Raswaa koneeseen vol. 2! palaa keikkalavoille – Popedan alkuperäismuusikot kiertävät Suomea vuonna 2027
Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Raswaa koneeseen vol. 2! palaa keikkalavoille alkuvuodesta 2027. Popedan vuonna 1980 julkaistulla ”Raswaa koneeseen!” -albumilla soittaneet basisti Risto ”Eebo” Lehtinen, kitaristi Ari ”Jatsi” Puukka ja rumpali Kai ”TT” Holm jatkavat Popedan varhaisvuosien musiikin esittämistä.
Vuonna 2025 kokoonpano ehti esiintyä Pate Mustajärven johdolla. Nyt yhtye kunnioittaa edesmenneen laulajan muistoa, ja solistin sekä toisen kitaristin tehtävät ottaa Matti Mikkonen, joka tunnetaan myös Kasevasta. Hänen isänsä Tapani ”Arwo” Mikkonen oli Popedan alkuperäinen kitaristi ja soitti myös ”Raswaa koneeseen!” -albumilla.
Yhtyeen ohjelmistossa kuullaan Popedan ensimmäisten levyjen kappaleita alkuperäisten soittajien esittäminä. Tiedotteessa nostetaan esiin myös klassikkokappale ”Da Da”, joka saa nyt uuden tulkitsijan.
Vuoden 2027 ensimmäinen konsertti järjestetään Tampereen G Livelabissa 5. tammikuuta, ja se on jo loppuunmyyty. Seuraavalle illalle on lisätty toinen konsertti, jonka ennakkoliput tulevat myyntiin maanantaina 9. marraskuuta kello 10. Lisäkonsertin liput maksavat ennakkoon 37 euroa ja ovelta 40 euroa. Muut julkistetut keikat tulevat myyntiin perjantaina 6. marraskuuta kello 10.
Raswaa koneeseen vol. 2! – keikat 2027
- 5.1. Tampere – G Livelab (loppuunmyyty)
- 6.1. Tampere – G Livelab (lisäkeikka)
- 16.1. Turku – Teatro
- 20.3. Kouvola – Pato Areena
- 10.4. Mikkeli – Wilhelm Public House
- 17.4. Jyväskylä – Poppari
- 29.5. Helsinki – On the Rocks
Kokoonpano: Matti Mikkonen (laulu ja kitara), Ari ”Jatsi” Puukka (kitara), Risto ”Eebo” Lehtinen (basso) ja Kai ”TT” Holm (rummut).
