Richie Sambora: ”Bon Jovista lähtö oli oikea päätös”

Sambora palasi Bon Jovin riveihin yhtyeen Rock N’ Roll Hall Of Fame -esitystä varten vuonna 2018

Entinen  -kitaristi kertoo tuoreessa People-haastattelussa, ettei kadu yhtyeen jättämistä vuonna 2013. Teini-ikäisen tyttärensä Avan kasvattamiseen keskittyvä kitaristi kertoo ymmärtävänsä Bon Jovista lähdön olleen oikea päätös:

”Päätös ei ollut missään nimessä suosittu, mutta vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut. Onneksi tein sen. Se on todella toiminut perheen eduksi. Heather ja Ava voivat loistavasti.”

Päivittäin Avan kanssa aikaa viettävä Sambora paranteli suhdettaan tyttäreensä tämän koulumatkoilla:

”Niin me aloimme keskustella. Hän oli jumissa autossani puoli tuntia päivittäin, eikä päässyt ulos. Sain kysellä mitä halusin, mitä hän ajattelee asioista ja sellaista. Meillä on aina ollut hyvin avoin, keskustelurikas suhde. Sanoin hänelle, ’Hei, voit kertoa minulle mitä vaan. Olen puolellasi’.”

”Olen ylpeä siitä mitä hänestä on tullut” Sambora toteaa. ”Hän on upea nuori nainen ja hänellä on loistava tulevaisuus.” Musiikin osalta Sambora kertoo kiertueilta poissa pysymisen tehneen hänestä paremman muusikon:

”Harjoittelen nykyään enemmän kuin teininä. Opetan itselleni paljon uusia asioita. Kirjoitan hullun lailla, ja toistaiseksi se on mennyt hyvin. Kirjoitan paljon muiden artistien kanssa ja olen parempi pianisti kuin koskaan aiemmin. Olen ottanut paljon aikaa parantuakseni jokaisella osa-alueella.”

Katso Samboran koko haastattelu alta:

Kommentoi julkaisua