Rasvamaksa iskee kanveesiin uutuussinglellään ”Lyö vielä”
Punk-yhtye Rasvamaksa julkaisi toisen albuminsa ensimmäisen singlen ”Lyö vielä”. Yhtyeen mukaan kappale kertoo ”kaunistelemattoman tarinan altavastaajan peräänantamattomasta luonteesta – jos syke tuntuu, on vielä hengissä vielä!”
Love Is Punkille levyttävä yhtye julkaisi viime syksynä debyyttialbuminsa ”Muutakin kuin muisto”. Albumi valittiin muun muassa yhdeksi vuoden 2023 parhaista albumeista Kaaoszinen toimittajien listauksessa.
Rasvamaksa on niittänyt mainetta hengästyttävän energisellä livemenollaan. Yhtye keikkailee tulevana kesänä ja syksynä muun muassa Love Is Punk Fest -kiertueella yhdessä muiden yhtiön artistien kanssa esimerkiksi Tampereella ja Kouvolassa.