Raskasta Joulua tulee jälleen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.8.2011

Viime vuonna tähän asti suurimman ja menestyksekkäimmän kiertueensa tehnyt Raskasta Joulua -projekti aloittaa vuosittaisen kiertueensa jälleen marraskuussa. Vuoden 2010 kiertueen konserteista suuri osa oli loppuunmyytyjä kiertueen huipentuessa kolmeen esiintymiseen Helsingin Tavastia-klubilla yhteensä 2000 katsojalle. Koko kiertueen yleisömäärä ylitti 8000 katsojan rajan. Tänä vuonna ohjelmassa on entistä enemmän konserttisaleja, joskaan klubeja ei ole unohdettu. Ohjelmistossa tulee myös olemaan uusia sovituksia.

Projekti esittelee tänä vuonna uutena solistinaan mm. Thunderstonessa vaikuttaneen Pasi Rantasen! Pasi lauloi jo projektin debyyttialbumilla ja tekee nyt siis ensiesiintymisensä kiertueella. Muina solisteina toimivat Marco Hietala (Nightwish, Tarot, Northern Kings), Tony Kakko (Sonata Arctica, Northern Kings), J. Ahola (Teräsbetoni, Northern Kings, Ahola), JP Leppäluoto (Charon, Harmaja, Northern Kings), Tommi ”Tuple” Salmela (Tarot), Ari Koivunen (Soolo, Amoral), Ilja Jalkanen (Ex-Kiuas, Soolo) ja Antony Parviainen (Machine Men). Solistit vaihtelevat paikkakunnittain.
Yhtyeessä soittavat edelleen Erkka Korhonen taiteellisena johtajana sekä kitaristina, Vili Ollila kosketinsoittajana, Erkki Silvennoinen basistina ja Tuomas Wäinölä kitaristina.
Mirka Rantanen tekee paluun rumpujen taakse vuoden tauon jälkeen!

Raskasta Joulua -kiertue 2011 solisteineen (lisäkeikat ja/tai lisäsolistit mahdollisia ja todennäköisiä, kaikki keikat K-18 ellei toisin mainita):

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

19.11. Osmantupa, Eura (Antony, Pasi, Ilja)
25.11. Amarillo, Espoo (Antony, Pasi, Ilja)
26.11. Sappee, Pälkäne (Antony, Pasi, Ilja)
01.12. TBA
02.12. Hullu Poro Areena, Levi (Tony, Jarkko, JP)
03.12. Teatria, Oulu (Marco, Tony, JP)
04.12. Akustiikka-Sali, Ylivieska (S) (Marco, Tony, JP)
05.12. Raahesali, Raahe (S) (Marco, Tony, JP)
08.12. Klubi, Turku (Marco, Ari, Ilja)
09.12. Klubi, Tampere (S/K-18) (Marco, Ari, Ilja)
09.12. Klubi, Tampere (Marco, Jarkko, Ilja)
10.12. Nosturi, Helsinki (S/K-18) (Marco, Jarkko, Tuple, Antony, JP, Ilja)
10.12. Nosturi, Helsinki (Marko, Jarkko, Ari, Pasi, JP, Ilja)
15.12. Paviljonki, Jyväskylä (S) (Marco, Jarkko, JP)
16.12. Vaakuna, Mikkeli (Marco, Jarkko, Antony, JP)
17.12. Musiikkikeskus, Kuopio (S) (Marco, Jarkko, JP)
18.12. Kuhmotalo, Kuhmo ( S) (Marco, Tuple, JP)

Oikeudet muutoksiin pidätetään. Kehoitamme seuraamaan keikkapaikkojen ilmoituksia lipunmyynnin alkamisen suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat