Red Moon Architect & Attempted Life @ On The Rocks 25.1.2013
Helsingissä päästiin perjantaina nauttimaan kahdesta melkoisesti toisistaan poikkeavasta metallibändistä, kun Attempted Life ja Red Moon Architect nousivat On The Rocksin lavalle.
Itsevarmoin ottein, ja ilman paitoja, lavalle marssinut Attempted Life käynnisti illan nopeasti ja räväkästi. Trion ensimmäinen biisivalinta tuntui herättävän tuoppeihinsa uppoutuneen yleisön – osa päätti jopa nousta tuoleistaan ylös katsomaan mitä lavalla oikein tapahtuu. Aktiivisuus palkittiin, sillä heti ensimmäisen biisin perään soitettu ”Graveyard Bitch” kuulosti tarttuvine riffeineen oikein mainiolta.
Kolmanneksi soitetun, hitaammin käynnistyvän ”Desert Songin” ja mehevän aggressiivisella kertosäkeellä varustetun ”Tomahawkin” jälkeen päästiin näkemään ja kuulemaan eräänlainen ”open mic”-tilanne, kun yleisön seasta ilmestynyt herrasmies kutsuttiin puhumaan omiaan rumpalin soittaman kompin päälle. Kyseessä on hyvä esimerkki meiningistä, jota näkee lähinnä pienemmillä klubeilla pienempien bändien keikoilla.
Mainos päättyy
Orkesterin meno paranee selvästi keikan loppua kohti, eikä alussa havaittavissa olleesta pienestä jäykkyydestä ole enää tietoakaan. ”Icy Icers” –biisin aikana tunnelmaa voisi kuvailla rentoutuneeksi; parhaat palat on selvästi jätetty viimeiseksi. Kyseisen biisin video on muuten kerännyt Youtube:ssa jo yli 50 000 katsomiskertaa, eikä pelkästään siksi, että poliisi taklaa basisti-laulaja Pekko Heikkilän katuun pienen väärinkäsityksen seurauksena. Metallica-cover ”Fuel” antaa setille arvoisensa päätöksen, ja Attempted Life jätti mielikuvan bändistä, joka ei pelkää laittaa itseään likoon.
Pienen hengähdyshetken ja mahdollisen tuopin täyttämisen jälkeen lavalle astelee useita positiivisia arvosteluja esikoislevyllään kuitannut Red Moon Architect. Doom-metallille tyypillisesti keikka alkaa korostetun hidastellusti, mutta kovaa ja matalalta ensimmäisenä soitettu ”Abscond” kuitenkin paljastaa pian, että herroilta onnistuvat myös räväkät siirtymiset hidastelusta nopeampaankin musisointiin. Vokalisti Juuso Turkki hoitaa murahtelemisen tyynesti, vakuuttavasti ja ennen kaikkea taidolla, eikä muunkaan orkesterin suorituksessa ei ole moitteen sijaa.
Toisena herrat esittävät fiilistelykappaleen ”Funeral”, jonka jälkeen kuullaan räväkämpi rymistely ”Death Rank”. Pelin henki on se, ettei lavalle olla tultu puhumaan turhia, vaan biisit vedetään putkeen. Kappaleiden vaihtumisen huomaa ainoastaan pienestä hiljaisuudesta niiden välissä.
Bändi esittää enimmäkseen viime vuoden loppupuolella julkaistun ”Concealed Silence” –EP:n materiaalia, mutta joukkoon on päässyt myös kolme uutta rallia. Bändin esiintymistä seuraa mielellään, vaikka lavalla ei vokalisti Turkin ja basisti Jukka Jauhiaisen satunnaista vaeltelua lukuunottamatta liikettä juuri tapahdukaan. Toisaalta, ei pienellä lavalla kovin kummallisia manöövereja mahtuisi tekemäänkään. Pääasia on, että soitto kulkee ilman ongelmia ja sehän kulkee.
Illan viimeiseksi hitaaksi valittu ”Black Butterflies” saa kuuloluut värähtelemään haikeissa, mutta jotakuinkin euforisissa tunnelmissa. Seitsemän biisin setti on ohi ennen kuin asiaa ehtii sen enempää ajattelemaan. Jokainen doomin ystävä on varmasti yhtä mieltä siitä, että perjantainsa voi aloittaa paljon huonommissakin merkeissä.
Kirjoittanut: Miikka Hujanen
Kuvat: Tuomas Saukkonen
Mainos päättyy