Reel Big Fish Suomeen keväällä

Kirjoittanut Teemu Hakala - 22.11.2012

Kalifornialainen skapunk-orkesteri Reel Big Fish palaa keväällä Suomeen osana Euroopan-kiertuettaan. Kesällä uuden “Candy Coated Fury” -albuminsa julkaissut yhtye esiintyy Tavastia-klubilla, Helsingissä, maanantaina 25. maaliskuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy maanantaina 26. marraskuuta Tiketissä.

Reel Big Fish oli ensimmäisiä yhtyeitä yhdessä No Doubtin ja Sublimen kanssa, jotka nostivat skapunkin maailmankartalle 90-luvun loppupuolella. Vuonna 1997 yhtye nousi valtavirran suosioon ”Sell Out” -hitillään, joka oli kovassa soitossa radioissa ja MTV:llä.

Yhtye julkaisi kahdeksannen albuminsa ”Candy Coated Fury” viime kesänä viiden vuoden julkaisutauon jälkeen. Ryhmä itse kuvailee albumin seuraavan tyyliltään ensimmäisten albumien jalanjälkiä. Albumilla kuullaan skapunkille tyypillisiä elementtejä torvisoittimineen, nopeatempoisine rytmityksineen ja ilkikurisine sanoituksineen, jotka suorastaan huutavat tanssilattialle iloittelemaan. Ensi vuodesta on tulossa yhtyeelle hektinen, sillä se soittaa yli 250 keikkaa ensi vuonna, mukaanlukien Helsinki. Suomessa bändillä on ollut aina loistava vastaanotto, viimeksi yhtye irroitteli musiikillaan Helsingin Nosturissa vuonna 2009.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Reel Big Fish (USA)
Ma 25.3.2013 Helsinki, Tavastia
Ovet klo 20, ikäraja K-18

LIPUT:
Myyntiin ma 26.11.2012 klo 9
18 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä http://www.tiketti.fi
Liput ovelta 20 euroa, mikäli lippuja jäljellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat