Red Kaukasus tulevasta albumistaan: ”Kertsilähtöisyys ja perinteinen rock-biisin rakenne ei tuntunut hedelmälliseltä.”
Kotimainen vaihtoehtorockia soittava Red Kaukasus valmistautuu parhaillaan toisen pitkäsoittonsa julkaisuun. Tuleva albumi kantaa nimeä “Reflections”, ja se julkaistaan 3. elokuuta Ichorous Musicin kautta. Albumin edeltäjä “The Architect” keräsi ylistäviä kommentteja, ja uutta albumia tehdessä jokaista osa-aluetta on bändin mukaan hiottu entisestään – mikä toki povaa hyvää menestystä myös tulevalle taidonnäytteelle. Kaaoszine haastatteli rumpali Kimmo Koskista tulevan albumin tiimoilta. Koskinen kertoi muun muassa yhtyeen riveissä tapahtuneista muutoksista ja niiden vaikutuksesta itse levyn tekoon. Lisäksi hän avasi albumin teemaa ja kertoi bändin inspiraationlähteistä.
Terve! Millainen meininki bändin riveissä on tällä hetkellä?
Kimmo: Morjens. Bändin riveissä on vakautta ja turbulenssia. Sillä tavalla ollaan muutosten kourissa, että ekan levyn jälkeen bassonvarteen saalistettu hollantilaisvahvistus Mike, kitaristi Tommi ja minä ollaan treenikämpällä toimittu aika pitkälti triona viimeisen vuoden – parin aikana. Bassosta kakkoskitaraan siirtynyt Juha on koko ajan työkomennuksella jossakin toisessa ulottuvuudessa. Lisäksi yhtyeestä nyt erkaantunut laulaja Ilmari muutti työntäyteisen elämänsä toiselle paikkakunnalle.
Millaisella mielellä odotat levynjulkaisua?
Kimmo: Tästä kevyesti haastavasta vyyhdistä huolimatta bändi on vankassa kuosissa, ja fiilis levyn suhteen on mahtava. Satojen tuntien puurtamisen jälkeen sateenkaaren pää alkaa jo olla lähellä. Kova usko biiseihin on edelleen, ja odotukset vastaanoton suhteen ovat kieltämättä aika suuret.
Mainos päättyy
Mikä fiilis itselläsi on valmiin tuotoksen suhteen? Onko kaikki palikat saatu haasteista huolimatta kohdalleen?
Kimmo: Levy lähti tunti sitten masteroitavaksi, joten ihan viimeistä tuomiota ei vielä voi antaa. Soundit ja soitto on kuitenkin ruuvattu aika huolella ja pitkän kaavan mukaan sellaiseen jamaan, joka bändiä kuvaa parhaiten. Me ollaan orgaaninen yhtye, ja meille ominainen eläväisen skarppi soitto ja sopivan luonnonmukaisesti elävä tuotanto on saatu varsin hyvään balanssiin.
Biisejä on hierottu treeniksellä livenä paljon, ja aika hienosti biisejä kuljettava bändisoundi saatiin talteen. Mitään modernia turboahdettua bulkkisoundia ei todellakaan tavoiteltu, mutta ei toisaalta retroa tai lo-fi-röpöäkään. Ihan rehdin livesoundin pohjalta haettiin ajatonta ja napakkaa mutta hengittävää äänimaailmaa, joka palvelee sävellyksiä ja biisien luonnollista muotoa.
Levystä saatiin kyllä mukavan monipuolinen fiilisten, otteiden ja soundienkin kautta osin pakon sanelemana ja osin sattumalta, mutta sehän on vain hyvä juttu. Mitään yksityiskohtaisesti suunniteltua tai kuoliaaksi kvantisoitua levystä ei missään nimessä haluttu, eikä siitä sellaista myöskään tullut. Aina pitää olla ovi auki sattumalle ja sen kautta ilmeneville tuoreille näkökulmille. Ulkopuolinen tuottaja olisi varmaankin saanut hoidettua projektin aikataulullisesti fiksummin, mutta bändin sisältä löytyi vahva näkemys siitä, miltä levyn tulee kuulostaa. Siksi vieroksuttiin ajatusta ulkopuolisesta miksaajastakin.
Mainos päättyy
Tuleva albumi kantaa siis nimeä “Reflections”. Mistä moinen nimi?
Kimmo: Levyllä oli vähän korkealentoisempi työnimi, mutta sen keksinyt sanoittaja Ilmari halusi käyttää nimeä omissa kirjallisissa projekteissaan. Sitten porukassa mietittiin korvaavaa titteliä. Älykköryhmä sai kiivaassa WhatsApp-aivomyrskyssä aikaan vaihtoehtoja aika moneen junaan. Parhaina jäi muistiin Solar Ananas, Volleyball Assface ja Makkaraperunat and isompi kaasari.
