Return Of The Cheap Shots -kiertue valtasi onnistuneesti Kaapelitehtaan
Legendaarisen keikkapaikka Lepakon siipien havinaa oli kuultavissa, kun lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin Kaapelitehtaan täytti kolme 90-luvun suosituinta ruotsalaista skeittipunk-bändiä niiden odotetulla Return of the Cheap Shots -kiertueella.
Satanic Surfers, No Fun At All ja Millencolin ovat soittaneet useamman kerran Suomessa mutta nyt ensimmäistä kertaa yhdessä. Bändit soittivat täydet setit, joissa kuultiin kimpaleita yhtyeiden ensimmäisistä singleistä uudempiin 2000-luvun biiseihin.
Bändit ovat julkaisseet yhteensä yli kaksikymmentä studioalbumia kiertäen maapalloa useamman kerran. Jokainen pumppu oli edelleen huikeassa soittokuosissa. Kaapelitehtaan meininki oli katossa. Hiki virtasi heti ensimmäisestä Satanic Surfersista lähtien, joka täräytteli kipakkaan tahtiin koukkuisia biisejään ekasta täyspitkästä ”Hero of Our Timesta” lähtien. Satanic Surfersin rumpali/laulaja Rodrigo Alfaron vei rumpujen takomisen perinteisestä kasibiitistä potenssiin kymmenen. Myös basisti Andy Dahlström laulaa, mikä tuo lisävivahteen bändille.
Erityiskiitokset bändi lähetti suomalaiselle jo lopettaneelle hardcore-jyrä Endstandille, jonka kanssa se on soittanut yhteisellä keikalla kauan sitten Ruotsissa.
Lyhyet vaihtovälit bändien välillä pitivät nostalgiajanoisen yleisön sekä kuumana että janoisena. Osan vielä odottaessa juomiaan tiskeillä piti No Fun At All huolta siitä, että hiki virtasi pitissä. Bändi veti todella kiivaan setin. Laulaja Ingemar Janssonin ääni ja bändin soitto soundasi samanlaisella tahdilla kuin sen vuoden 1994 debyyttialbumi ”No Straight Anglesilla”. Hieman rauhallisempi biisi ”Should Have Known” päästi yleisön hetkeksi hengähtämään, kunnes bändi palasi jälleen alkuaikojensa vetoihin.
Viimeisenä aloittanut Millencolin odotutti jo valmiiksi lämmennettyä yleisöä juuri sen verran, jota muun muassa Vans Warped Tourilla sekä ympäri maailmaa järjestetyillä isommilla festivaaleilla soittaneen bändin kuuluukin. Toisena kappaleena kuullun ”Da Striken” ska-vivahteet yhdistettynä nopeaan melodiaan toi mieleen yhtymäkohtia rosoisemmasta Rancidista.
Millencolinin popimpaan, softcoreksi luonnehdittuun soundiin ihastui legendaarisen Epitaphin Recordsin omistaja Brett Gurewitz siinä määrin, että hän halusi julkaista yhtyeen toisen ”Life On A Plate” -albumin Yhdysvalloissa jo vuonna 1995. Tuo albumi edesauttoi bändin suosioon Amerikassa, mistä lähtien bändiä on päässyt kuulemaan yhteensä seitsemän albumin verran.
Yhtyeen suosioon sen omassa genressä ympäri maailmaa on varmasti vaikuttanut biisien tarttuvat melodiat yhdistettynä varsin henkilökohtaisilta kuulostaviin sanoituksiin jo bändin ensimmäisistä julkaisuista lähtien. Millencolin on kehittynyt alkuaikojen hurvittelu-tyyppisestä skeittipoikien meiningistä isompien areenoiden perinteistä rockia tarjoilevaksi bändiksi unohtamatta kuitenkaan omia punk rockin juuriaan soittamalla softcoreaan omalla tavallaan. Kaapelitehtaan keikan parasta antia oli vaivalla rakennettu potpuri. Keikalla kuultiin myös ”Mr Clean”, ”Leona”, ”Olympic”, ”Twenty Two” sekä uudempi tummasävyinen ”SOS”.