Refused

Refused julkaisee lokakuussa uuden albuminsa ”War Music”: uusi kappale ulos ensi viikolla

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 26.7.2019
Refused

Vaikutusvaltaisimpiin hardcore punk -yhtyeisiin lukeutuva ruotsalainen Refused on ilmoittanut aikovansa julkaista odotetun uuden studioalbuminsa syksyllä 2019. Bändin uusi tuotos ”War Music” näkee päivänvalon 8. lokakuuta. Albumi julkaistaan Spinefarm Recordsin ja Seek & Destroyn kautta maailmanlaajuisesti.

Bändi on lisäksi aikeissa julkaista albumilta näytekappaleen ”Blood Red” perjantaina 2. elokuuta. Yhtyeen edellinen studioalbumi ”Freedom” julkaistiin vuonna 2015. Yhtye suuntaa uuden albuminsa myötä myös maailmanlaajuiselle kiertueelle. Bändin konserttia Suomessa ei ole jutun kirjoitushetkellä tiedotettu virallisesti, mutta yhtyeen kotisivuilla mainitaan bändin keikkailevan Suomessa 17. joulukuuta The Circuksessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat