The Republic Of Desire – Tower

Kirjoittanut Juha Attola - 20.6.2011

Vuonna 1997 perustettu lappeenrantalaisyhtye on ehtinyt kolmanteen kokopitkäänsä. Levy kantaa nimeä ”Tower”, ja sen julkaisijana toimii Inverse records. Yhtyeen kerrotaan soittavan industrial death metallia.

Levyn avaa ”The Imperium” -niminen kappale, joka iskee kuulijan tärykalvoihin kuin moukari konsanaan. Kyseessä on nopeatempoinen, suoraviivainen death metal ralli. En tiedä, kuinka paljon industrialvaikutteita yhtyeellä on edellisillä levyillä ollut, mutta ainakin tällä albumilla on nuo osuudet jääneet vähemmälle, pääpainon ollessa death metal runttauksessa. Vaikutteita on kuultavissa niin 90-luvun göteborgilaisyhtyeiltä, samoin modernimman death metallin edustajilta. Myös black metal tuntuisi olevan näillä kavereilla hallussa.

Yhtyeen suoraviivainen ryöpytys on teknisesti ihan hyvällä tasolla, ja kappaleiden rakentelukin on parempaa kuin monilla muilla tämäntyylisillä orkestereilla. Ongelmaksi muodostuukin kappaleiden liiallinen itsensä toistaminen. Levyltä löytyy hienoja yksittäisiä kappaleita, kuten vahvan, black metal henkisen melodian voimin rymistelevä ”Coup D ’Etat”. Tai vaikkapa levyn ehkä eniten industrialhenkinen kappale ”War Drum”. Ikävä kyllä nämä hienot kappaleet eivät aivan pysty nostamaan levyä huippupisteille, muun albumin jäädessä niin tasapaksuksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kannattaa kuitenkin laittaa yhtyeen nimi muistiin, nimittäin tämä saattaa olla vielä tulevaisuudessa isokin nimi genressään. Jos olet vähääkään kiinnostunut ns. extrememetallista, suosittelen ehdottomasti tarkastamaan tämän yhtyeen, varsinkin jos jaksat kuunnella suoraa luukutusta n. 47 min putkeen. Itselleni alkoi levyn loppupuolella jo tehdä vähän tiukkaa.

6/10

Kappalelista:

1.The Imperium
2.The Red Times
3.For The Defiled
4.Cleansing
5.War Drum
6.Razing The Tower
7.The Railhead
8.Virtue
9.Coup D ’Etat
10.Final Deliverance
11.Come Ruination

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/therepublicofdesire

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat