Randy Blythe muistelee aikaansa tšekkiläisessä vankilassa

Helsingin jäähallissa

Lamb Of God -nokkamies palaa tuoreessa haastattelussa The New York Hardcore Chroniclesin kanssa vuonna 2012 metallimusiikin maailmaa ravistelleeseen pidätykseensä Tšekissä. Blythe kuvaili vangitsemistaan ja myöhempää syytteiden mitätöintiä vaikeaksi mutta välttämättömäksi osaksi uraansa:

”Soitimme Prahassa vuonna 2010, ja nuori mies loukkaantui keikalla. Hän joko hyppäsi tai hänet työnnettiin alas lavalta, hän löi päänsä ja kuoli kuukautta myöhemmin. Keikalla oli vitun hullu meininki, eivätkä järjestysmiehet tehneet työtään. Emme tienneet mitään tapahtuneesta. Kun palasimme Tšekkiin kaksi vuotta myöhemmin, olin aikeissa käyttää välipäivämme valokuvien ottamiseen. Lentokentällä meitä odotti seitsemän poliisia. Olimme varmoja, että he odottivat jotain terroristia kommandopipoineen ja rynnäkkökivääreineen, mutta he ojensivat minulle syytteeni sisältävän paperinpalan. ’Mitä vittua?'”

Blythe kertoi tšekkiläisen oikeusjärjestelmän poikkeavan amerikkalaisesta mallista etenkin takuiden osalta. Laulajaa ei valtavan takuusumman toimittamisesta huolimatta päästetty palaamaan Yhdysvaltoihin:

”Olin tšekkiläisessä Pankrácin vankilassa 37 päivää. Vankila oli silloin 123 vuotta vanha. Se oli periaatteessa kuin olisi elänyt Misfits-biisissä. Alun perin takuusummani oli neljännesmiljoona dollaria, joten lainasimme rahat levy-yhtiöltä, joka kertoi maksaneensa takuut, mutta syyttäjä ei hyväksynyt vapauttamistani. Yhdysvalloissa maksat takuut ja kävelet, mutta nämä kaverit eivät antaneet minun mennä. Kun menin oikeuteen istuessani vankeudessa, he antoivat uuden takuusumman, mutta tällä kertaa se oli tuplana. Meillä ei ole sellaisia summia, mutta onneksi pari varakasta ystäväämme musiikkialalla lainasivat meille ne rahat. Pääsin pois ja palasin myöhemmin oikeudenkäyntiini.”

Prahassa oikeudenkäyntiinsä valmistautunut Blythe ei saanut tuoda oikeudenkäyntiinsä amerikkalaista asianajajaa:

”Minun piti käyttää tšekkiläistä asianajajaa, joten bändimme amerikkalainen asianajaja toimi valmisteluissa välikätenä. Meidän piti selittää keikkojen luonne kommunistisessa Tšekkoslovakiassa ennen rautaesiripun kaatumista kasvaneille tuomareille. Ei ollut mitään, mitä referoida. Meidän piti selittää mitä moshaaminen ja stage divaus on. Se oli vitun hullua.

Joten, kyseessä ei ollut halpa tai hauska tehtävä – se oli vaikeaa aikaa elämässäni – mutta se oli jotain mitä koin välttämättömäksi. Vankilaan meno ei ollut hauskaa, mutta sitä ei voi verrata pojan menettäneen perheen suruun. Pidin sen koko ajan mielessäni.”

Katso Randy Blythen haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Kommentoi julkaisua