Vuonna 2006 vasten kasvoja ”Face Down” –hitillä iskenyt The Red Jumpsuit Apparatus on viimeiset 7 vuotta yrittänyt toisintaa esikoissinglensä menestyskaavaa. Tällä kertaa käsillä on kuuden biisin EP nimeltään ”Et Tu, Brute?”.

The Red Jumpsuit Apparatus kuuluu Funeral For A Friendin ja monen muun There Are Many Words In Our Band’s Name -yhtyeen tavoin siihen kasvottomaan ikuisten lupausten sarjaan, jolla on käsissään periaatteessa kaikki isoon suosioon tarvittavat ainekset uran varrella kehittyneistä soittotaidoista live-energiaan.

Probleemana on, että se kaikkein olennaisin kusee; sävellyksellisesti riittävän hyviä biisejä, ennen kaikkea kertosäkeitä, ei vain tunnu syntyvän. Jos niitä olisi, saisi tietynlaisen karismattomuuden ja Ronnie Winterin kakovan laulannan anteeksi, vaan kun ei. Lisäksi ”Et Tu, Brutella?”, kuten liian monella aiemmallakin The Red Jumpsuit Apparatus -albumilla, kierrellään koko ajan niin raivostuttavan lähellä kultasuonta, että osumattomuus saa kuuntelijan harmistumaan upean poikamaisen asenteen omaavan emo-ryhmän puolesta: ”Eikö vaikka edes tuurilla?”

”Et Tu, Brute?”:lla ei mikään The Red Jumpsuit Apparatukselle leimallinen ole kappalemateriaalin osalta muuttunut. Viimeisenä biisinä kuultava, linkinparkahtavasti kompressoitu ”Chariot” on ainoa korvienhöristysreaktion alullaan aiheuttava tuotos. Valitettavasti tämäkin 4 minuuttinen verse unohtaa kertosäkeen ja hyppää suoraan lopukkeeseen, jollaisen hyvin laulaminen on mahdottomuus, ellet satu olemaan Chester Bennington.

Kertosäekeskeisellä, ylikansoitetulla post-otsatukkailun kentällä elintila vallataan tarttuvuudella, jonka puutteesta tämäkin The Red Jumpsuit Apparatus –äänite valitettavasti tullaan muistamaan. Tuotannossa sentään on otettu erittäin asiallinen taka-askel kohti bassovoittoisempaa ja raaempaa ilmaisua ja Josh Burken genressään keskimääräistä parempi kitarointi saa bändin soinnissa nyt ansaitsemansa tilan.

After all, outo voima sisälläni käskee uskomaan, ettei ”Face Down” ollut vahinkolaukaus. Burken, Winterin, Joey Westwoodin (basso), Randy Winterin (kitara) ja John Hartmanin (rummut) pitäisi kuitenkin viimeistään seuraavalla kokopitkällään tämä jo minulle ja muille marttyyreille todistaa. Muuten jää kovin vähän syitä sille, miksi emon kuolemaa muistellessani laittaisin soittimeen The Red Jumpsuit Apparatusta My Chemical Romancen ”The Black Paraden” sijaan. ”Wide Is The Gate” –kappaleen ”Remember me at my best” –lainista tällä kertaa Apparaatille kuitenkin ironiapisteet.

6/10

Kappalelista:

1. The Crazy Ones
2. Wide Is The Gate
3. Cards
4. You Can’t Trust Anyone These Days
5. Remember Me
6. Chariot

https://www.facebook.com/redjumpsuitapparatus

Kirjoittanut: Eero Tarmo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy