Ranskalaisen outolinnun neljäs lento Pohjolassa – Igorrr Helsingin Kulttuuritalolla

Tuntuu kuin ranskalaisen Igorrrin ensivisiitistä Suomeen olisi jo vuosikymmenen verran aikaa, mutta vielä mitä. Tarkistettuani ajankohdan yhtyeen ensimmäisestä Tavastialla tapahtuneesta Suomen visiitistä, tästä onkin kulunut aikaa vasta hieman alle neljä vuotta. Joku voisikin luulla, että yhtye löysi jo tällä visiitillä yhteisen sävelen erittäin persoonallisella musiikillaan mämmin ja saunan luvatun kansan kanssa. Tämän jälkeen yhtye on nähty Suomessa peräti kahdesti Tampereella ja Rockfestissä. Neljännellä visiitillään helmikuussa 2026 yhtye kävi ”Amen” levynsä Euroopan rundin toisella puoliskolla Helsingin Kulttuuritalolla.

Thoughtcrimes

Talvisena keskiviikkoiltana suhteellisen aikaisin aloittanut ensimmäinen lämppäri Thoughtcrimes oli saanut kerättyä monenkirjavasta yleisöstä innokkaimmat osallistujat Kulttuuritalolle. Amerikkalaista post-mausteilla ehostettua hardcorea tykittävä yhtye ei lyhyellä ennakkotutustumisella pahemmin sytyttänyt. Musiikista huokuva energia herätti kuitenkin ujoja odotuksia live-esitystä kohtaan. Valitettavasti toinen yritys lähestyä yhtyettä lässähti myös paikan päällä. Vaikka soitossa olikin menoa, meininkiä ja tunnetta, löytyi lähestymispintaa ja koukkuja varsin rajallisesti. Oli itse musiikista mitä mieltä tahansa, yhtenä pahimpana mielenkiinnon tappajana kitarat oli miksattu aivan liian hiljaiselle. Tämä johti siihen, että äänimaailman rakentaminen jäi vokalistin ja rumpalin ulosannin varaan.

Shown keskipisteenä ollut vokalisti pomppi ja riehui pitkin lavaa täysin omassa elementissään. Mies purki tunnon tuskiaan mikrofoniin huutaen, rääkyen, öristen ja puhtaasti laulaen. Muut yhtyeen jäsenet hanskasivat teknisesti omat tonttinsa varsin mallikkaasti, mutta kokemus tuntui oudolla tavalla jäävän lavan toiselle puolelle. Kulttuuritalon varsin suuri lava tuntui yhtyeelle aivan liian isolta estradilta ja pienemmällä klubikeikalla tämän riehumisen olisikin uskonut toimivan huomattavasti paremmin. Muuta yleisöä haastatelleena, en jäänyt yksin sen ajatuksen kanssa, että tässä tavallaan vedettiin talla pohjaan vapaalla vaihteella. Meteliä kyllä piisaa, mutta ei tämä oikein mene mihinkään.

Dvne

Igorrrin toisena reissukaverina toiminut Dvne olikin sitten positiivisempi yllätys. Ennakkokuuntelulla skotlantilaisesta post-proge-metalliyhtyeestä heräsi huoli, että näinköhän tästä jaksaa innostua. Soiton alkaessa ja lavan hukkuessa sinisiin valoihin, musiikki vei kuitenkin mukanaan. Tässä vaiheessa yleisökin oli jo löytänyt paikalle, ollen vastaanottavaisemmassa tilassa kuin edeltäjänsä kohdalla.

Mitään pittejä tai wall of deatheja ei tällaisen musiikin äärellä kannata edes ajatella. Väliajalla vastaan tulleen tuttuni kommentit yhtyeestä pitivät hyvin paikkansa — Dvnen teho piilee hypnoottisissa yli kahdeksan minuuttia kellottavissa kappaleissa, joihin on helppo ”unohtua”. Aika riensikin setin aikana kuin siivillä. Parinkymmenen minuutin soiton jälkeen maininta ”vielä parista biisistä”, ei tarkoittanut että esitys loppuisi ihan saman tien. Itämaisista sävelkuluista innoitusta hakeva progeilu toi tietyllä tavalla Amorphiksen mieleen, mutta ei lopulta sinne päinkään. Soundit olivat myös tiukasti kohdallaan, mikä oli ensimmäisen esiintyjän aiheuttaman harmituksen jälkeen ilahduttavaa.

Igorrr

Lämppäreiden lopeteltua kansa todellakin löysi paikalle ja permanto meni tehokkaasti umpeen jo parikymmentä minuuttia ennen h-hetkeä. Dvnen aikana baarin puolella käväiseminen ja paluu samoille paikoille katsomoon olisi vielä ollut ihan mahdollista, mutta nyt tällainen temppu ei kuitenkaan olisi mitenkään onnistunut. Klassisen taustamusiikin loputtua ja lavan pimennyttyä, korokkeelle asteli itse maestro ja seuraava hieman päälle tunnin pituinen vyörytys tuntui kuluvan silmänräpäyksessä.

Vuodesta 2005 lähtien tulilla ollut pienen kuuntelijakunnan outolintu on vuosien saatossa kehittynyt lähestulkoon musikaaliksi ”normaalin” konsertin sijaan. Jokainen kappale avasi uuden ikkunan Gautier Serren luomaan maailmaan. Kappaleilla rakennettu draaman kaari ja laulajien näyttelijämäinen lavakäyttäytyminen toivat mieleen hyvin elävästi viime vuosina itselläni yleistyneet teatterireissut.

Bändin jäsenten välinen kemia ja yksilösuoritukset lavalla olivat tälläkin kertaa upeaa katsottavaa. Esitykseen oli helppo uppoutua siitä huolimatta, että kiinnittikö huomionsa Serren monen eri instrumentin jonglööraamiseen, mustaksi maalatun JB Le Bailin maskuliinisempaan lauluun ja murinaan, tai Marthe Alexandren kauniiseen ja oopperamaiseen laulantaan. Kitaristi ja rumpali hoitivat myös tonttinsa kunnialla, vaikka roolinsa puolesta kuuluivatkin metallibändin normaalimpaan kokoonpanoon. Lavarekvisiittana toimineet savuavat kolossaaliset huppupääpylväät, lavan perukoille ripustettu valaistu ”I” symboli ja viimeisen päälle hiottu valoshow muuttivat tilan kauttaaltaan ranskalaisten näyttämöksi.

Ainakin kaikilla Suomen visiiteillään Igorrr on pääasiassa keskittynyt ”Savage Sinusoidilta” alkaneeseen tuotantoon, eikä tämä kerta ollut poikkeus. ”Amen” levyä juhlistava kiertue sisälsikin reippaasti aiempien levyjen kestohittejä, kuten ”Nervous Waltz”, ”ieuD” ja ”Camel Dancefloor”. Karkeasti kappaleet pyörivät joko itämaisen mystiikan ympärillä, oopperan ja barokin klassisemmissa tunnelmissa, tai sitten elektronisemman irrottelun puolella ”Very Noisen” tai ”ADHD” tyylisesti. Vaikka Igorrrin menulta löytyi syöminkien osalta pääasiassa ”Blastbeat falafelia”, oli baarin puolella hodaria tarjolla herkimpien setämiesten onneksi, niin kenenkään ei tarvinnut repiä lippuaan ovella kahtia.

Kulttuuritalolla on tullut käytyä montakin kertaa aiemmin vähemmän jytisevän ja pörisevän taiteen äärellä, mutta tila yllätti silti positiivisesti. Jo lämppäreiden aikana tuli tosiaan tuumattua, että klubikeikkoihin tottuneena lava on sieltä leveämmästä päästä, mikä osoittautui keikan aikana pieneksi pelastukseksi. Konsertin alussa vakiinnutettu hyvä paikka keskellä salia vaihtui nopeasti salin vasempaan äärilaitaan, joka ei loppupeleissä ollutkaan negatiivinen muutos, vaan päinvastoin. Koko show sai uusia ulottuvuuksia, kun lähes sivuttainen näkymä lavaan antoi paremman katselukokonaisuuden käsistä rakennettuun soittajakorokkeeseen ja valoshown koko tilan maalaamiseen. Yllättäen myöskään kuuntelukokemus ei ottanut tästä haastavasta sijainnista lainkaan osumaa. ”Opus Brainiin” päättynyt spektaakkeli keräsi yleisöltä raikuvat ja ansaitut aplodit.

Ihan jo merkkaritiskin jonojen pituuksista tuli selväksi, että lämppärit olivat tänä iltana vain kiva lisä, Igorrrin ollessa se aito syy miksi paikalle saavuttiin. Joskus käy näin, mutta ”Amen” levyn ensimmäisellä Euroopan rundilla mukana olleet, musiikillisesti hieman enemmän Igorrrin hengenheimolaiset Imperial Triumphant ja MBR olisivat varmaan muuttaneet illan dynamiikkaa aika lailla. Tästä huolimatta kulttuuritalolla kansa sai isosti vastinetta rahoilleen. 

Jos tässä nyt jotain kehtaisi toivoa seuraavalta visiitiltä, niin enemmän alkuaikojen tuotantoa, kanaa soittamassa pianoa tai vaihtoehtoisesti kaivinkonetta muuttamassa sitä lyömäsoittimeksi. Ymmärrettävistä syistä oikein mitään näistä toiveista ei kehtaa kohtuudella toivoa esimerkiksi kulttuuritalon tiloihin. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä, että mitä nämä hulluuden ja nerouden rajamailla tanssivat ranskalaiset saavat aikaan. Seuraavaa kertaa innolla odotellessa.

Kuvat: Peterson Marti