Kuva: Tony Paldanius

Riddle Me This käsittelee ihmiskokeita uudella singlellään “Lambs To Slaughter”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.8.2022

Vuonna 2013 Mikkelissä alkunsa saanut metalliyhtye Riddle Me This julkaisi debyyttialbuminsa ”Universal Ego” tämän vuoden toukokuussa. Tuottelias yhtye ei ole jäänyt kuitenkaan laakereilleen makaamaan debyyttialbumin julkaisun jälkeen vaan luvassa on jo tässä vaiheessa lisää uutta musiikkia ”Lambs Of Slaughter” -kappaleen muodossa.

Yhtyeen tuore kappale jatkaa RMT Universumin tarinaa levylle ominaisella teemalla. Biisi pohtii ihmisen kertakäyttöisyyttä suorin ihmiskoemetaforin. Sävellys on raskas ja nopeatempoinen mutta hidastaa kertosäkeisiin ja c-osaan. Kappaleen jousisektiossa voidaan aistia painavaa ja uhmaavaa fiilistä.

Biisin julkaisun jälkeen bändi alkaa keskittymään täysillä toisen kokopitkän ääreen ja tulevalle levylle onkin sävellettynä jo muutamia biisejä. Yhtye siirtyy vuoden lopussa studion uumeniin nauhoittamaan lisää uusia kappaleita ja etsii parhaillaan levy-yhtiötä auttamaan albumin julkaisussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Voit kuunnella kappaleen tästä:

Sävellys ja lyriikat: Karra Väisänen

Riddle Me This on:
Karra “Kannibal” Väisänen – laulu
Pieti “Ghost” Pöntinen – kitara
Iivo “Kraken” Pietiäinen – basso
Jaro “Zero” Väisänen – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Linkkejä
https://riddlemethis.fi
https://instagram.com/riddlemethisofficial/
https://facebook.com/riddlemethisband
https://open.spotify.com/artist/0Sl9dlNmZVFCfiODJTHoBt?si=0df62a7655e44e0e
https://youtube.com/c/RiddleMeThisOfficial

Luetuimmat

Uusimmat