomasti yksi albumin kohokohtia, koska se on jotain joka erottuu hyvin levyltä edukseen.

Richard Kruspe: Olen täysin samaa mieltä.

Miten itse näet Emigraten tulevaisuuden? Voisitko nähdä yhtyeen tekemässä myös keikkoja tulevaisuudessa?

Richard Kruspe: Mikään ei oikeastaan ole muuttunut eli tuskin tulen keikkoja tekemään. En ole koskaan kokenut, että minun täytyisi keikkailla enemmän koska Rammstein täyttää sen tyhjiön täysin elämästäni. Rammsteinin kanssa keikkailu tunnetusti on varsin isolla tasolla joten en ole koskaan kokenut, että tarvitsisin toisen yhtyeen jotta pääsisin soittamaan enemmänkin keikkoja. Tämä taas kuulostaa varsin itsekkäältä, mutta jos en koe keikkailuun suurta paloa en sitä myöskään silloin tee. Asiat toki voisivat muuttua jos Rammstein ei yhtäkkiä enää soittaisikaan keikkoja, niin silloin toki varmaan harkitsisin asiaa. Mutta tällä hetkellä asiat ovat ihan hyvin näin.

Ennenkuin lopetellaan haastattelua, haluaisin kysyä sinulta hieman tulevaisuudesta. Miltä Richard Kruspen tulevaisuus tällä hetkellä näyttää?

Richard Kruspe: Sitä tavataan sanoa, että jos haluat Jumalan hymyilevän kerro hänelle suunnitelmasi. (naurua) Kun tulet vanhemmaksi huomaat, että aika yleisesti on itsellesi paljon tärkeämpää. Olin yhteen vaiheeseen semmoinen, että työskentelin käytännössä koko ajan studiossa, mutta nykyään olen pyrkinyt yrittämään löytämään hyvän tasapainon perheen ja työn välillä. Olen myös pyrkinyt löytämään hyvän balanssin tyytyväisenä ja masentuneena olemiseen, jotta selviän hengissä. Tykkään myös erittäin paljon suunnitella erilaisia huoneita. Tein hiljattain kotiini parturikampaamon, joka näyttää aivan joltain New Yorkin 60-luvun kampaamolta. Paljon on asioita vielä tekemättä ja tykkään elää arvaamatonta elämää. En tavallaan tiedä juurikaan tulevaisuudesta ja tykkään tavallaan siitä etten tiedä.

Jätetään tämä vastaus tähän. Kiitos erittäin paljon Richard ajastasi ja kaikkea hyvää albumin julkaisuun. Haluatko lopuksi sanoa vielä jotain suomalaisille faneille?

Richard Kruspe: Eipä itselläni oikein ole tähän lisättävää. Kiitos Arto. Lausuinkohan tuon oikein?

Kyllä lausuit.

Richard Kruspe: No hyvä sitten. Kiitos itsellesi ja oikein hyvää päivää.