Tommi halusi yksisanaisen tittelin. Itse kavahdan liian juhlavia nimiä, joista tulee tekotaiteellinen ja pompöösi vaikutelma. Väkinäiseksihän se meni, ja lopulta päädyttiin funtsimaan nimiä, joilla biisit ovat alun perin kulkeneet. Tämä “Reflections” on yhden biisin työnimi.
Mainos päättyy
Reflections eli heijastukset tai peilikuvat – jopa reflektiot tai reflektoinnit – voi tietysti tulkita vaikka kuinka filosofisesti. Ehkä nämä levytetyt luennat ovat yhdentyyppiset heijastumat itse biisien perimmäisestä ideasta, toisenlaisia heijasteita kuulee livenä. Biisit, ilmaisu ja kokonaisuus toki peilaavat myös meitä soittajia ja koko bändiä. Tulkita saa ja voi miten haluaa, sekin on nimelle eduksi. Plus että siitä sai siistin kansikuvan, josta tuli sattumalta myös pieni nyökkäys erään progeklassikon suuntaan.
Millainen itse levyntekoprosessi sitten oli?
Kimmo: Aikaa siinä hujahti taas, mutta tällä kertaa varsinaiseen äänitysprojektiin meni ”vain” vähän reilu vuosi. Biisit ehtivät hioutua muotoihinsa rauhassa, ja niitä demoteltiin toissatalvena esituotantomielessä. Noista demoistakin taisi jäädä joitakin raitoja käyttöön levylle asti.
Omin voimin äänitettiin kaikki, ja vähän siellä täällä. Varsinaisessa studiossa vedettiin vain ekat rumpusessiot. Mike oli päävastuussa äänityksistä, mutta ihan itsenäisestikin hoideltiin ottoja talteen.
Mainos päättyy
Entä miten koko prosessi lähti liikkeelle, ja miten hommat bändin kesken jakautuivat?
Kimmo: Ensin tehtiin suhteellisen valmiiksi kuuden biisin nivaska. Sen jälkeen kyllä fiilisteltiin niitä raakileita aika monta kuukautta vähän tyhjäkäynnillä. Ei oikein tiedetty, kuka laulaa ja milloin biisit saadaan valmiiksi. Päätettiin, että tehdään levy valmiiksi – lauloi kuka lauloi – koska matsku on kovatasoista.
Luppoaika käytettiin myös hyödyksi, koska äänitetyn materiaalin kanssa kävi selväksi, että levylle tarvitaan lisää tanakkaa menoa ja huurua. Tehtiin pari sellaista raitaa, ja siinä ohessa ilmaantui vielä pari rauhallisempaakin. Loppusyksystä laitettiin treenikselle äänityskamat pystyyn ja jytisteltiin uudet biisit talteen.
Onneksi loppujen lopuksi saatiin hyvät ja jo pitkään muhineet laulut talteen. Lauluista tulikin todella erinomaiset: Ilmari veti ne todella hienosti ja jopa ylitti odotukset. Paukkuja kuitenkin riitti vain yhden uuden biisiin lauluihin. Vaihtoehdot jäivät väliin, koska ei oikein haluttu hätäisesti hakea uutta solistia hoitamaan niitä. Feattauskuviotkin kuivuivat kasaan, joten yllätin itsenikin hoitamalla parin biisin sanat ja laulut.
Äänityshommien lisäksi Mike myös miksasi levyn, tosin Tommin kanssa piinattiin jatkuvasti, että isompaa soundia ja kovemmalle tuota ja leveämpää tätä ja siihen jytkyä ja tähän rosoa… Juha ei tainnut duunimatkoiltaan paljoa ehtiä levyraitoja edes soittaa, mutta on silti kiinteästi ollut koko ajan hommassa mukana. Julkaisua varten vielä Tommi perusti Ichorous-levy-yhtiön eli koko paketti on masteriointia ja monistusta lukuunottamatta ihan itse hoidettu. Itse väsään kannet, ja videokin on suunnitteilla.
Oliko jotain, mitä halusitte tehdä aivan eri tavalla kuin debyytillänne?
Kimmo: Aika paljonkin. Haluttiin tehdä kaikki paremmin ja vielä ennakkoluulottomammin. Tavoitteena oli luoda kiinnostavaa ja monipuolista musaa, jossa on runsaasti dynamiikkaa. Lähdettiin yhtäältä tekemään hevimpää, haastavampaa ja massiivisempaa mutta myös täysin päinvastaista eli iisimpää, herkempää ja vähäeleisempää. Melodiat ja riffit ovat tietysti tärkeitä, oli lähestymistapa mikä tahansa.
Lisäksi halusimme biiseistä aiempaakin selvemmin sellaisia, että ne kehittyvät rauhassa ja etenevät oman logiikkansa mukaan pisteestä a pisteeseen c tai f tai x – ilman pakottavaa tarvetta kerrata aiempia osia. Näin biiseistä saatiin sopivan yllätyksellisiä, mutta kuitenkin ne virtaavat orgaanisesti omissa uomissaan. Kertsilähtöisyys ja perinteinen rock-biisin rakennemalli ei tuntunut hedelmälliseltä, eli turhaa toisteisuuttakin karsittiin huomattavasti. Näin saatiin biisit etenemään eikä kiertämään kehää.
Aika paljon biiseihin vaikutti sekin, että niitä kehiteltiin suurelta osin instrumentaaleina. Niin niistä tuli musiikillisestikin kiinnostavia, ja laulun kanssa vielä loistavampia teoksia.
Albumin kokonaisvaltainen tunnelma on melko synkkä ja melankolinen. Mistä luulet inspiraation näin tunnelatautuneisiin kappaleisiin kumpuavan?
Kimmo: Kaipa meillä on soittaessa jonkinlainen yhteinen tunnetila, jossa vellotaan vähän tummemmissa sävyissä. Me ollaan surumielisiä ja herkkiä taiteilijasieluja, jotka kärvistelee maailmantuskan poltteessa soittimiensa äärellä.
Eiköhän siinä ole taustalla tämä tavanomainen kansallinen tunneskaala, joka ulottuu synkästä melankoliseen ja hyvinä hetkinä ehkä sysimustaan huumoriin. Musiikki kuitenkin kumpuaa jostakin samalta tienoolta, jossa tunne-elimet sykkivät. Koska me tehdään musiikkia aidosti ja omaehtoisesti, siihen tulee uutettua ilmeisen paljon tunnetta. Ihan luonnostaan se on tällaista tummasävyistä ja melankolisuuteen taipuvaista, vaikka on siellä duuriakin mukana aika paljon. Bändissä ei kuitenkaan ole kyse synkistelystä, aggressioiden purkamisesta tai mistään bilemeiningin hekumoinnista. Ehkä se on enemmänkin introverttiä toimintaa, normaalielämässä sielunmaiseman katveeseen jäävien herkkyysvyöhykkeiden luotausta.
Kerro vähän tarinasta kappaleen “The Wrecked” takana? Kappaleesta huokuu jollakin tapaa voimakas tunnelma, jos niin voi sanoa.
Kimmo: Sanoituksesta en osaa harmi kyllä sanoa mitään. Kuuluu siellä jotakin neptunuksesta ja “hiioheitä” huudellaan, joten oma tulkintani on yhtä hyvä kuin kenen tahansa.
Mielestäni se vaikuttaa tosi merelliseltä kappaleelta. Kuulen biisissä tyynestä aika massiiviseksi kehittyvän myrskyn ja samalla näen silmissäni klassisia haaksirikkomaalauksia, kuten Théodore Géricault’n maalauksen Medusan lautta (1819). Lopulliseen levyversioon se pienieleisestä tuulenvireestä melkoiseen pauhuun äityvä vaikutelma vielä tehostuu, eli lopussa siintää tosi väkivaltainen myllerrys. Viimeinen miksausversio sinetöitiin valmiiksi siinä vaiheessa, kun kliimaksi sai aikaan lahjomattoman kananlihaefektin.
Oliko levyä tehdessä kuuntelussa jotakin tiettyä artistia tai yhtyettä, jonka musiikista ammensitte inspiraatiota?
Kimmo: Ei suoranaisesti, mutta rakenteiden ja sovitusten tasolla ainakin itselleni Between the Buried and Me’n ällistyttävä “Parallax II” -levy oli avartava juttu. Sehän etenee ihan surutta osasta toiseen taakseen katsomatta. Sen omalakisuus ja sen aikaansaama kokemuksellisuus ehkä vahvisti osaltaan meidän varsin pitkälle vietyä sovitustyötä, vaikka tuon loistavan bändin kanssa meillä ei ole musiikillisesti juurikaan tekemistä.
