Raskaan musiikin riemua Black Box Mikkelissä, osa 2/2

Lauantaina piti myös lähteä liikkeelle ajoissa, sillä illan ensimmäinen bändi aloitti jo klo 18. Suunta siis kohti keskustaa, josta pääsi näppärästi keikkapaikalle festaribussin kyydissä. Kyyti ajoi kätevästi non-stoppina keskustan ja Saimaa Stadiumin välillä, sekä liikkeelle lähdettiin aina heti kun paikalla olevat halukkaat olivat kyydissä, eli mitään tiettyä kellonaikaa ei tarvinnut odotella. Bussissa tunnuttiin muistelevan vielä edellisillan mahtavaa Huoran keikkaa, eli bändi teki siis lähtemättömän vaikutelman.

Ehdin keikkapaikalle hieman yli klo 18, eli Lastout oli jo ehtinyt aloittaa oman osuutensa. Yhtye selvitti tiensä Black Box -bändikisan voittoon, saaden näin ollen lauantai-illan aloitusslotin. Lastout kiinnosti itseni lisäksi useampaa muutakin, ja paikalle olikin saapunut jo vallan mukava määrä katsojia. Nuoresta iästään huolimatta yhtye veti puolen tunnin settinsä vakuuttavalla rutiinilla sekä varmuudella. Tästä bändin on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin, sillä edellytyksiä siihen kyllä on. Kannattaa siis käydä heidät katsastamassa, jos keikka osuu kohdallesi. Toivotan Lastoutille hurjasti onnea matkaan sekä antoisia keikkavuosia!

Roudaustauon jälkeen seuraavaksi lavalle saatiin I Am Your God. Orkesteri kertoi olevansa ihka ensimmäistä kertaa Mikkelissä, ja he olivat saapuneet paikalle aina Rovaniemeltä saakka. Matka oli tuntunut varsin pitkälle, mutta oli kuulemma jokaisen autossa istutun tunnin arvoinen – ainakin yleisön reaktioihin pohjaten. Yhtye tuntui olevan varsin häkeltynyt saamastaan suosiosta, ja erityisesti vokalisti Julius Vetämäjärvi kiitteli yleisöä varsin aktiivisesti. Bändi kuvailee tyyliään Rollo-metalliksi, ja kyllähän se maistui näin Savon tienoillakin. ”Another Day to Die” -biisin käynnistyessä yleisö noudatti kuuliaisesti annettua käskyä, ja illan ensimmäinen pitti lähti näin liikkeelle.

Ennen illan kolmatta bändiä saatiin oiva muistutus uudessa sijainnissa sijaitsevasta merchandisetiskistä. Black Box Mikkeli saattaa hyvinkin olla Suomen ainoa komissiovapaa festari, eli kaikki tiskin tuotto menee lyhentämättömänä suoraan bändeille. Usea ei seuraavaa yhtyettä odotellessaan malttanut heti välittömästi ostoksille lähteä, mutta taukojen aikana tiskien luona vaelteli useita uteliaita ja varmasti kauppaa käytiin.

Sitten vuorossa oli jälleen paikallista väriä, kun Balance Breach saapui lavalle. Jokin aika sitten uusimman, ”Abyzmal” -nimeä kantavan pitkäsoittonsa julkaissut bändi oli parhaillaan levynjulkistuskiertueella ja kertoi olevansa varsin tyytyväinen, kun sai aiheen tiimoilta keikkailla myös kotikaupungissaan. Ja mikäs siinä, Mikkelissä on aina ollut lämmin vastaanotto kotikaupungin bändeille. Balance Breach on esiintynyt jokaisessa Black Box Mikkelissä, ja oli hienoa huomata yhtyeen kehittyneen edukseen etenkin sitten viime keikan. Keulakuva Aleksi Paasonen kiitti festarin järjestänyttä Bloodred Hourglassia siitä, että kaupunkiin on jälleen saatu tasokkaan oloinen tapahtuma ja keikkakulttuuri on näin ollen elpymässä.

Tämän jälkeen tarjolla oli Black Box Mikkelin kaikkien aikojen ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus eli portugalilainen Gaerea. Black metalia tahkoava yhtye päätti kiertueensa Mikkeliin ja viime kevään Helsingin klubikeikka oli ilmeisesti viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty. Vaikutti sille, että mikkeliläisyleisön mielipiteet jakautuivat Gaerean suhteen melkoisen kahtia – osa vaikutti tykkäilevän keikasta kovasti ja osa näytti lähinnä vain hämmentyneelle. Oma huomioni kiinnittyi yhtyeen jäsenten maskeihin, jotka olivat ilmeisesti jotain teknistä kangasta ja mietin, että miten hengitys mahtaa niiden läpi kulkea. Toisaalta maskit sopivat hyvin tunnelmaan ja varmasti bändillekin oli varsin eksoottista saapua Savoon keskellä pimeintä syksyä.

Sitten päästiinkin lauantain omaan suosikkiini, kun esiintymisvuoroon saatiin Insomnium. Bändin edellinen esiintyminen Mikkelissä nähtiin vuoden 2010 Jurassic Rockissa, joten melko monta vuotta oli välissä vierähtänyt. Insomnium olikin kiinnostunut siitä, miten moni yleisön jäsen heitä oli tuolloin katsomassa, ja muutama käsi nousikin ylös. Toinen orkesteria kiinnostanut asia oli ottaa selvää, missä kotimaan kaupungissa on kovin meininki ja kyllä siinä mikkeliläisyleisö taisi viedä kirkkaan voiton. Koko viikonlopun isoin pitti pyöri ja se varmasti näkyi bändin toiveen mukaan Joroisiin asti. Uskon, että Insomnium sai illan aikana monta uutta fania, ja yhtyeen tuotanto menee myös itselläni entistä aktiivisempaan kuunteluun tämän myötä.

Lopuksi tämänvuotinen festivaali olikin enää viimeistä esiintyjää vaille valmis ja isäntäbändi Bloodred Hourglass nousi kotikaupungin yleisön eteen. Yhtye valittiin tänä syksynä positiivisimmaksi mikkeliläiseksi, ja kyllähän siinä palkinto meni kerta kaikkiaan oikeaan osoitteeseen. BRHG soitti illan päätteeksi uuden ”How’s The Heart” -albuminsa kokonaisuudessaan ja se upposi paikalle jääneeseen yleisöön varsin hyvin. Ihmetyksekseni yleisöstä melko suuri osa poistui paikalta ennen pääbändiä, mutta toisaalta sama ilmiö oli nähtävillä myös edellisiltana viime vuodesta puhumattakaan.

Harmillisesti bändin korvamonitoreissa oli teknistä ongelmaa, joten keikka keskeytyi hetkeksi, kun pulmatilannetta koetettiin ratkaista. Ongelman pitkittyessä orkesteri tuli siihen tulokseen, että sen verran vanhaa punkkaria soittajista kyllä löytyy, että annetaan keikan jatkua vaan. Tauon aikana yhtye kyseli yleisön mielipidettä siihen, että pitäisikö festari järjestää myös ensi vuonna ja mielipide oli tuohon kysymykseen melkoisen yksimielinen.

Black Box Mikkelissä oli viimevuotisen palautteen perusteella tehty muutamia pieniä parannuksia, jotka saivat tapahtuman toimimaan vielä edelliskertaakin paremmin. Molempina iltoina illan aluksi ja lopuksi ajanut festaribussi oli erittäin kätevä ratkaisu, koska nyt etenkään poispääsyä ei tarvinnut odotella taksijonossa värjötellen. Bussikuski vaikutti myös huumorintajuiselle musiikinystävälle, kun lauantai-illan paluumatkalla kertoi halunneensa kyytien ajoon bussin numero 666, mutta kyseinen ajoneuvo oli ikävä kyllä tuolloin toisaalla.

Myös merkkaritiski oli siirretty tänä vuonna aulan puolelle, mikä oli erinomainen asia. Aulassa oli parempi valaistus sekä oma rauhansa tutkia tarjontaa joko taukojen aikana tai sitten soiton soidessa, mikäli lavalla oleva yhtye ei sattunut kiinnostamaan. Lisäksi takakatsomoon oli nyt avattu istumapaikkoja, jos halusi lepuuttaa jalkojaan tai muuten vain seurata meininkiä hieman kauempaa. Edellä mainitut ovat sinällään pieniä asioita, mutta vaikuttavat festarikansan viihtyvyyteen kuitenkin todella paljon. Tästä on enää vaikea pistää paremmaksi, joten jään innolla odottamaan jatkoa – toivottavasti Black Box Mikkeli toteutuu myös ensi syksynä!

Raportti: Päivi Närvänen

Kuvat: Olga Järvenpää