Raskassoutuinen paluu perinteisiin – arviossa My Dying Briden ”A Mortal Binding”

Brittiläisen goottimetallin konkari My Dying Bride palaa 14. pitkäsoitollaan doomahtaville juurilleen. ”A Mortal Bindingin” myötä yhtye palaa entistä syvemmälle synkkäsävyisesti laahaavan, alavireisesti itkevän ja painavalla kielisoitinvallilla varustetun äänivallin herraksi. Edellisen, oikein maukkaalla ”The Ghost Of Orionilla” yhtye haki soundilleen tuoreempia ja energisempia tulokulmia oikein onnistunein lopputuloksin.

”A Mortal Binding” onkin sitten astetta jos toistakin tylympi ja synkempi tapaus. Seitsemästä vähintään päälle kuusiminuuttisesta ja enimmillään kahdentoista minuutin pintaan kellottavasta kappaleesta on ensimmäisillä kuuntelukerroilla hankala repiä tarttuvuutta irti. Yhtyeen vokalisti Aaron Stainthorpe vuoroin ärisee ponnekkaan ilkeästi vanhan, luotettavan multakurkun tavoin. Vuoroin taas herran puhtaasti lauletut vokaalit maalailevat rujon kauniita, surun ja kaipauksen täyteisiä melodialinjoja Shaun Macgowanin surumielisten viulusovitusten tueksi.

Bal-Sagothissa ja Codessa aiemmin vaikuttaneet rumpali Dan Mullin ja basisti Lena Abé tilkitsevat lyijynraskaat peruspilarit paikoilleen taidokkaasti ja mukavan epäkonventionaalisia rytmiratkaisuja hyödyntäen. Mikä albumin sävellystyön kannalta on yhtäältä My Dying Bridelle tunnistettava piirre, koituu toisaalta ”A Mortal Bindingin” heikoimmaksi lenkiksi. Andrew Craighanin ja Neil Blanchettin masinoima tuplakitarointi, itkuvirsiharmoniat ja riffimurjonta on varmaa mutta pidemmän päälle hieman sävyttömän tylsää.

Omat hetkensä albumilla kuitenkin on. Esimerkiksi albumin ensimmäinen singlelohkaisu, kiehtovan painostava ”Thornwyck Hymn” on maukkaan rankka oodi My Dying Briden kotimaakunnan, Yorkshiren jylhien rantakallioiden veden pinnan alle kätkemälle mytologialle. Videobiisi ”The 2nd Of Three Bells” tuo yhtyeen onnistuneesti takaisin ysärin alun kultaisten vuosien kaihometallin pariin. Albumin selkeimmiksi onnistumisiksi on luettava ilkeä ”Unthroned Creed” ja vanhan koulun death metalin ja Tommy Victorin myöhempien vuosien Danzigin ajoista muistuttavaa riffityötä sisältävä ”The Apocalyptist”.

Soitannollisesti ja tuotannollisesti homma on varsin hyvin jiirissä, eikä sovitusratkaisujenkaan osalta My Dying Bride alennu menemään sieltä, mistä aita on matalin. Ainoastaan epätasainen kokonaisuus huutaa tasalaatuista onnistumista.