Re-armedilta uusi albumi tammikuussa

Re-armed RottendamKeravalainen, vuonna 2001 perustettu Re-Armed julkaisee toisen täyspitkän albuminsa ”Rottendam” 10.1.2014 uuden levy-yhtiön Eternal Soundin kautta. Orkesteri on hoonannut grind- ja thrash-vaikutteista, groovaavaa modernia death-metalliaan uransa alkuaikoina julkaisemalla useita demoja ja viimeistään debyyttinsä ”Worldwide Hypnotize” (2012) sekä levyn tiimoilta soitettujen useiden Euroopan festivaalikeikkojen ja kiertueiden (mm. Chimairan, Cryptopsyn, Suffocationin, Originin ja Cattle Decapitationin kanssa) myötä bändistä on tiivistynyt räväkästi operoiva metallimylly. ”Rottendamilla” kone jauhaa entistäkin tehokkaammin aina luita ja rustoja myöten.

Yhtyeen laulaja Jouni Matilainen kuvailee uutta albumia seuraavasti ”Tällä kertaa levitettiin hieman skaalaa poikien kanssa ja sysättiin ennakkoluulot sivuun ja annettiin palaa. Kaikin puolin helvetin raastava studiosessio ja samaan aikaan myös yksi parhaista. Levyltä löytyy aiempaa rujompaa matskua ja myös sitä hieman ”hempeämpääkin” tavaraa, mikä kuvastaa loistavasti tunteiden skaalaa mitä tässä on viime aikoina käyty läpi. Poppiahan tästä ei tekemälläkään silti saa, vaikka vierailevana laulajana ”Freakshow” videobiisissä onkin Nimetön-yhtyeestä tuttu Inka Halme.”

Katso ”Freakshow”-video osoitteessa http://youtu.be/vH7zpIVfcrw Levyn nimikappale ”Rottendam” kuultavissa osoitteessa http://metalasylumpromotions.bandcamp.com/track/rottendam

Marraskuun puolivälissä yhtye suuntaa Brittein saarille keikoille yhdessä paikallisen Wretched Soulin kanssa seuraavasti: 16.11. Gasworks, Bradford 17.11. Surya, London 18.11. Fuel Rock Club, Cardiff 19.11. The Unicorn, London 20.11.  B2, Norwich 21.11. Scruffy Murphys, Birmingham 22.11. Shades Nightclub, Bridlington ja 23.11. South Sea Live, Sheffield

BIISILISTA
1. Dead Light District
2. Rottendam
3. Wracked
4. Hedonist
5. SuperAnimal
6. Putos Muertos
7. Apocalypse Postponed
8. Freakshow
9. Exiled

Kommentoi julkaisua