Rebellix tekee paluun julkaisukantaan ”Gimme Gimme Gimme” -singlellä
Helsinkiläinen heavy metal -kvartetti Rebellix tekee paluun uuden musiikin pariin kovempana, terävämpänä ja valmiina tekemään vaikutuksen metallikansaan uudella ”Gimme Gimme Gimme” -singlellään.
Basistin ja rumpalin lähdön jälkeen Rebellix jäi luovalle tauolle kootakseen rivinsä ja miettiäkseen suuntaansa uudelleen. Nyt noin vuoden jälkeen yhtye saikin nopeasti uutta tuulta purjeisiinsa, kun basisti Mandy Finne ja rumpali Jani Niemelä liittyivät mukaan. Jo ensimmäisistä treeneistä lähtien oli selvää, että he olivat täydellinen lisä yhtyeen riveihin. Kemiat kohtasivat välittömästi, ja bändi sukelsi suoraan uuden materiaalin pariin.
Uuden aikakauden ensimmäinen single on samalla paluu Rebellixin juurille – kappaleella yhdistyvät tyylikkäästi glam-vaikutteinen rock ’n’ roll -asenne sekä bändin tunnusomainen ote heavy metaliin. Yhtye kommentoi:
”Vuoden tauon jälkeen olemme palanneet uudistuneella kokoonpanolla entistä nälkäisempinä. ’Gimme Gimme Gimme’ on paluu meidän juurillemme. Biisi vangitsee villin illan energian ja sen hetken, kun yksi kipinä saa kaiken roihahtamaan nopeasti. Kaikki tuntuu mahdolliselta, vaikka liekki palaisikin vain seuraavaan aamuun asti!”
Tuomas Yli-Jaskarin tuottama ja Joona Lukalan masteroima single äänitettiin Sonic Pump Studiolla. Rebellix tähtäsi bändin intensiteettiä vastaavaan soundimaailmaan, ja lopputulos on hiottu mutta rosoinen soundi, joka välittää onnistuneesti bändin raakaa energiaa.
Uusi kokoonpano on kerennyt jo todistamaan live-energiaansa ja seuraavan kerran Rebellixin voi nähdä livenä Bar Loosessa 30. toukokuuta. Illassa ovat mukana myös Freedomination, Ratbreed sekä Roadkill. Yhtye nähdään myös Baseidon-tapahtumassa, joka järjestetään Bar Basessa Helsingissä 21.–22. elokuuta.
Seuraa bändiä näistä linkeistä: Instagram, Facebook, YouTube, Spotify
