Reggaen tuulahduksia ja nu metalin rippeitä – arviossa P.O.D.:n ”Circles”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 23.11.2018

Vuonna 1992 perustettu Payable On Death, tuttavallisemmin P.O.D., julkaisi viime viikolla kymmenennen albuminsa. ”Circles” sisältää 11 kappaletta, jotka yhtye on omien sanojensa mukaan pyrkinyt luomaan ilman rajoituksia. Tuon vapauden voi myös kuulla täyspitkältä, joka sisältää monipuolisesti eri tyylisiä sovituksia.

Yli 25 vuotta musiikin luomisen työtä tehnyt P.O.D. ei osoita väsymisen merkkejä uudella albumillaan. Energiaa löytyy edelleen, minkä todistavat monet albumin kappaleista. Kalifornialaisyhtye ei kuitenkaan luota “Circles”-albumilla pelkästään aggressioon, vaan tilaa on tehty jopa reggae-vivahteisille kappaleille. Tällaisia kappaleita ovat esimerkiksi ”Circles”, ”Fly Away” ja ”Domino”. Kappaleet antavat albumille värikkyyttä ja kontrastia raskaampia kappaleita vasten.

”Circles” ei ole niin vahva kokonaisuus kuin sen olisi suonut olla. Albumi lähtee lupaavasti liikkeelle, mutta viimeistään ”On The Radio” -kappaleen kohdalla huomaa, että levylle on päätynyt myös täytettä. Sama vaikutelma syntyy myös ”Listening For The Silencen”- ja ”Domino” -kappaleiden kohdalla. Useista kuuntelukerroista huolimatta ”Circles” jäi minulle kokonaisuutena hieman sekavaksi ja tylsähköksi. P.O.D. on kasannut levylle erilaisia elementtejä, mutta ne eivät tunnu pelaavan yhteen. Kappaleiden sanoituksetkaan eivät ole erityisen puhuttelevia, eikä niihin pääse näin ollen syntymään vahvaa sidettä. P.O.D. ei ole onnistunut luomaan kovin vahvaa pakettia, vaan se on saanut levylle muutaman hyvän ja paljon keskinkertaisia kappaleita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ei ”Circles” ole kuitenkaan huono albumi. Sillä on hyvät hetkensä esimerkiksi ”Always Southern California”- ja ”Fly Away” -kappaleiden muodossa. Muuten albumi on suhteellisen yllätyksetön ja ajatuksia herättelemätön. ”Circles” kannattaa kuitenkin kuunnella, mikäli P.O.D. on muuten aktiivisesti kuuntelussa. Kalifornialaisyhtye ei ole kadottanut itseään minnekään, ja levyltä löytyy niin yhtyeelle tuttuja, vanhempia vivahteita kuin myös uusia tuulia.

5/10

Kappalelista:

  1. Rockin’ With The Best
  2. Always Southern California
  3. Circles
  4. Panic Attack
  5. On The Radio
  6. Fly Away
  7. Listening For The Silence
  8. Dreaming
  9. Domino
  10. Soundboy Killa
  11. Home

P.O.D. Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat