Raskasta joulua – oman aikansa ilmiö

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.1.2021
Raskasta Joulua. Mikkeli

Joululauluja on totuttu pitämään joko syvästi uskonnollisina teoksina tai sitten hilpeinä hassutteluina joulumaassa. Harvoin niihin on yhdistetty metallimusiikkia. Suomessa tämä kuitenkin muuttui, kun kitaristina ja tuottajana tunnettu Erkka Korhonen perusti Raskasta Joulua -musiikkiprojektin vuonna 2004. Korhonenkaan tuskin osasi arvata kuinka suureksi ilmiöksi tämä projekti muodostuu. Pelkät lelut, pelikonsolit ja suklaiset konvehdit eivät enää täyttäneet joulukontteja, vaan yhä useammalta lahjalistalta löytyi Raskasta Joulua -albumi.

Ilmiö kasvaa

Vuoden 2004 albumissa oli 11 kappaletta eri metallimusiikin alalla kunnostautuneiden henkilöiden tulkitsemana. Ainoastaan Nightwishistä tuttu Marco Hietala ja Machine Menistä tuttu Antony Parviainen lauloivat kaksi kappaletta, joten yhteensä esiintyjiä oli yhdeksän. Kappaleina oli klassisia joululauluja, kuten ”Varpunen jouluaamuna”, ”Jouluyö, juhlayö” ja ”Maa on niin kaunis”. Levyn myynti oli niin suurta, että se oikeutti kultalevyyn.

Vuonna 2005 projekti järjesti joulukuussa kolmen konsertin kiertueen, joka oli valtava hitti. Kiertue on järjestetty tämän jälkeen vuosittain ja kasvanut koko ajan suuremmaksi. Kiertueen suuri suosio poiki myös levytyssopimuksen alan jättiläisiin kuuluvan Warnerin kanssa ja uusi levy ”Raskaampaa Joulua” julkaistiin vuonna 2006. Edeltäjänsä tavoin kultaa myynyt levy sisälsi kaikkiaan 12 kappaletta kuuden eri laulajan tulkitsemana. Jokainen laulaa levyllä kaksi kappaletta. Levyllä kuultaviin joululauluihin kuuluvat muun muassa ”Petteri Punakuono”, ”Sydämeeni joulun teen” ja ”Me käymme joulun viettohon”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimeisimmät vuodet

Tämän jälkeen Raskasta joulua -projekti keskittyi vuosikaudet pelkästään joulukiertueeseen, kunnes vuonna 2013 Spinefarms Records julkaisi ”Raskasta joulua” -nimisen albumin. Tähän oli panostettu huomattavasti enemmän kuin lähes vuosikymmenen takaisiin edeltäjiinsä ja levyn 14 kappaleessa esiintyy kaikkiaan 13 laulajaa. Useimmissa kappaleissa esiintyjiä on enemmän kuin yksi. Tämä levy osoittautui paljon edeltäjiään suositummaksi ja myi peräti tuplaplatinaa.

Menestyksen innoittamana Spinefarms Records julkaisi seuraavana vuonna peräti kaksi levyä projektilta. Englannin kielinen ”Ragnarok Juletide” sekä suomen kielinen ”Raskasta joulua 2”. Näistä suomen kielinen levy myi platinaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuoden 2015 levy ”Raskasta joulua akustisesti” ei ollut arvostelumenestys, eikä myöskään myyntimenestys. Levy myi nipin napin kultalevyyn oikeuttavan määrän kappaleita ja vuonna 2016 ei uutta levy julkaistukaan. Vuonna 2017 ilmestynyt ja vuonna 2018 kahdella lisäkappaleella uudestaan julkaistu ”Raskasta joulua IV” sai myös kultalevyn, mutta arviot olivat positiivisempia, kuin projektin edellisen levyn saamat. Tältä levyltä löytyi muun muassa laulut ”Kuului laulu enkelten” ja ”Tähti tähdistä kirkkain”.

Viimeisten joululevyjen hieman heikommasta menestyksestä projekti veti johtopäätökset siitä, että markkina alkaa olla kylläinen joululevyistä ja vuonna 2019 tehtiin uusi aluevaltaus: Raskasta Iskelmää. Tällä kesälevyllä tunnetut metallimuusikot tulkitsevat ikivihreitä iskelmäklassikoita, kuten ”Rikoo on riskillä ruma”, ”Ajetaan tandemilla”, ”Mombasa” ja ”Mä elän vieläkin”. Tämä aluevaltaus osui maaliinsa, sillä levy nousi nopeasti kärkisijoille Suomen virallisella albumilistalla. Onkin helppo arvata, että viimeistä Raskasta Iskelmää -levyä ei ole vielä tehty. Iskelmämusiikista, jos mistä, riittää ammennettavaa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat