Tanskalaisen mustemman metallin pioneeriyhtye Mercyful Faten ja King Diamondin alkuaikojen kitaristina parhaiten tunnettu Michael Denner palaa juurilleen. Sillä aikaa, kun Mercyful Fate puuhaa kauan odotettua paluukiertuettaan tulevan kesän festivaalilavoille, projektista kylmästi syrjään jätetty Denner on keskittynyt oman soolobändinsä materiaalin tekemiseen. Vaikka kyseisten leirien välillä onkin virrannut pahaa verta, on Denner onneksemme onnistunut kanavoimaan energiansa rakentavalla tavalla välittämättä siitä, että hänet jätettiin kyseenalaisin syin pois Mercyful Faten paluukokoonpanosta. Mielenkiintoinen yksityiskohta koko sotkussa on se, että Denner’s Infernon rumpalinakin soittava Bjarne T. Holm tulee ennakkotietojen perusteella istumaan Mercyful Faten keikkakokoonpanossa rumpupatteriston takana.

Dennerin koko musiikillista uraa inspiroinut viehätys 1970-luvun alkupään heavy rock -yhtyeisiin kuten Steppenwolfiin, U.F.O.:on, Deep Purpleen, Thin Lizzyyn, Jimi Hendrix Experienceen ja Uriah Heepiin saa tämän teoksen myötä konkretisoitumansa. Esimakua ”In Amberista” kuultiin jo kesällä ilmestyneellä kolmen biisin EP:llä ”Fountain Of Grace”. Kyseisen EP:n doomahtava mutta vokaaliosuuksien suhteen valitettavan epätasapainoinen nimikkokappale toimii myös ”In Amberin” ensimmäisenä videosinglenä.

Soundeillaan ja hillityn pehmeällä tunnelmallaan kauas 70-luvulle kurkottava levy on selvästi tehty pieteetillä ja puhtaasta rakkaudesta rock-musiikkiin, joka villitsi nuorison viitisenkymmentä vuotta sitten. Flemming Tranbergin perinnetietoinen ja taidokas bassottelu sulautuu hyvin Holmin hillittyyn ja paikoin jazzahtavaankin rumputyöhön, joka on levyn parasta antia. Denner hoitaa crunch-säröllä toimittamansa kitaroinnin verrattaen minimalistisesti tunnelmaan sopivia harmoniarakenteita apuna käyttäen, aivan kuten tyylilajin äänimaisema vaatiikin. Liiankin hentoinen miksaus ja masterointi jättää albumin yleissoundien suhteen kuitenkin toivomisen varaa.

Huolimatta siitä, että Denner on tietoisesti muovannut kitarakuvioitansa retroilun suuntaan, ei hän ole kuitenkaan päässyt pakoon omia Mercyful Fate -maneereitaan. Siellä täällä ”In Amberin” kokonaisuutta pulpahtaa esiin pirullinen riffi tai melodian pätkä, jonka voisi helposti kuvitella uudeksi, toimivaksi Mercyful Fate -biisiaihioksi. Albumin kappaleet eivät ole laadultaan valitettavaksi tarpeeksi hyviä tai eheitä, ja juuri siitä syystä biisien tekijäkaartiin jääkin kaipaamaan Hank Shermannin veroista, toista nerokkaan lahjakasta säveltäjää, joka saisi puskettua Dennerin sävellystaidoista pihalle sen parhaan osaamisen. Sellaista katalyyttia ei ”In Amberin” auttamattoman limboksi jäävälle biisimateriaalille kuitenkaan koskaan saatu.

Vaikka yhdysvaltalaislaulaja Chandler Mogel hallitseekin Ian Gillan – ja Gary Moore -soundisen äänenkäytön, fraseerauksen ja vibraaton käytön täydellisesti, eivät Mogelin jäykähköt laulusovitukset tunnu istuvan Dennerin vivahteikkaista kitarakuvioista ja biisirakenteista koostuvien kappaleiden sovituksiin kovinkaan saumattomasti. Homma toimii osittain hyvin, mutta liian usein Mogelin laulusovitukset ovat aivan eri planeetalta biisien tunnelmien kanssa. Ne eivät luo vuoropuhelua, eivätkä jätä esimerkiksi King Diamondin laulumelodioiden lailla tilaa muille instrumenteille kannatella kappaleiden melodiarakenteita silloin, kun siihen on tarve. Se kuuluu selkeiten kitarakuvioiden, sointurakenteiden ja laulumelodioiden paikoittaisina ristikkäisyyksinä, jolloin kappaleiden eri elementit alkavat syödä tehoja toinen toiseltaan.

Albumi on suurelta osin vaisua rokkailua. Kappaleiden sovitukset ovat Dennerin sävellystaito huomioon ottaen yllättävän epätasaisia ja pääosin demomaisia. Biisien tempot raahaavat jatkuvasti maltillisuuden alarajalla, joka lipsuu helposti laahaamisen puolelle. Albumin parhaimmistoon yltävät muusta materiaalista piristävästi erottuvat, progahtavat ja jazzahtavat kappaleet ”Up And On” ja ”Pearls On A String”.

Albumin sanoitukset ovat valitettavan kliseisiä, ummehtuneiden hard rock -aiheiden pyörittelyä, ja ne sisältävät vaivaannuttavan ennalta-arvattavia, tyhjänpäiväisiä riimipareja. Vaikka odotukset albumin lyyrisen annin suhteen eivät olleet alusta alkaenkaan korkealla, lyö ”Taxman (Mr. Thief)” päin näköä silkalla hölmöydellään. Kappaleen teksti tekee verottajasta työläisen ryöstäjän ja kansakunnan orjuuttajan. Tuntuu varsin älyvapaalta, että Skandinavian laadukkaimman verotusmallin ja sen myötä ehkä juuri korkeimman elintason omaavasta maasta tuleva, verrattain menestyvä rock-yhtye valittaa verotuksen kireyttä ja syyttää hyvinvointivaltiomallia ja sen talouspoliittisia mekanismeja varkaiksi. Herää ainoastaan kysymys: missä vaiheessa sarvia nostattava saatanallisuus on surkastunut salonkikelpoisen niuhoon pikkuporvarillisuuteen?

Kokonaisuutena albumi on kelpo yritys ja pieteetillä hiottu mutta henkisesti köyhä, ja Dennerin kitarointia ja satunnaisia onnistumisia lukuun ottamatta varsin käppäisesti tuotettu. Yhtä ikävää on todeta, että albumi on myös voimattomien tai keskeneräiseltä kuulostavien biisien varaan rakennettu pappajytä-raakile. Levyltä olisi mieluusti odottanut reilusti enemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”In Amber” ilmestyy 15. marraskuuta Mighty Music / Target Groupin kautta.

6/10

Kappalelista:

1. 1. 1. 1. Matriarch
         2. Fountain Of Grace
         3. Up And On
         4. Sometimes
         5. Taxman (Mr. Thief)
         6. Veins Of The Night
         7. Run For Cover
         8. Pearls On A String
         9. Loser
         10. Castrum Doloris