”Rehevää stoner-rouhintaa klassisen rockin sapluunalla” – Arvostelussa Green Lung -debyyttialbumi ”Woodland Rites” ja debyytti-EP ”Free The Witch”

Green Lungin esikoisalbumi ”Woodland Rites” yhdistää psykedeelistä rockia Black Sabbathin ja Nazarethin kaltaiseen, doomahtavaan heavy-jytään ja stoner-rockiin. Vuonna 2018 äänitetty albumi julkaistiin Englannissa yhtyeen omalla levymerkillä ja Saksassa Kozmik Artifactzin kautta, ja myytiin sittemmin nopeasti loppuun. Nyt Svart Records julkaisee pitkäsoiton restauroidun version, jonka kylkiäisenä saapuu mainio, aiemmin vuonna 2018 – niin ikään yhtyeen omalla levymerkillä – julkaistu Green Lung -debyytti-EP ”Free The Witch”.

Ensilevyillään Etelä-Lontoosta ponnistava viisikko tarjoilee murean keinahtelevilla, klassisen rockin ja heavyn välimaastoon putoavilla, rokkitupakan katkuisilla riffeillä ja 70-luvun juurirockille tyypillisillä, svengaavilla rytmeillä varusteltua fuzz-vetoista riffikirnuamista. Lyriikoiden tematiikka pyörii vahvasti okkultistisissa, vihtahousu-aiheisissa teemoissa. Ilahduttavaa sikäli, että yhtyeen tekstit ovat genrensä mittakaavassa tyylitajuisesti pelkistettyjä, eivätkä ne sorru liialliseen kryptisyyteen tai pateettiseen synkistelyyn. Yhtye ei ole myöskään pihistellyt albumin jälkituotannon laatuvaatimuksissa. Alkuperäisen albumin uudelleenmasterointi on mm. Lana Del Reyn, Led Zeppelinin ja Royal Bloodin albumeja viimeistelleen John Davisin käsialaa.

Vokalisti Tom Templarin verrattain korkeassa, jopa hieman yksipuolisessa, nuotissa operoiva laulusoundi on kuin sekoitus Jupiterin Tuukka Vänskän, Angel Witchin Kevin Heybournen ja Spinal Tapin David St. Hubbinsin äänensävyjä. Albumilla yhtyeen biisit kellottavat järjestäen kuuden minuutin molemmin puolin. Vaikka albumin kestossa olisi ollut aavistuksen verran tiivistämisen varaa, eivät reiluiksi venytetyt biisit haittaa kuuntelunautintoa kovinkaan merkittävästi.

Albumin avaava intro ”Initiation” kasvaa päällekkäisten harmoniakitaroiden uidessa sisään peräjälkeen kuin Mott The Hoople ja Boston -yhtyeiden teoksissa parhaina päivinään. Nimibiisi ”Woodland Rites” groovaa kuin Black Sabbathin ”Into The Voidin” äpäräperillinen, vaikkakin kappale tuppaa loppujen lopuksi luisumaan turhankin ennalta-arvattavaksi. ”Let The Devil In” -kappaleen väkevä riffikuljettelu, kitaranäppäilyt ja arpeggiot tarjoilevat Ronnie James Dion loppuaikojen aikaiselle Heaven And Hellille leimallista, lyijyn raskasta doomia. Silti mukaan on saatu sopivasti myös Uriah Heepin kaltaista, jykevää melodisuutta tasapainottamaan kappaletta.

Albumin parhaimmistoon nousee ”The Ritual Tree”, joka hivuttautuu kauniin, kosketinvetoisen intro-osuuden jälkeen keinuvaksi, kolmososilla notkeasti rullaavaksi stoner-runttaukseksi. Massiivisen kitara-bassovallin päällä Tom Templarin, hieman nasaalisävyinen, laulu kelluu kevyesti ja soljuvasti biisin nykivän rytmiikan antaessa yksinkertaisille laululinjoille entistä monipuolisempaa sävykkyyttä. Kyseisessä biisissä kitaristi Scott Black pääsee myös näyttämään kyntensä tyylitajuisena soolokitaristina. Albumin selkeästi doomahtavin biisi on ”Templar Dawn”. Siinä Blackin vangitseva, Paradise Lostin Greg MacIntoshin sormituksen kaltaisella vibratolla soitettu, wah-wah-maustettu kitaramelodia etenee harmoonikuljetteluun ja tukevasti murjovaan kertosäkeistöön. Cathedralin äänimaalailua muistuttavaan C-osaan etenevä biisi toimii albumin monipuolisimpana – ja musiikillisesti rikkaimpana – kappaleena.

Albumin loppupää nousee kuitenkin kokonaisuuden vahvimmaksi ja vivahteikkaimmaksi osaksi. Orange Goblinin tyyliin rehevän vastustamattomasti svengaava ”Call Of The Coven” rullaa kuin uusituilla laakereilla. Herkkä ja koruton ”May Queen” puolestaan nousee albumin kaikkein hienoimmaksi vedoksi. Biisi lainaa tulisieluisen vahvat ja sähköiset blues-elementtinsä 1960-luvun Fleetwood Macilta, Thin Lizzy -tyylin hard rockista sekä retrahtavan brittibluesin syövereistä. John Wrightin urkukuviot maustavat ja täyttävät kappaletta juuri oikeista kohdista, juuri tarvittavan määrän. Upeasti tyylitellyn kappaleen kruunaa voimasoinnuilla tilkitty, Angel Witchistä henkivä stadionkertosäe, joka on ennemminkin voimallisen surumielinen kuin imelä. Makeasti kutkuttavalla, puhtaalla kitaranäppäilyllä feidautuva ja hetkessä jytäkkään kertosäkeeseen rysähtävä ”Into The Wild” on enemmänkin SleepinCorrosion Of Conformityn ja varhaisen Monster Magnetin tonteille ulottuva, hartiavoimin groovaava stoner-ralli. Yksinkertaisesta junnaavuudesta hempeään tunnelmointiin vaihtuvien osien välillä yhtyeen basisti Andrew Cave ja rumpali Matt Wiseman osoittavat muuntautumiskykynsä biisin dynamiikkaa hyvin ymmärtävinä rytmisoittajina.

Albumin pienoinen yllätys piilee tässä: Albumin mukana tulee EP ”Free The Witch”, joka on julkaistu vuotta ennen ”Woodland Ritesia”. Kyseessä on debyyttialbumiin verrattuna asteen ytimekkäämpää, tuhdin ruohon tuoksuista stoner-rockia. Huomionarvoista kyseisellä pienlevyllä on Caven ja Wisemanin rouhea rytmityö sekä Blackin ankara riffikuri. EP:n kaikista merkittävimmäksi vahvuudeksi osoittautuu kuitenkin vokalisti Templarin ilmeikkäät laululinjat sekä debyyttialbumia laajempi äänirekisterin käyttö, jotka tuovat yhtyeen sointiin aivan uudenlaista vivahteikkuutta.

Avausraita ”Lady Lucifer” rokkaa rennosti rönsyilevän riffin turvin itse albumia pirteämmillä kierroksilla – ja ilmavammassa äänimaisemassa. EP:n nimikkobiisi kuopii maaperää perinnetietoisen komeasti. Sen väliosassa Wrightin tyylikkäästi soittamat, itsensä Ken Hensleyn soitto-otteita muistuttavat hammondin ujelluttamiset ovat komeaa kuultavaa. Myös Templarin laulusoundi kuulostaa korkeassa oktaavissa laulettuna vähemmän nasaalilta, ja näin ollen myös selkeästi kuulaammalta ja kirkkaammalta. EP:n – ja koko julkaisun – musiikilliset jalokivet ovat ehdottomasti laid-back-tyylillä letkeästi groovaava, kameleontin tavoin tunnelmasta toiseen muuntautuva ”Living Fossil” sekä vahvoilla sävelkuljetteluilla ja komealla kertosäkeellä varustettu riffimoukari ”Older Than The Hills”, joka on upottanut juurensa Om-yhtyeelle tyypilliseen bassolouhintaan. EP:n bonusbiisinä kuultava ”When The Axe Comes Down” ei ole heikko biisi sekään, vaikkakin konventionaalisempi, ja tuo mieleen ennemminkin Ruotsin Harm’s Wayn hapokkaan shuffle-boogien. Bonusbiisi on myös ehdottomasti EP:n kappaleista se, joka selkeimmin mukailee ”Woodland Ritesin” linjaa.

Yhtyeenä Green Lung on oikein toimiva, luonnonmukaisen stoner-doomin ryhmä. Hämmentävintä kyseisessä julkaisussa on se, että bonus-EP on pykälän – jos toisenkin – mielenkiintoisempi sekä musiikillisesti eheämpi kokonaisuus varsinaisen albumin essenssiin verrattuna. ”Free The Witch” -EP:llä kappaleiden turhat krumeluurit, riffivaihtoja täyttävine harmoniakitaralickseineen ja kulmikkaine sovituksineen, loistavat poissaolollaan, mikä ainoastaan lisää yhtyeen luontaisen soundin autenttisuutta. Varsinaiselle ”Woodland Rites” -albumille pisteitä heruisi tämän arvion perusteella reilut seitsemän. Omilla avuillaan kiitettävään arvosanaan yltävän ”Free The Witchin” mukanaolo nostaa kyseisen julkaisun arvosanaa miltei kokonaisella numerolla.

 

8/10

Woodland Rites -albumi:

1. Initiation
2. Woodland Rites
3. Let The Devil In
4. The Ritual Tree
5. Templar Dawn
6. Call Of The Coven
7. May Queen
8. Into The Wild

Free the Witch -EP:

1. Lady Lucifer
2. Free The Witch
3. Living Fossil
4. Older Than The Hills
5. When The Axe Comes Down

Kommentoi julkaisua