Retaliatory Measures

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.1.2013

Porilainen death/thrashia soittava Retaliatory Measures julkaisi uuden ”Withdrawal Syndromes” -albuminsa lokakuun lopussa Massacre Recordsin kautta. Albumi on saanut medialta pääasiassa hyvää palautetta, ja Kaaoszine päätti levyn tiimoilta ottaa yhteyttä yhtyeeseen tiedustellakseen hieman yhtyeen mietteitä uusimmasta albumista sekä kyselläkseen heidän tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Morjensta. Kuinkas vuosi 2013 on alkanu Retaliatory Measuresin leirissä?

Janne Halima: Tervehdys vaan. Mitäs tässä. Rumpalin jalan parantumista odotellaan.  Ja onhan RM-leirissä mielenkiintoisia aikoja luvassa, kunhan kaikki aluillaan olevat suunnitelmat vain loksahtavat kohdilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Millaisia musiikillisia odotuksia teillä itsellänne on uuden vuoden suhteen?  Onko tarkoituksena soittaa mahdollisimman paljon keikkoja?

Janne Halima: Kyllähän tässä helmikuussa keikkalavoille palataan, ja luvassa on useampikin veto.  Pyritään käymään kaikissa alan soittokuppiloissa. Tällä kertaa jätetään kuitenkin ne kioskien keittiöt väliin. Mietittiin, että ollaan liki sata keikkaa heitetty aina kun on pyydetty,  paikasta riippumatta. Talven/kevään turnee julkaistaan tämän kuun aikana. Samalla on aloiteltu uuden levyn biisien suunnittelua.

Teiltä ilmestyi viime vuoden loppupuolella uusi albumi, joka on pääosin saanut todella hyvää palautetta. Oletteko itse olleet albumin saamaan palautteeseen tyytyväisiä? Onko teillä itsellänne tapana lukea arvosteluja musiikistanne vai pyrittekö välttämään niiden lukemista loppuun asti?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne Halima: No, tosiaan Euroopan saiteilta on sadellut todella positiivisia arvosteluja, jotka ovat päässeet jopa yllättämään! Kun väännät levyn eteen duunia vuoden verran, niin kyllähän sitä odotukset ovat väkisinkin korkealla.  Kyllä joka jätkä on lukenut arvostelut, ja niistähän kuitenkin se totuuden siemen paljastuu. Kun kymmenen eri arvostelijaa diggailee samoja teemoja / elementtejä, joita tekovaiheessa ollaan itsekin käsikarvat pystyssä soitettu, niin hyvältä se väkisinkin tuntuu! Saatiin yksi  -4-arvostelu,  jossa rumpalimme haukuttiin koneeksi  ja soitto tekniseksi. Onko sekään nyt niin huono juttu?

Levyn julkaisi Massacre Records. Kuinka yhteistyö yhtiön kanssa on sujunut?

Janne Halima: Kaikki on sujunut tähän asti vallan mainiosti. Lafka on tehnyt juuri ne hommat, jotka lupasivatkin. Levyn promootio on ollut Euroopassa todella näkyvää, ja herrat ovat pitäneet meidät samalla hyvin ajan tasalla siitä, missä mennään.

Suomalaisten yhtyeiden keskuudesssa on ollut pieni trendi, kun monet eri yhtyeet ovat lanseeranneet omia tuotteitaan. Jos saisit itse lanseerata jonkin tuotteen Retaliatory Measures -nimen alle, mikä se olisi ja miksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne Halima: Se olisi paidaton Pessi-nukke, josta lähtee ”Existence ”soimaan, kun vetää selässä olevasta narusta… Hittituote!

Pelit tuntuvat nykypäivänä toimivan varsin hyvänä promona yhtyeille. Jos saisit itse valita uusimmalta ”Withdrawal Syndromes” -albumiltanne yhden kappalee, joka lisättäisiin johonkin peliin, niin minkä pelin valitsisit ja minkä kappaleen haluaisit siihen lisättävän?

Janne Halima:  Ehdottamasti työnimellä ”Mel Gibson” kulkenut”Killing” ja NHL 2014!

Vuonna 2013 tuntuu taas tulevan todella suuri määrä uusia albumeita. Onko teillä mielessänne jotain albumeita, joita odotatte yli kaiken?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne Halima: Soilwork ja Hypocrisy  – ja toivottavasti vastaan tulee myös jotain todella räjähtäviä uutuuksia.

Suomessa on kesällä todella paljon festivaaleja. Mitkä ovat omat suosikkinne ja miksi?

Janne Halima: Tuska on se ikuinen ykkönen.  Provinssi toimii hyvän fiiliksensä johdosta. Jalometallissa ja Dark Kymissä voisi ajatella pyörähtävänsä uusina tuttavuuksina.

Lopuksi vielä hieman kesäsuunnitelmistanne: Nähdäänkö teitä jossain festareilla soittamassa? Jos nähdään, niin missä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Janne Halima: Festareille pääsy on todella hankalaa hommaa , mutta kolmeen paikkaan on keskustelut  hyvällä mallilla. Katsotaan miten käy…tiedä vaikka olisivat jopa ulkomailla!

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea vuoteen 2013. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Janne Halima: Tsekatkaa ihmiset ” Withdrawal Syndomes”- lätty ja keikoilla nähdään!

Luetuimmat

Uusimmat