Musiikillisesti mennään varmaan ikiaikaisten suosikkibändien leikkauspisteissä. Eli kosketuspintaa löytynee Deftonesin vaihtoehtometallin ja Toolin progemetallin tienoilta. Toisaalta myös Pink Floydin utuilun ja Circlen jumituksen vaikutuksia varmasti kaikuu mukana. Samoin siellä kajastaa Mogwai-osaston paisuttelevaa post rockia ja post metalia jostakin Isisin ja Cult of Lunan suunnalta. Ja ihan varmasti on tätä suurieleistä Coldplayn tuoksuista pop-hekumointia.
Jep, musiikilliset vaikutteet kieltämättä huomaa, mutta kyllä tuo materiaali silti ihan Red Kaukasukselta kuulostaa!
Kimmo: Laaja musiikkimaku mahdollistaa aikamoisen tyylikirjon ihan musiikin luomisessakin. Hyvä musa on hyvää musaa, ja vaikutteita napsitaan alitajuisesti kaikesta. Yhteen biisiin piti esimerkiksi saada Hawkwind-huuruilua, ja sitä tehtiin. Toiseen halusin Soundgarden-rummut, ja jotakin sen suuntaista tuli. Yhden osan meininki kehittyi alkuperäisestä Led Zeppelin -poljennosta enemmänkin kevyeksi Meshuggahiksi. Nämä jutut kuitenkin sulautuvat mielestäni tosi luontevasti bändin soundiin. Monipuolisuus ja yllätyksellisyys mahdollistaa aika suuren vaihtelun, varsinkin kun näkemys siitä, mikä toimii biisissä ja mikä ei, on koko ajan aika selkeä.
Perimmäinen inspiraatio varmaankin kumpuaa omista sisuksista, bändikavereista ja luomisen riemusta sekä siitä, mikä on itselle kiinnostavaa. Covereitahan me ei ole soitettu ollenkaan. Jotain Portisheadia joskus kokeiltiin, ja olen ehdotellut kaikenlaista Voivodista Dark Throneen ja Paradise Lostiin, mutta eipä ole saatu intoa alkaa räpeltämään muiden juttuja. Lähdettiin vaan tekemään sopivasti haastavaa musaa, jota oli kiinnostava tehdä ja jossa sai käyttää luovuuttaan. Itsekin kehittelin biiseihin sen verran kiperiä rumpusovituksia, että niitä joutui ihan oikeasti treenaamaan, että ne sai klaarattua kunnialla.
Koetko, että “Reflections” on albumina jatkoa edelliselle “The Architect” -albumille, vai onko tuleva albumi täysin oma kokonaisuutensa?
Kimmo: No onhan se kronologisesti ajatellen ja luonnollisen kehityskaaren puitteissa jatkoa, mutta aivan oma juttunsa silti. Bändi on ihan eri tilanteessa ja biisit on syntyneet eri tavalla. “The Architect” äänitettiin, kun olin ollut mukana muutaman kuukauden, eikä se ollut tämän uuden lailla bändilevy. Oli jätkät sitä materiaalia hieroneet jo pitkään, ja sain vapaat kädet soittaa mitä huvitti, mutta ei biisejä ollenkaan näin huolella ehditty kypsytellä.
Sinänsä uusi levy on jatkoa, että bändi kuulostaa jokseenkin samalta edelleen, ja jokaisen musikantin taiteellinen näkemys on arvossa. Visio on terävöitynyt, ja koska levy syntyi suurelta osin tervehenkisen jamittelun ja yhdessä treenaamisen kautta, hyviä juttuja sai hiottua rauhassa vieläkin paremmiksi.
Lisäksi nyt mietittiin aika runsaasti sitäkin, mitä hyvä levykokonaisuus vaatii. Biisejä sovitettiin moneen kertaan ja muunneltiin ennakkoluulottomasti peruskaavasta ihan eri muottiin.
Albumin nelosraita “Sylvan” erottui muista kappaleista erilaisuudellaan. Kerro vähän mistä idea näinkin äreäsoundisen kappaleen tekemiseen syntyi?
Kimmo: No tämähän on meidän ärhäkin biisi, joka haluttiin aloittaa meille poikkeuksellisesti heti täysillä. Ei lähdetä liikkeelle hissunkissun millään hipelöinnillä, vaan tuikataan heti luunappi otsaan. Ihan tarkoituksella haettiin kipakampaa biisiä elävöittämään levyn kokonaiskuvaa. Sen verran analysoitiin omia tekemisiä, että haluttiin tehdä toisin: otettiin ohjenuoraksi hiukan ripeämpi tempo ja enemmän mäiskettä. Kyllähän sitä leijutteluakin siellä on, mutta meteliä tässä biisissä on kyllä eniten. Ollaan treeneissä välillä naurettukin tätä mättämistä.
“Sylvan” on kuitenkin ihan samaa jatkumoa kuin debyytin repivin kappale “Stars & Metaphors”, jossa myös tuplabassari jytkyy ja kitaroita runnotaan ronskimmin. “Sylvanin” painotukset ovat muihin Kaukasus-biiseihin nähden erilaisia, mutta ei se sävellyksenä kovin erilainen ole. Tietysti karjuminenkin saattaa erottaa tätä muista kipaleista, mutta silläkin osastolla tähdättiin räväkämpään suoritukseen.
Albumi on kaiken kaikkiaan melko monipuolinen pläjäys. Millaiseen maailmaan se mielestäsi kuuntelijan vie?
Kimmo: Tunteiden ja tunnelmien kirjo on kieltämättä aika laaja, mutta hyvä niin – ei yhdessä fiiliksessä jaksa kolmea varttia velloa. Ehkä levy ei aivan henkisestä vuoristoradasta käy, mutta aika kaukana se on tasaisesta mopoautossa mököttämisestä. Vaikka tunnetta on paljon ja intensiteetti vaihtelee aika runsaastikin, näkisin levystä peilautuvan mielenmaiseman olevan kohtuullisen elämänmyönteinen. Hetkittäin se on pakahduttava, angstinen ja aggressiiivinen, mutta myös positiivinen, herkkä ja jopa majesteettinen.
Fiilismielessä levy koputtelee ihmismielen tunneholveja syvemmältä ja vähän syrjemmältä, mutta se palkitsee. Itse ajattelen niin, että keskittymistä vaativa musiikki pakottaa ihmisen myös tutkailemaan sisintään, ja uskoisin “Reflectionsissakin” olevan noita ominaisuuksia. Ainakin näiden biisien soittaminen on tosi terapeuttista ja henkisesti puhdistavaa. Jos edes hitunen siitä välittyy kuulijalle, se on mahtava homma.
Kenelle erityisesti suosittelisit albumia kuunneltavaksi?
Kimmo: Sellaiselle, joka tykkää vahvatunnelmaisesta, moniulotteisesta jämäkästä ja pitkälinjaisesta vaihtoehtorockista eikä kavahda metallista rytinää, mutta arvostaa hienoja melodioita ja herkistelyä sekä pysyy kärryillä 4/4-tahtilajista poikkeavissa rytmityksissä. Pahasti keskittymishäiriöisille levy voi olla polveilevuutensa takia kohdakkoin haastava, mutta uskoisin napakan ilmaisun kautta homman aukeavan myös suoraviivaisemmille tyypeille. Melodiat ovat kuitenkin sen verran koukuttavia, että niihin on helppo tarttua. Kuuntelua levy kyllä varmasti vaatii kunnolla avautuakseen.
Eli suosittelisin levyä niille, jotka saavat elämyksiä mistä tahansa “haastavammasta” ja hitaammin aukeavasta populaarimusiikista.
Miltä Red Kaukasuksen lähitulevaisuuden suunnitelmat muuten näyttävät?
Kimmo: Tämä on ollut sen verran iso ponnistus, että emme ole vielä suunnitelleet oikein mitään. Eikä me olla muutenkaan mikään suunitelmayhtye vaan fiilispohjalta touhutaan. Mutta varmaan pääasiassa jammaillaan uusia aihioita kasaan ja treenaillaan keikkasettiä. Tietysti haeskellaan uutta laulajaa, ja toivottavasti päästään järkkäämään koelauluja. Toivottavasti saadaan levynjulkkarikeikkakin aikaan. Jos ei ole laulajaa, niin sitten vedetään laulut nauhalta – niin me soitettiin aikanaan eka keikkakin, tosin iPodista tuli basso. No, suunnitelmat on auki ja lähdetään sinne suuntaan, mihin tuuli vie.
Toivotaan parasta ja onnea tulevaan! Haluatko loppuun lähettää terveisiä Kaaoszinen lukijoille? Vapaa sana!
Kimmo: Tattis kiinnostuksesta loppuun asti kahlanneille! Tsekatkaa ihmeessä meidän vanhaa musaa Spotifysta tai Bandcampista ja tietysti myös uutta kamaa kunhan saadaan sitä linjoille! Ja jos innostutte niin tilailkaa levyä. “Reflections” ilmestyy 3.8. digijulkaisuna ja cd:nä, sekä vinyyli + cd -bundlena. Saa sitä “The Architect”-debyyttiäkin tietysti vielä cd-muodossa, laittakaa viestiä jos kiinnostaa.
Ja joo, ilmiantakaa hyviä laulajia!
https://www.facebook.com/redkaukasus/
Haastattelu: Jade Markkinen