Rehellisen rokkaava läpimurtoalbumi – klassikkoarviossa 40 vuotta täyttävä Popedan ”Kaasua…”

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 15.8.2023

Popeda julkaisi 15. elokuuta vuonna 1983 järjestyksessään viidennen studioalbuminsa ”Kaasua…”. Bändin kokoonpano oli tuolloin Pate Mustajärvi (laulu), Arwo Mikkonen (kitara), Jyrki K. Melartin (basso), Kai Holm (rummut), Costello Hautamäki (kitara) ja Safka ”Peppone” Pekkonen (koskettimet). Levy äänitettiin kesäkuussa vuonna 1983 Mika Sundqvistin MSL-studiolla Lempäälässä ja julkaistiin Poko Rekordsin toimesta.

Uusien biisien treenaaminen äänityksiä varten kuulostaa näin jälkikäteen ajateltuna melkoisen hurjalle meiningille, jossa muusikoita ei paljon säästelty. Pate Mustajärvi muistelee Vesa Kontiaisen kirjoittamassa Popeda-historiikissä projektia uskomattomaksi: Soittajat treenasivat täysillä, ja Mustajärvi kirjoitti siinä sivussa sanoituksia valmiiksi. Sessiot saattoivat alkaa mihin aikaan vain, jopa aamuyöllä, ja välissä nukuttiin korkeintaan muutama tunti. Studioon lähtiessä oli albumia varten valmiina kymmenestä biisistä kuusi, ja loput viimeisteltiin äänitysten lomassa.

Albumin aloittaa mainio ”Kaasua, komisaario Peppone”. Kappale oli jäänyt varastoon Costello Hautamäen Sleepy Sleepersin riveissä Englantiin tekemältä levytysreissulta. Biisi nousi yhdeksi Popedan suosituimmista kappaleista, ja se on mukana yhtyeen keikkasetissä vielä tänäkin päivänä. ”Kaasua, komisaario Peppone” edustaa myös minulle Popedaa parhaimmillaan, ja jos minun pitäisi kuvailla bändiä vain yhdellä kappaleela, olisi se ehdottomasti juuri ”Kaasua, komisaario Peppone”. On erittäin hienoa Popedan kannalta, ettei Sleepy Sleepers hyödyntänyt kappaletta, vaikka mielenkiintoa kieltämättä kutkuttaa se, millainen biisistä olisi sen versiona tullutkaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Toinen ”Kaasua, komisaario Pepposen” lisäksi mukavasti radiosoittoa aikoinaan saanut kappale oli ”Silirimpsis hei”. Kevyestä nimestään huolimatta Arwo Mikkosen tekemän biisin aihemaailma on kaikkea muuta kuin oodi kepeälle elämälle, minkä voi todeta jo pelkästään kertosäkeen perusteella: ”Silirimpsis hei / näitä polkuja tallaan / mä elämän hetteikölle / kunnes vellova suo / minun ruumiini juo / silloin hornassa hurrataan”. Mikkosen käsialaa on myös toinen sanoituksiltaan ajatuksia ravisteleva kappale ”Tellus”.

Albumille on mahtunut mukaan myös yksi cover-kappale. Lynyrd Skynyrdin mainio ”The Needle And the Spoon” on saanut uuden käsittelyn ja niin sanotusti popedoitunut Pate Mustajärven sanoituksen jälkeen muotoon ”Soittomatkalla”. Biisi tekee hienosti kunniaa alkuperäiselle kappaleelle mutta täytyy sanoa, että Popedan ärhäkämpi veto iskee omaan makuuni paremmin.

”Kaasua…”-pitkäsoiton myötä Popedan löysi viimein myös suuri yleisö, ja parhaimmillaan albumi oli albumilistan sijalla 6. Mielenkiintoinen seikka on se, että levyltä ei julkaistu yhtäkään ”virallista singleä”. ”Kaasua, komisaario Peppone” julkaistiin ainoastaan promosinkkuna, ja RAY tilasi sen jukebokseihinsa joulukuussa vuonna 1983. Singlen B-puoleksi valittiin ”Viimeinen mohikaani”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtyeen tarkoituksena oli vangita ”Kaasua…”-albumille se sama meininki, joka Popedalla oli jo tuolloin livekeikoillaan. Siinä onnistuttiinkin varsin hyvin, ja levyltä on aistittavissa samaa menoa, jota Popedalla on vielä tänä päivänäkin live-esiintymisissään: Tempossa ei turhia säästellä ja juuri, kun arvelet kuulleesi jo kaiken, vedetään vielä uusi vaihde silmään. Mukaan liittyneen Safka Pekkosen koskettimet soivat kirkkaasti ja tuovat Popedan soundiin mukaan vielä sen viimeisen silauksen.

”Kaasua…” on Popedan parhain sekä vakavasti otettavin albumi, ja varsinkin levyn alkupuolisko on melkoista suomirockin ilotulitusta. Se tuo esiin yhtyeen raa’an rokkaavaa voimaa tarjoavan puolen. Levyltä käy hienosti ilmi, että Popeda on täysiverinen rock-yhtye, joka pystyy muuhunkin kuin puolivillaisiin juomalauluihin. Bändin kehitys sen edelliseen, vuonna 1982 julkaistuun ”Mustat enkelit” -pitkäsoittoon on melkoinen, ja nyt on saatu aikaan paljon ehyempi kokonaisuus. Loppuun sopiikin hyvin lähipiiristäni kuultu lausahdus: ”Kaasua…” on sellainen albumi, joka tulisi kuunnella ainakin kerran kuukaudessa.