Ratface – Ratassed

Jo levyn aloittavan ”Ratassed” -nimikappaleen alkufillistä huomaa ettei tällä levyllä pahemmin jarrutella. Paria kohtaa lukuun ottamatta painetaan sata lasissa, mikä taas kuuluukin kunnon harkkiin.

Levy myös avautuu jo heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Levyn soundit ovat puhdasta timanttia, kaikki erottuu täysin selkeästi eikä levy ole tylsää pörinää. Terävät ja tiukat soundit palvelevat metallista hardcorea erittäin mainiosti. Mc Respektorin lyriikat ovat myös maininnan arvoisia. Joka toinen kappale kertoo dokaamisesta ja joka toinen darrasta, joten lätty sopii mainiosti bilemusaksi, tosin muutaman kerran joutuisi/saisi kuunnella tämän läpi. Myös hauskat lausahdukset toimivat kappaleissa mahtavasti ja Respektorin tapa rytmittää suorituksensa onkin erittäin mielenkiintoinen. Lyriikoissa on myös pieniä kappaleen teemaan liittyviä vitsejä.

Respektorin lisäksi kappaleissa kuullaan monia vierailevia tähtiä. Mielenkiintoisimmat näistä ovat Shaka, jonka flow toimii erittäin hyvin kappaleessa ”King King of Bling Bling” ja Pussy Rat Dolls, joiden räkäinen huutaminen tuo kylmät väreet iholle. Vaikka levy onkin lyhyt ehtii se tuoda monenlaisia mielikuvia. Kappaleet ovat riittävän monipuolisia ja lopussa odottava After party area on ainakin allekirjoittaneen mielestä aivan mahtava. Kappale nro. 11, ”I Don’t Like Hardcore”, on mahtavaa dokausreggaeta ja sitä seuraava ”Gute Scheisse” on juuri mitä nimeltä voi odottaa. Levyn kesto jatkoviisujen kanssa on rapiat 25 minuuttia joten lisää jää kaipaamaan. Se tässä onkin ainoa huono puoli. Levy ei aivan pääse aikasempien tuotosten tasolle, vaikka kokonaisuutena onkin ehkä parhaimpia hc-levyjä vähään aikaan.

9½/10

Kappalelista:

1. Ratassed
2. Pain Meetz Counterpain
3. Crazytown Coolio
4. Nightwizh 4 a War
5. Jägermeiztershow
6. Burana1000
7. More Booze More Sex
8. Year Of Hate
9. King King Of Bling Bling
10. In Satan We Trust
11. I Don’t Like Hardcore
12. Gute Scheisse

http://www.myspace.com/ratfacehardcore

Kirjoittanut: Riku Saressalo

Kommentit