Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhdysvaltalainen Five Finger Death Punch on ollut viime aikoina enemmän otsikoissa jäsentensä päihdeongelmien kuin musiikillisten ansioidensa vuoksi. Bändin 7. studioalbumi on kenties hieman aiempaa ilmaisua rauhallisempi tekele. Laiskuudesta yhtyettä ei kyllä voi syyttää, sillä ”And Justice For None” käsittää jopa leikattuna 13 rallia. Nähdessäni summan nousi mieleeni automaattisesti: mutta entäs se laatu? Kykeneekö Five Finger Death Punch tekemään 13 riittävän laadukasta laulua, jotka luovat hienon kokonaisuuden, eikä joukossa ole laadullisesti täytekappalemateriaalia? Kysymykseen on hyvä vastata heti alkuun: ei kyennyt. Odotinko sitä? No en, mutta uusin julkaisu on siitä huolimatta kuuntelun arvoinen tekele.

Uutukaisen heikoin puoli on aloitus. Avausraita ”Fake” on suoraviivainen tykitys Moodyn epäpuhtaalla laululla varustettuna. Terävä avaus. Sen sijaan ”Top Of The World” oli karsea pettymys: kappale yrittää olla todellinen egoilukappale, mutta lopputulos on lattea ja tylsä. Missä helvetissä on räjähtävyys? Tunne? Aggressiivisuus? ”Sham Pain” toimii albumilla jumalallisen pelastavana vedenjakajana. Laatukäyrä käännähtää ylöspäin, eikä hirveämmin laske loppua kohden pieniä notkahduksia lukuun ottamatta. ”Sham Painin” ehdoton vahvuus on kertsi, joka kiskoo mukaansa laulun synkähköön tunnelmaan. Ivan Moodyn uniikki ääni pääsee tällä levyllä ensimmäistä kertaa kunnolla oikeuksiinsa. Kun hän vain malttaa laulaa aidosti, niin lopputulos on kauniin vetoava.

”Blue On Black” toi intuitiivisesti ensimmäisenä mieleen AKS:n nuorisojärjestön Sinimustat historian lehdiltä. Siitä biisissä ei onneksi ole kyse, vaan se avaa FFDP:n akustista puolta. Onnistuneesti. Rauhallinen laulu tuo levylle tarpeellista balanssia, ja ettei meno muutu ihan herkistelyksi, niin kertsiin tulee hieman lisää synkkyttä ja tempoakin. ”Fire In The Hole” palauttaa julkaisun meneville raiteille, ja tällä kertaa kertsin mahtipontisuus toimii erinomaisesti – etenkin Moodyn murinalopetus on yksityiskohtana todella huikea!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”I Refuse”. Äärimmäisen kaunis ja koskettava balladi. Kappale kestää takuuvarmasti kulutusta,  ja se on mennyt jo soittolistoillekin! Moody onnistuu takomaan jälleen huikean laulusuorituksen, lyriikat ovat kaiken lisäksi upeat! ”It Doesn’t Matter” iskee kipinää täysin päinvastaisella rintamalla. Jo introsta välittyy aggressio ja fiilis, jota kakkosraita olisi todella kaivannut. Soundit ovat raskaat mutta jumalauta, että toimii!

”When Seasons Change” heittää naamaan kiinni rauhalliset mielikuvat maalailemalla kauniin ihmissuhteen maiseman: siinä vierellä pysytään vaikeista ajoista riippumatta. Samanlaista asennetta kaipaisi noin sivumennen sanoen enemmän nykyiseen menoon. ”When The Seasons Change” on yksi levyn parhaita toteutuksia: en keksi kappaleesta mitään nipottamisen aihetta, joten ei kun laadusta nautiskelemaan! ”Stuck In My Ways” jatkaa vähintään melodisesti samoilla alueilla ”When The Seasons Change” -kappaleen kanssa. On huomionarvoista, että näennäisestä samankaltaisuudestaan huolimatta tuo duo tekee helposti eron toisiinsa ja on mahtavaa, että ne ovat levyllä peräkkäin. Kappaleista jälkimmäinen on mahtava hitauden, terävyyden ja suoraviivaisuuden yhdistelmä, joka henkii tylyyttä. Kaiken mahtavuuden keskeltäkin kitarasoolo räjähtää silmille kauneudellaan: juuri sopiva juuri tähän paikkaan. Erottuu, ei riko.

”Rock Bottom” täräyttää vielä kerran raskaat veet ilmoille, tosin Kotiteollisuuden biisi on sitä onnistuneempi. ”Rock Bottomin” paikka levyllä on oivallinen, mutta biisi olisi joutanut ulos koko levyltä. Kappale on ikään kuin ”Faken” huonompi painos, jonka pelastaa kitarasoolo. Valitettava täytebiisi. Onneksi loppu on onnistuneempi. ”Gone Away” hillitsee kunnolla suitsia. Ensimmäisestä säkeistöstä tulee sävellyksen puolesta etäisesti mieleen Gary Julesin vetämä ”Mad World”. Mielikuva kertonee jotain siitä maailmasta, jossa nyt liikutaan. Maailman kylmyyttä ja poismenoa tulee todella esille. Onneksi ”Gone Away” säilyy kuitenkin ei-itkuvirsimäisenä, niin laululla ja levyllä pysyy uskottavuus.

”Bloody” on, ei onnistunein, mutta ehkä kiinnostavin yksittäinen biisi tällä kiekolla. Säkeet ”I love to hate you / I hate to love you” kätkevät sisäänsä (kontekstista irroittaen) monia juttuja alkaen vaikkapa seksin kasassa pitämästä säätösuhteesta päättyen esimerkiksi jumalsuhteeseen. Parhaana koukkuna toimii kertosäkeen lopetus, jonka “Bloody” tulee ilmoille napakan käheästi pysäyttäen koko homman.  Viimeistä viedään. ”And Justice For None” on todistanut jo tähän mennessä akustisten/akustisenkaltaisten kappaleiden hienouden ja erityisesti Five Finger Death Punchin taidon toteuttaa ne erinomaisesti. ”Will The Sun Ever Rise” vain vahvistaa tätä linjaa. Omalaatuinen, nätti ja kyllähän jo laulun nimi johdattelee miettimään sitä, mitkä asiat ovat maailmassa päin persettä, ja milloin käy niin, ettei se Aurinko enää nousekaan ja kaikki heittävät veivinsä. Nimi sopii hyvin myös henkilökohtaisiin murhenäytelmiin, mutta onneksi tulkinta on kuulijoiden omalla vastuulla.

Loppusanojen aika. ”And Justice For None” on kuuntelemisen arvoinen kiekko. Synkkää menoa ja aggressiivista otetta kaipaaville levyllä ei ole juuri annettavaa. Sen sijaan rauhallisten biisien puolestapuhujille niitä laadukkaita yksilöitä löytyy runsaasti, mikä kokonaisuutta tarkasteltaessa on merkittävää. ”And Justice For Nonessa” on huomionarvoista erittäin onnistunut biisijärjestys: kappaleet tuntuvat olevan oikeilla paikoillaan, eikä sellaista “mitä helvettiä, miksi olet siinä, miksi et tuossa” -fiilistä pääse syntymään. Kaiken hyvän lisäksi biiseistä löytyy sanomaa, ja ne tunnistaa kokonaisuuden osiksi. Five Finger Punchin jäsenille voisikin todeta: päihteilkää vähemmän ja keskittykää enemmän musiikkiin. Bändi hallitsee musiikin päihteitä paremmin, ja siitä on faneille vielä runsaasti nautintoa!

8/10

Kappaleet:

1. Fake
2. Top Of The World
3. Sham Pain
4. Blue On Black
5. Fire In The Hole
6. I Refuse
7. It Doesn’t Matter
8. When The Seasons Change
9. Stuck In My Face
10. Rock Bottom
11. Gone Away
12. Bloody
13. Will The Sun Ever Rise

FFDP:n kotisivut

FFDP Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Markus Raatikainen