Refusedin paluu päättyy – yhtye soittaa viimeiset keikkansa ensi vuonna

Ruotsalainen hardcore-punk-yhtye Refused on ilmoittanut lopettavansa ja soittavansa viimeiset keikkansa Pohjois-Amerikassa ja Ruotsissa ensi vuonna.

Yhtyeen rumpali David Sandström kertoi yhtyeen suunnitelmista ja bändin laulajan Dennis Lyxzénin hiljattaisesta sydänkohtauksesta Instagram-viestissä.

Yhtye perustettiin alunperin vuonna 1992 ja hajosi vuonna 1998, tehden paluun vuonna 2012, jonka jälkeen se julkaisi vielä kaksi albumia. Bändin viimeisin albumi ”War on Falsehood” ilmestyi vuonna 2019.

Bändin merkittävimpiin kuuluva albumi ”The Shape Of Punk To Come” täyttää 25 vuotta 8. marraskuuta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan rajoitettu keräilyversio, joka sisältää alkuperäisen albumin kolmen LP:n värillisellä vinyylillä, julkaisemattomia demoja ja harvinaisia vaihtoehtoisia versioita kappaleista. Lisäksi paketti sisältää ”The Shape Of Punk To Come Obliterated” -tribuuttialbumin, jossa eri yhtyeet, kuten Quicksand, Zulu, Gel, IDLES ja Touché Amoré, esittävät omia ja uudelleenmiksattuja versioita albumilta.

Refusedin jäähyväiskiertue alkaa Pohjois-Amerikassa maalis-huhtikuussa 2025 ja päättyy Ruotsiin saman vuoden lopussa.

Meidän piti tehdä tämä kesäkuussa. Aloitamme Rosendalin puutarhajuhlilla Tukholmassa ja teemme sen jälkeen kevyitä kiertueita ennen kuin lopetamme vuoden lopussa. Harjoitukset olivat sujuneet loistavasti, tunnelma oli mahtava, ja kaksi päivää ennen keikkaa soitimme lämmittelykeikan Kulturhuset Femmanissa Uppsalassa. Kuvia tai videota ei otettu, mutta se oli hieno keikka ehkä 60 paikallisen skenen edustajan edessä. Hengailimme sen jälkeen, join muutaman oluen ja minä ja Dennis, joka on edelleen vegaani ja periaatteessa straight edge, vaihdoimme typeriä tarinoita rakastamistamme bändeistä. Se oli hieno ilta. Seuraavana aamuna Dennisin vaimo soitti minulle, ja pari myrskyisää tuntia myöhemmin varmistui, että hän oli saanut sydänkohtauksen hotellissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Soitimme ensimmäisen keikkamme helmikuussa 1992. Samalla viikolla George H.W. Bush ja Boris Jeltsin pitivät Camp Davidissa lehdistötilaisuuden, jossa julistivat kylmän sodan olevan ohi. Siitä on niin kauan aikaa, etten enää muista, keitä me olimme sinä talvisena lauantaina, kun kasauduimme autoon ja ajoimme Luulajaan soittamaan neljä Gorilla Biscuitsin kappaletta, yhden Shelterin kappaleen, yhden AC\DC:n kappaleen ja muistaakseni kolme alkuperäistä sävellystä 50-60 sokealle humalaiselle pohjoisen kansalle. Olimme teini-ikäisiä, jotka eivät olleet koskaan matkustaneet, ja bändin hajotessa vuonna 1998 olimme soittaneet yli 500 keikkaa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Sanominen, että bändi muutti elämämme, olisi törkeää vähättelyä, ja sanominen, että tutustuimme toisiimme noiden seitsemän vuoden aikana, olisi myös. Bändistä, joka kiertää, tulee kuin perhe, varsinkin kun se tapahtuu pakettiautossa, karttojen kanssa, ja kun etsitään Halberstadtissa kyykkyä, jonka soittaminen olisi pitänyt aloittaa tunti sitten. Ja perhesuhteet voivat olla vaikeita. Niin se oli meidänkin kohdallamme.

Osittain siksi halusimme kokeilla sitä uudelleen vuonna 2012. Olimme tehneet kunnon läpimurron 90-luvulla, ja hajoaminen oli ollut hyvin äkillinen ja kaoottinen, tunteita oli, eikä niitä ollut purettu, ja koko juttu oli ollut niin paska, että oli melkein väistämätöntä, että jossain vaiheessa palaisimme takaisin hevosen selkään. Halusimme tehdä uusiksi, nähdä, mitä oli vielä jäljellä, jos oli mitään, ja mitä siitä voisi tehdä.

Neil Youngin kappaleessa Buffalo Springfield Again hän laulaa:
”I’d like to see those guys again and give it a shot”.
Ehkä nyt voimme näyttää maailmalle, mitä meillä on.
But I’d just like to play for the fun we had”

Ja siinä se periaatteessa olikin. Annoimme sille useita tilaisuuksia vuosien 2012 ja 2024 välillä. Meillä kaikilla on erilaisia näkemyksiä siitä, miten se meni ja mikä on uudistetun bändin perintö, mutta henkilökohtaisesti minusta tuntui, ettemme pystyneet sopimaan siitä, mitä meidän piti tehdä musiikillisesti, ja kamppailimme sen kanssa yhä, kun pandemia iski. Siinä vaiheessa Kristofer oli valmis, hän jätti bändin elokuussa 2020, ja vaikka kuolinisku viivästyi, se oli kuolinisku.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Niinpä tämän vuoden alussa aloimme tehdä suunnitelmia viimeisestä suuresta hurrasta, jotta bändin lopusta tulisi hauska, antelias ja hemmotteleva tapahtuma. Ja siltä se tuntui ensimmäisen keikan jälkeen, se oli paras, miltä olemme koskaan kuulostaneet, ja me todella nautimme itsestämme, heittäen mukaan vanhoja kappaleita, joita emme ole soittaneet sitten 90-luvun, ja jopa Misfits-coverin. Ja sitten iski katastrofi. Kävin Dennisin sairaalassa Dennisin luona päivää sen jälkeen, kun hänet oli otettu sairaalaan, ja totuudenmukaisesti hän ei ollut iloinen sairaalavaatteesta, joka hänen oli pakko pitää yllään. Hän oli kytketty kaikkiin koneisiin, hän oli ajamaton ja hänen hiuksensa olivat sekaisin, ja vannon, että ensimmäinen asia, jonka hän sanoi, oli: (osoittaen aamutakkia) ”Tämä ei ole hyvä”. Sairaalassa ei kai anneta käyttää pukuja tai Negative Approach -t-paitoja.

Sitten hyviin uutisiin: Dennis voi hyvin. Hän on yksi terveimmistä kavereista, jonka tunnen, hän on saanut erinomaista hoitoa, ja hänelle on tehty kaikki testit, jotka kaikki osoittavat, että hän toipuu täysin. Sanomattakin on selvää, että hän haluaa päästä takaisin kiertueelle, ja hän jopa ehdotti, että pitäisimme alustavat päivämäärät loppusyksyllä ja talvella, mutta päätimme lykätä niitä ja aloittaa keväällä. Ja siinä me olemme nyt. Tulemme Yhdysvaltoihin ja Kanadaan maalis-huhtikuussa 2025, ja sitten katsomme, mitä teemme loppuvuoden aikana. Tiedämme vain, että haluamme lopettaa kotimaassa Ruotsissa joskus samana talvena. Ilmoittakaa meille, jos on biisejä, joita haluatte meidän soittavan, niin annamme niille mahdollisuuden. Toivottavasti nähdään siellä.

//David Yhtyeen rumpali David Sandström kertoi bändin Instagram-viestissä.