Rammsteinin Till Lindemann riensi Berliiniin saapuvien pakolaisten avuksi: maksoi eräälle pakolaiselle hotellihuoneen ja tarjosi tälle ruuat

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.3.2022

Julkaisimme hiljattain sivustolla uutisen, jossa kerroimme puolalaisen death metal -yhtye Decapitatedin jäsenten auttaneen parhaansa mukaan Puolan rajalla ukrainalaisia sotaa pakenevia ihmisiä jakamalla näille mm. vettä, ensiaputarvikkeita ja muuta vastaavaa yhdessä hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

Nyt Berliner Morgenpostin mukaan myös saksalaisen industrial metal -suuruus Rammsteinin laulaja Till Lindemann on kantanut oman kortensa kekoon auttaakseen sotaa pakenevia ukrainalaisia. Morgenpost kertoo ukrainalaisesta Alisa Kommista, joka lähti sotaa pakoon.

Hän saapui Ukrainasta Berliinin rautatieasemalle ja yritti löytää yöpaikan ennen kuin jatkaisi matkaansa. Pakolaisia auttava vapaaehtoinen oli kertonut Alisalle tämän Instagramiin julkaisevan päivityksen mukaan, että koko Berliini on täynnä eikä yöpaikkoja ei ole missään tarjolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aseman viereen oli pystytetty iso teltta pakolaisille, johon Alisa ohjattiin sinne. Hän päätti vielä kertaalleen yrittää saada apua ja lähestyi toista vapaaehtoista. Selitin hänelle tilanteeni ja hän sanoi, että nyt mennään. Vasta silloin Alisa hoksasi kenen kanssa hän keskustelee.

”En voinut uskoa sitä. Kaiken tämän kaaoksen keskellä edessäni seisoi Rammsteinin laulaja Till Lindemann trendikkäässä takissaan ja yhtä trendikkäässä hatussaan. Hänellä oli uskomattoman ystävälliset ja kauniit silmät.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lindemann majoitti Alisan hotelliin. Alisa kertoo päivityksessään tapahtumista seuraavaa:

”En oikein ymmärtänyt, mitä tapahtuu. Till vei minut itse hotelliin. Kauniiseen hotelliin. Hän maksoi huoneen ja antoi 50 euroa illallista varten. Sain numeron ja käskyn soittaa, jos tarvitsen vielä jotain.”

Alisa kertoo kutsuneensa Lindemannin Kyprokselle hänen ystävien luokse johon Lindemann oli todennut, että hänen apuaan tarvitaan täällä Berliinissä auttamassa pakolaisia.

Rammstein julkaisi maaliskuun alussa faneilleen virallisen viestin, jossa se totesi tuomitsevansa täysin Venäjän sotatoimet Ukrainassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat