Juustoisen fantasiapowermetallin kantaisä Rhapsody Of Fire on nimenmuutoksensa jälkeen suoltanut keskinkertaisia albumeita toisensa perään, joten odotukset eivät olleet ”Into The Legendin” suhteenkaan erityisen korkealla. Sukelletaan kuitenkin legendaan mahtipontisen ja kuoropaisutteluja kaihtamattoman introkappaleen johdattamana.

Varsinainen tahkoaminen alkaa kakkosraidan, ”Distant Sky”:n, sähäkän, mutta geneerisen riffittelyn siivittämänä. Arpeggioita ja tuplabassareita ei säästellä ja kaikki on periaatteessa niin kuin Rhapsodyn (jätetään tässä vaiheessa tuo väkisin lisätty ”Of Fire”-liite pois) levyllä kuuluukin olla. Kappale ei valitettavasti vain pysty kohoamaan bändin nimeen aikanaan liitetyn laatustandardin tasolle. On aloitus silti ainakin mukavan vauhdikas, joten ei tässä nyt missään pahassa suossa vielä olla. Sinkkukappale ”Into the Legend” lyö kiukaalle lisää mahtia ja pontta. Onpa Fabio Lionen lauluäänessä mukavasti aggressiotakin kaikkien Rhapsody-perinteiden mukaisessa säkeistössä. Kun myös kertosäe on hivenen yliyrittävistä koukeroista huolimatta tarttuvaa säveltaidetta, voidaan puhua jo hyvästä biisistä.

”Winter’s Rain” jarruttaa menon keskitempoon ja tuo jostain syystä mieleen yhdistelmän vuosituhannen vaihteen Helloweenia ja uutta Nightwishia. Rhapsodyn mittakaavassa raskaan riffin, hyvän laulumelodian ja merkityksellisten synakuorrutteiden kombinaatio tekee säkeistöstä varsin nautittavan. Pullataikina kuitenkin lässähtää tylsällä tavalla överiksi vedetyn kertosäkeen ja ylipitkän väliosan vuoksi. ”A Voice in the Cold Wind” koittaa äänimaailmallaan tavoitella muinaisen ”The Village of Dwarvesin” tyylisiä tunnelmia, mutta yritys kaatuu lopulta leikkisyyden puutteeseen. Hitiksi ei ole myöskään ”Valley of Shadows”:sta, jonka kuorot pauhaavat yhdentekevällä tavalla. Kappaleessa kailottava sopraanovierailija lähinnä alleviivaa hyvien ideoiden loppumista.

Levyn toinen sinkkukappale, ”Shining Star”, on mahtipontisen kertosäkeen sisältävä puhdasverinen voimametalliballadi, joka täyttää paikkansa jopa hieman paremmin, kuin mitä levykokonaisuus ansaitsisi. Klassikkoa ei tule tästäkään, mutta edeltäneen kappaleen sekä seuraavan, umpitylsän ”Realms of Lightin” välissä tämä slovari kuulostaa suorastaan erinomaiselta. Levyn loppupuolen varsinainen pelastusrengas on toiseksi viimeinen kappale ”Rage of Darkness”, joka estää albumia uppoamasta pahimpaan keskinkertaisuuteen. Mitään varsinaista taikatemppua tässä ei käytetä: ainoastaan piirun verran mielenkiintoisempaa riffittelyä, orkestrointia ja laulumelodiaa. Päätösraita ”The Kiss of Light” kellottaa yli 16 minuuttia, mutta roskakoriin tai vähintään leikepöydälle tällainen tekele kuuluisi. Abortointi jo sävellysvaiheessa olisi ollut ehkä armollisinta, kun epämääräisesti haahuileva kappale ei oikein tunnu sisältävän mitään punaista lankaa. Mukaan on saatu ympättyä nolostuttavaa Nightwish-apinointia, joka saa kuulijan edes hieman höristämään korviaan. Pöllityt ideat ovat kaiken lisäksi alunperinkin olleet haukotuttavia.

Aikuistunut Rhapsody (Of Fire) ei ole kovin innostavaa kuunneltavaa, mutta ajoittain se pystyy silkalla kokemuksella paikkaamaan todellisen tunteen palon ja powermetallisen ilon puutosta. Kosketinsoittaja Alex Staropolin luotsaaman yhtyeen ei myöskään tarvitse erityisemmin hävetä entisen taistelutoverinsa nimikkobändin Luca Turilli’s Rhapsodyn rinnalla, sillä ei kilpailevassakaan leirissä mestariteosta tunnu syntyvän.

6+/10

Kappalelista:

1. In Principio
2. Distant Sky
3. Into The Legend
4. Winter’s Rain
5. A Voice In The Cold Wind
6. Valley Of Shadows
7. Shining Star
8. Realms Of Light
9. Rage Of Darkness
10. The Kiss Of Life

http://www.rhapsodyoffire.com/

https://www.facebook.com/rhapsodyoffire/

Kirjoittanut: Tuomas Saari