RavenEye – Nova

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 18.11.2016

raveneye-novaToisinaan tulee valittua uutta musiikkia kuunneltavaksi pelkästään mielenkiintoisen kansikuvan tai nimen perusteella. RavenEyen valitsin juurikin nimen perusteella, koska se kuulostaa tyylikkäälle ja asenteelliselle. Monesti nämä kokeilut päättyvät siihen, että jaksaa kuunnella muutaman kappaleen ja toteaa: ”ei tämä ihan sitä ollut mitä kuvittelin”. Toisinaan taas kohdalle sattuu jokin mielenkiintoinen yhtye, josta sitten innostuu. Näin kävi brittiläisen RavenEyen kanssa.

RavenEye on yhtyeenä suhteellisen tuore tapaus, ja se julkaisikin tänä syksynä debyyttialbuminsa, ”Novan”. Kokoonpanossa vaikuttavat kitaristi-laulaja Oli Brown, rumpali Adam Breeze sekä basisti Aaron Spiers. Kolmikosta Brownilla on isoimmat meriitit – hän on kiertänyt Eurooppaa kymmenen vuotta omalla kokoonpanollaan ja julkaissut neljä albumia. Hän on kerännyt myös lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia kotimaassaan rock- ja bluespiireissä. Saavutuksista huolimatta RavenEye ei ole Brownin johtama orkesteri, vaan jokaisella jäsenellä on merkittävä osa bändin dynamiikassa.

Jos sinusta tuntuu, että nykypäivänä rock on muotoutunut ennalta arvattavaksi ja tylsäksi, voit heittää nämä ennakkoasenteet romukoppaan ”Novan” kohdalla. Yksitoista kappaletta sisältävä albumi yllättää moneen otteeseen ja on kaikkea muuta kuin tylsä levy. RavenEye on erikoinen tuttavuus, sillä yhtyeen musiikki tuo mieleen Lenny Kravitzin, Wolfmotherin, Foo Fightersin sekä Imagine Dragonsin kombinaation kuitenkaan olematta suoranaisesti mitään näistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Wanna Feel You” on aluksi rauhallisen oloinen, charmikas viettelyserenadi, mutta osoittautuu muuksikin. Brownin ääni on pääsääntöisesti pehmeä, mutta tarvittaessa hän saa äänihuulistaan niin korkeita kuin vihaisiakin vokaaleja. ”Wanna Feel Youn” tunnelma on yhtä seksuaalisesti latautunutta kuin moni The Doors-yhtyeen edesmenneen nokkamies Jimmy Morrisonin esittämä kappale. ”Wanna Feel Youssa” on silti myös miehekkäämpää puolta särisevien kitarariffien muodossa. Rumpupellit kilisevät Brownin ujeltavan laulun seassa ja antavat näin lisäkuorutteensa.

”Come With Me” on suoraviivaisempaa rockia. Se etenee jouhevasti ja polkevasti eikä jätä RavenEyen rokkaavampaa puolta piiloon. ”Inside” on vielä aavistuksen kovempi ja hengästyttävämpi ralli Brownin vihaisen laulutyylin ja Breezen tiukan rumputyöskentelyn ansiosta. ”Supernova” on ensimmäinen kevyempi kappale – se on jopa hiukan harras, vaikka kertosäkeissä tunnelmaa pirteästi nostetaankin. ”Oh My Love” on loistava esimerkki RavenEyen yllätyksellisyydestä, sillä se alkaa muhkeilla fuzz-riffeillä, joiden alta laulua ei tahdo aluksi kuulla. Kappale on viettelevä ja suriseva, ja sen jammaavat melodiat antavat tarttumapintaa usvaisuudesta. ”Oh My Lovessa” on tehty myös tilaa psykedeeliselle progeilulle, mikä vähintään tiputtaa kuuntelijan tuolilta.

”Hate” puhkuu nimensä mukaisesti patoutunutta vihaa. Kappale on albumin aggressiivisin ja saa adrenaliinin virtaamaan suonissa. Breezen rumpujen takominen ja Brownin vihainen laulu saavat jalan polkemaan lattiaa, ja keikoilla kappaleen soidessa nähdään varmasti iso nyrkkimeri. ”Out Of The Rain” alkaa teatraalisesti ja tuokin vahvasti mieleen Imagine Dragonsin. Kappaleen rytmikkyys on jälleen upeaa kuultavaa, ja laulu saa ”Out Of The Rainin” heräämään eloon. Jotta yllätyksellisyydestä pidetään taas kiinni, on kappaleessa minuutin mittainen kevyempi väliosuus, jonka jälkeen rutistetaan viimeiset mehut. ”Eternity” poikkeaa täysin albumin muista kappaleista: se alkaa vokalisti-kitaristin rauhallisella laululla ja akustisen kitaran säestyksellä, ja se on muutenkin luonteeltaan hyvin balladimainen. Ja juuri kun ehtii säikähtää kappaleen olevan liian pehmo lopetus upealle albumille, yllättää RavenEye vielä kerran!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen debyyttialbumia olisi vähättelevää kutsua hyväksi tai loistavaksi, sillä tässä levyssä on muutakin. Albumia kuunnellessa ei voi olla ihastelematta, miten hyvin trion soitto on hitsautunut yhteen. Hienoin piirre ”Novassa” on kuitenkin sen impulsiivisuus, energisyys ja ennalta arvaamattomuus. Välillä tuntuu kuin albumi eläisi omaa elämäänsä ja johdattaisi kuuntelijaa aina uusille poluille. Kappaleet ovat puhuttelevia ja moniulotteisia – niissä on kuin useampi kerros, jotka löytyvät, kun levyyn tutustuu kunnolla. RavenEye on latonut pöytään kerralla kovat kortit, minkä seurauksena yhtyeellä on iso työ ylittää debyyttialbumin taso seuraavalla levyllään.

9½/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

  1. Wanna Feel You
  2. Come With Me
  3. Inside
  4. Hero
  5. Supernova
  6. Walls
  7. Oh My Love
  8. Madeline
  9. Hate
  10. Out Of The Rain
  11. Eternity

RavenEye Facebookissa

RavenEye-kotisivut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat