Raunchy – A Discord Electric

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.10.2010

Tanskalainen pop-metallia veivaava Raunchy on yhtye, joka jakaa mielipiteitä kahtia; toiset vihaavat yhtyeen koukuttavia poppi melodioita ja puhtaita kertosäkeitä ja toiset taas rakastavat yhtyettä juuri sen vuoksi, että se yhdistelee musiikissaan taidokkaasti monia eri genrejä ja tyylejä. Itse olen Raunchyyn tutustunut vuonna 2004, kun kuulin sattumalta yhtyeen toisen ”Confusion Bay” albumin. Tämä albumi, joka mielestäni on edelleen yhtyeen paras tähän päivään mennessä sai minut fanittamaan yhtyettä ja siitä asti olen odottanut yhtyeen Suomen visiittiä kuin kuuta nousevaa. Lokakuun 11. päivä ilmestyy yhtyeen viides pitkäsoitto ”A Discord Electric” Lifeforce Recordsin kautta ja toivottavasti sen myötä myös tämä yhtye saataisiin Suomeen vierailulle.

Raunchy on aina yhdistellyt musiikissaan tarttuvia 80-luvun poppi melodioita, koskettimia ja metallia joten tämäkään albumi ei tuo tuohon kaavaan mitään uutta. ”A Discord Electric” onkin mielestäni aika looginen seuraaja edelliselle ”Wasteland Discotheque” albumille, joka oli tyyliltään hyvin samanlainen julkaisu. Tämä ehkä muodostuukin Raunchyn suurimmaksi kulmakiveksi ”A Discord Electricillä”, koska kun levyn kuuntelee monta kertaa putkeen, tulee fiilis, että suurin osa kappaleista on jo ”kuultu” aikaisemmilla levyillä ja materiaalia ei ole vieläkään saatu riittävän laajaksi, jotta kappaleet eroavaisivat tarpeeksi toisistaan. Albumin aloittava ”Dim The Lights And Run” on lupaava alku albumille ja sitä seuraavakin kappale ”Rumors Of Worship” vielä loistava, mutta sen jälkeen albumi alkaa pikku hiljaa ”tasapaksuuntumaan” ja menettääkin hieman arvoaan loppua kohti. Vokalistit Jeppe Christensen ja Kasper Thomsen muodostavat todella hyvän duon ja sen vuoksi albumin vokaaleista ei kyllä ainakaan allekirjoittanut kauheasti puutteita löydä. Kasper hoitaa huutamisen varsin mallikkaasti ja Jeppe laulaa puhtaat osuudet todella koukuttavasti ollen yksi yhtyeen kantavista voimista koskettimien takana. Kitaristit Jesper Andreas Tilsted ja Lars Christensen ovat jälleen kerran raapustaneet tukun tarttuvia koukkuja, jonka vuoksi ”A Discord Electric” on jälleen kerran yksi Raunchy albumi, joka on helppo sisäistää ja ottaa omakseen, jos melodinen metalli on lähellä sydäntä. Mitä itse jään albumilta eniten kaipaamaan ovat rummut, koska ne jäävät vähän muiden soittimien varjoon ja eivät anna sellaista taustatulta musiikille kuin mitä niiden mielestäni pitäisi. Muita kuuntelemisen arvoisia ralleja albumilla ensimmäisen kahden kappaleen lisäksi ovat ”Shake Your Grave”, ”The Great Depression” sekä ”Ire Vampire”, jotka edustavat juuri sitä Raunchya, mistä itse pidän.

”A Discord Electric” on juuri semmoinen albumi, mitä Raunchylta osasi odottaa. Albumi on täynnä tarttuvia melodioita ja kertosäkeitä ja ainakin allekirjoittaneelle herää suuri kysymys, että miten esimerkiksi Dead By April löi itsensä heti läpi, mutta Raunchy ei ole vieläkään saavuttanut sitä statusta, mikä yhtyeelle mielestäni ehdottomasti kuuluisi. Jos pidät yhtyeistä kuten Dead By April, Mnemic tai One-Way Mirror, on ”A Discord Electric” ehdottomasti albumi, joka saa sinut pauloihinsa ja janoamaan muitakin yhtyeen aikaisempia albumeita. Kaiken kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja tehty albumi, joka on sekä koukuttava, että raskas!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7/10

Kappalelista:

01. Dim The Lights And Run
02. Rumors Of Worship
03. Nght Prty
04. Street Emperor
05. Blueprints For Lost Sounds
06. Shake Your Grave
07. Tiger Crown
08. Big Truth
09. The Great Depression
10. The Yeah Thing
11. Ire Vampire
12. Gunslingers And Tombstones


http://www.myspace.com/raunchy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat