Rancid – …Honor Is All We Know
Rancidin uutuuslevy on kestoltaan yhtyeen uran lyhyin kokopitkä. Paketin kompaktia olemusta voi lähestyä ennakkoon ainakin kahdella eri tavalla. Toisaalta on hienoa, ettei yritetä hyvittää viiden vuoden mittaista julkaisutaukoa liiallisuuksiin venytetyn keston takia tylsäksi muuttuvalla kokonaisuudella. Pitkä julkaisuväli ja niukat minuutit pistävät toki myös punnitsemaan ideoiden vähäisyyttä ja laiskistumista mahdollisena vaihtoehtona. Kuuntelutyön jälkeen vaakakuppi laskeutuu alas jälkimmäisen näkökannan kohdalla.
Aluksi on mukavaa hoilottaa uusien kappaleiden mukana ja todeta, että on riemukasta tavata vanha ystävä pitkästä aikaa. Mikään ei ole muuttunut, ja kehon valtaa lohdullinen turvallisuuden tunne. Rancid luottaa yhä vain vanhan koulukunnan melodisesti mölisevään punk rockiin, jossa on ajoittain läsnä vahva ska-poljento. Levyn loppupuolella alkaa kuitenkin tympäistä ja pahasti. Tämä kaikki on kuultu moneen kertaan ja paljon verevämmässäkin muodossa. Jos uuden levyn laittaa soimaan vaikkapa Spotifysta ja suorittaa samalla jotain muuta oheistoimintaa, havahtuu viimeistään vuoden 2000 nimikkolevyn alkaessa siihen, että kaksi viimeisintä julkaisua ovat ikävä kyllä aika mitään sanomatonta peruskauraa. Vuonna 2000 Rancid potki kuulijoitaan napakasti perseille. Tänä päivänä tuo isku on muuttunut kevyeksi hivakan sivelemiseksi ja kappalemateriaali on kaukana yhtyeen parhaista hetkistä.
”…Honor Is All We Know” tuo mieleen vanhat hampaattomat ja paskamahaiset irokeesipäät, jotka jahtaavat kadotettua nuoruuttaan pogoilemalla kiljuräkä poskilla toisiaan päin jonkin yhtä väsyneen bändin keikalla. Rakkaan kotimaamme kentällä Atomirotta tuo monitahoisuudessaan The Clashin ”London Callingin” näille vuosiluvuille. Heikki Kuula tarjoaa muuten vain päivitettyä näkemystä aiheesta. Nämä esimerkit katsovat menneisyyteen ja menevät samalla kovalla vauhdilla eteenpäin. Vastaavasti englantilainen The Boys iskee tutulla konseptilla pöytään kaikin puolin paremman kappalekimaran kuin edellisen kerran 34 vuotta sitten. Mitä helvettiä minä teen Rancidin kaltaisella reliikillä, joka ilmestyy kulmille silloin tällöin ja tarjoilee joka kerta laimennettuja versioita omista tuotoksistaan eri otsikoiden alla?
Mainos päättyy
3/10
Kappalelista: 
1. Back Where I Belong
2. Raise Your Fist
3. Collision Course
4. Evil’s My Friend
5. Honor Is All We Know
6. A Power Inside
7. In The Streets
8. Face Up
9. Already Dead
10. Diabolical
11. Malfunction
12. Now We’re Through With You
13. Everybody’s Sufferin’
14. Gravedigger
Kirjoittanut: Miikka Tuovinen
Mainos päättyy