Reflexion

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.5.2008

Reflexion on kotimainen Oulusta kotoisin oleva yhtye, joka sai alkunsa vuonna 1996. Yli 10 vuoden yhteisolon ja lukemattomien pienien julkaisujen jälkeen yhtyeen ensimmäinen albumi ”Out of the Dark” julkaistiin vuonna 2006 Firebox Recordsin toimesta ja nyt kaksi vuotta myöhemmin yhtyeen toinen albumi ”Dead to the Past, Blind for Tomorrow” näki päivänvalonsa maaliskuun 19. päivä. Otimme sähköpostitse yhteyttä yhtyeen kitaristiin Juhani Heikkaan, joka kertoi meille hieman uuden albumin teosta sekä yhtyeen historiasta. Lue lisää nähdäksesi koko haastattelu.

reflexion.jpg

Terve. Näin alkuun voisitko hieman esitellä itseäsi ja kertoa yhtyeen tuoreimmat kuulumiset.

Juhani Heikka: Olen Juhani Heikka ja soitan yhtyeessä kitaraa. Saavuimme juuri Venäjältä, jossa kävimme heittämässä keikat Pietarissa ja Moskovassa. Vastaanotto oli positiivista, kuten viimeksikin eli mahtava ja ennen kaikkea hauska reissu on takanapäin.

Kertoisitko meille hieman yhtyeen historiasta. Mistä kaikki sai alkunsa ja kuinka perustitte Reflexionin?

Juhani Heikka: Reflexionin juuret esi-isineen juontaa aina vuoteen 1994 tai 1995, jolloin aloimme toisen kitaristin Ilkan kanssa pohtia orkesterin perustamista. Ensimmäiset vuodet vierähtivät heavy coverien, kuten Megadethin, Slayerin, Black Sabbathin ja AC/DC:n biiseja soitellessa. Kylmäsen liityttyä bändiin alettiin sorvaamaan omia biisejä ja demoja, joita vuosien varrella kertyi aikamoinen läjä. Erinäisten miehistö- ja nimenvaihtorulijanssien jälkeen toiminta vakiintui Reflexioniksi ja ensimmäinen albumi julkaistiin 2006.

Kun itse aloitit soittamaan, mistä ammensit musiikilliset vaikutteesi? Mitkä yhtyeet olivat itsellesi ne suurimmat inspiraation lähteet?

Juhani Heikka: Kyllähän ne Slashin, Dave Mustainen ja Marty Friedman julisteet koristivat huoneen seiniä. Myöhemmin tutuistuin herroihin nimeltä Blackmore ja Malmsteen, jotka ehkä fiilis puolelta ovat olleet suurimmat inspiraation lähteet. Yngwien sorminäppäryys ei ole aivan tarttunut omiin bravuureihin mutta kyllä niitä Deep Purplen ja Yngwie Malsteenin tilutteluja on tullut nuorempana treenailtua. Bändeistä suurimmat vaikuttajat ovat olleet Megadeth, Deep Purple, Europe, Beatles ja Pink Floyd. Vanhemmalla iällä sitä on alkanut diggailemaan monenlaista matskua, viimeisempänä villityksenä akkarimatsku esim. John Myers, KT Tunstall ja niin edelleen.

Teidän uusi albumi ”Dead to the Past, Blind for Tomorrow” julkaistiin 19. maaliskuuta. Kertoisitko meille hieman albumin teosta.

Juhani Heikka: Itse sävellysprosessi oli huomattavan erilainen eka levyyn verrattuna. Eli ekalle Kylmänen sävelsi käytännössä kaiken ja nyt vastuu sävellyksistä jakaantui koko porukan kesken. Biisejä syntyi hyvä setti josta valitsimme parhaat ja keskenään yhteensopivimmat biisit ja niistä muodostui aika mukava kokonaisuus.

Nauhoituksissa osasimme tällä kertaa välttää pahimmat sudenkuopat ja valitsimme yhteistyökumppaneiksi enemmän rock henkisiä kavereita. Eli pyrimme ensimmäistä levyä raskaampiin soundeihin ja halusimme saada kitarat suurempaan rooliin. Tuottajavalinnoissa ehdolle tuli Aksu, joka innostui hommasta ja oli heti alusta alkaen täysillä mukana, joten siinä valinta osui nappiin.

Itse nauhoitukset tehtii akselilla Oulu-Lahti-Helsinki. Eli rummut nauhoiteltiin Lahdessa, jonka jälkeen kitarat ja bassot leivottiin sisään pohjoisessa. Kylmänen purkitti vokaalit sitten Helsingissä, joten aika hajautettu prosessi nauhoituksesta muodostui. No lopputulos puhukoon

puolestaan eli siihen täytyy olla täysin tyytyväinen.

Jos vertaat teidän uutta ”Dead to the Past, Blind for Tomorrow” albumia teidän aikaisempaan ”Out of the Dark” albumiin, mitkä ovat mielestäsi suurimmat musiikilliset erot levyjen välillä?

Juhani Heikka: Uusi levy on huomattavasti monipuolisempi eli siellä on enemmän sävyjä ja tunnelmia. Ensimmäinen levy oli ehkä hempeämpi ja uusi taas vihaisempi sisältäen kuitenkin ensimmäiseltä levyltä tuttuja hempeitä Reflexion paloja, jotka ovat naisväen makuun. Kuten tulikin tuossa aiemmin mainittua niin tällä kertaa sävellyksiä on tullut joka mieheltä. Lisäksi halusimme vähän lisää tempoa uusiin biiseihin livemeininkiä nostattamaan.

Mitä kuuntelijat voivat odottaa ”Dead to the Past, Blind for Tomorrow” levystä?

Juhani Heikka: Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain sinistä, eli tuoretta meininkiä, tuoreita viisuja, sisältäen tuttuja Reflexion elementtejä eli tarttuvia kertosäkeitä. Sinistä voi etsikellä vaikkapa pentatonisista kitarasooloista, joihin on pyritty saamaan lisää adrenaliinia.

Mistä ammennatte vaikutteet lyriikoihin? Mitä teemoja ”Dead To The Past, Blind For Tomorrow” albumi käsittelee?

Juhani Heikka: Lyriikoista vastaa pääsääntöisesti Kylmänen ja Uusimaa on tehnyt myös jotain riimejä. Vaikutteet sanoituksiin tulee päivittäisestä elämästä eli vitutuksesta, onnistumisista, epäonnistumisesta, vihasta ja rakkaudesta eli siinä mielessä aika peruskauraa. Eli meidän biiseissä ei miehet ratsasta eikä lampaat paimenna tai miekat kilise – ne ei ole meidän juttu.

Levyn etukannen on tehny Vesa Ranta, joka on aiemmin soittanut rumpuja Sentencedissä. Mitä albumin kansi symbolisoi?

Juhani Heikka: Kannnet oikeastaan symbolisoi meidän fiiliksiä ensimmäisen levyn ja sen tiimoilla tapahtuneita tapahtuneiden asioiden suhteen. Eli siellä on paljon juttuja, joita ei jaksa muistella, jotka joskus potutti mutta nykyään jo naurattaa, lähinnä erinäisiä sähläyksiä vanhan levy-yhtiön kanssa. Taas toisaalta odotuksia tulevien koitosten osalta eli emme suinkaan

ole suuntaamassa tai ryntäämässä sokeasti suinpäin tulevaisuuteen vaan enemmänkin elättelemme toivoita, että vauhti musiikillisten saavutusten osalta kiihtyisi mutta toivottavasti ilman vauhtisokeutta. Alku uuden levy-yhtiön kanssa on ollut vakuuttava ja hommat ovat rullanneet mukavasti. Lisäksi sinkku ja levy käväisivät listoilla joka on aina positiivista ja muutamia ulkomaan keikkoja on saatu eli eiköhän tämä tästä etene!

Mikä on itsellesi se levyn suosikki kappale, mitä odotat pääseväsi soittamaan faneillenne? Miksi?

Juhani Heikka: ”One With No Name” on ehdoton suokkarini ja mukavin biisi soittaa setistä.Siinä on mukavan ripeä tempo ja mukavasti soitettavaa kitaralla. Faneille

on kiva soittaa tietysti uusia biisejä ja keikoilla sitä alkaa huomata mitkä biisit toimii ja missä järjestyksessä setissä. Ehkä eniten haluan päästä soittamaan faneille ripeämpiä biisejä, kuten ”One With No Name”, ”Dacing In The Air” – toisaalta riffipohjaiset biisit kuten ”Embrase of Wrath” tai ”Weak And Tired” ovat mukavia biisejä vetää livenä. Uskon, että myös yleisö innostuu näistä uusista kipaleista.

Hieman tulevaisuuden suunnitelmistanne. Mitä kuuluu Reflexionin kesään?

Juhani Heikka: Vaikka uusi levy on vasta tullut kauppoihin meillä sormet syyhyävät jo uudenkin materiaalin suhteen eli olemme tässä kaavailleet demotussessiota

Lappiin loppukesälle mutta ennen sitä tiedossa on jonkun verran keikkoja Suomessa ja onpa tässä muutama ulkomaan keikkaviritelmä Eurooppaan päin meneillään. Mitään hirveetä keikkaryysistä ei ainakaan toistaiseksi ole kesälle tiedossa eli kesään kuuluu myös kaverisuhteiden hoitoa grillaamisen ja oluiden merkeissä koska mennyt vuosi on vienyt aikaa biisien kirjoittamisen, treenamisen ja nauhoitusten merkeissä.

Mikä on mielestäsi Suomen paras festivaali? Miksi?

Juhani Heikka: Saunassa on viime vuosina ollut aika hyvät esiintyjä kaartit eli ehkä Sauna Open Air. Tampere on lisäksi ihan mukava kaupunki kesällä ja siellä asustelee myös muutamia kavereita.

Monet yhtyeet ovat tehneet hiljattain comebackkeja. Onko joku comeback niin paljon, että aiot mennä jonkun keikan katsomaan? Jos saisit valita yhden yhtyeen, joka comebackin tekisi, minkä valitsisit?

Juhani Heikka: Kyllä se on pakko sanoa Led Zeppelin. Jos ne tekee vielä lisää keikkoja jossain kohtuullisin kustannuksin saavutettavissa olevassa paikassa niin ollaan Ilkan kanssa suunniteltu, että sinne lähdetään.

Lopuksi kyselisin hieman musiikkimaustasi. Millaista musiikkia yleensä kuuntelet?

Juhani Heikka: Nykyään kuuntelen musaa fiilisten mukaan. Jos ottaa rankasti aivoon CD-soittimeen laitetaan Panteraa, Sepulturaa tai Slayeriä. Jos taas väsyttää ja haluaa ottaa rennosti niin John Myers, Cardigans tai Kent toimii hyvin. Perjantai iltana hyvässä seurassa maistuu jalan alle menevät rokki ja hevilevyt, joko uudemmat kuten Rammstein tai klassiset Deep Purplet, Led Zeppeliinit, AC/DCt, Yngwie Malmsteenit tai Megadethit. Ilkan kanssa tulee katseltua myös jonkun verran live dvd keikkoja. Nyt suunnitteilla on Kohu-63 amerikan rundin dokkarin, joka on helmi! Niille kavereille täytyy nostaa hattua!

Kiitoksia todella paljon haastattelusta. Viimeisiä sanoja lehden lukijoille?

Juhani Heikka: Eipä kestä! Kipin kapin, rohkeasti levykauppaan ja kuuntelemaan uutta Reflexion levyä – se on pirun kova.