Judas Priest - Rockfest 2018.

Richie Faulkner kertoo bändin kuunnelleen fanejaan päätöksessään jatkaa viisihenkisenä: ”Olisi ollut hullua olla ottamatta sitä huomioon”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 28.2.2022

Metalliyhtye Judas Priestin fanit pettyivät yhtyeen hiljattaiseen päätökseen erottaa Andy Sneap yhtyeen kakkoskitaristin pestistä bändin kiertueilla. Yhtyeen suunnitelmana oli soittaa tulevia kiertueita nelihenkisenä vain yhden kitaristin voimin. Pian kuitenkin fanien reaktiot saivat ilmeisesti yhtyeen henkilökuntineen pohtimaan päätöstä uudelleen, ja lopulta yhtye peruikin aikeensa toimia jatkossa keikoillaan nelihenkisenä.

Nyt yhtyeen kitaristi Richie Faulkner kommentoi Herald-Whigin haastattelussa syytä sen taustalla, miksi yhtye päätti perua päätöksensä kvartettina toimimisesta:

”Joo, noin viikkoa myöhemmin, me muutimme tuota ilmoitusta ja palasimme takaisin viisihenkiseen kokoonpanoon. Se oli kuin, no, minulla on ollut juuri tämä ongelma; ehkä he ovat vain niin sanotusti testanneet minun kestävyyttäni. Mutta fanit ilmaisivat mielipiteensä siitä, ja me kuuntelimme. Olisi ollut hullua olla ottamatta sitä huomioon. Joten käsittelimme asian ja palaamme takaisin viisimiehiseksi. Palaamme periaatteessa normaaliin toimintaan. Se tulee olemaan se viisikko, se kaksoiskitarahyökkäys, josta Priest tunnetaan ja jota rakastetaan. Joten kaikki on hyvin sen suhteen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Judas Priestin edellinen albumi ”Firepower” ilmestyi vuonna 2018.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat