Riesa potkii genre-aidat nurin ”Paholaisen musiikkia” -EP:llään

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 29.11.2019

Harvassa ovat ne hetket, kun huomaa, että lakeudelta (lue: Etelä-Pohjanmaa, asia, jota ei pidä sekoittaa Pohjanmaahan) tulee jotain muutakin kuin kirosanojen saattelemaa vihaista muka-metallia. Ei, nyt ei puhuta jokaisen kylän, kaupungin tai lähiön bändikämpiltä sikiävistä projekteista tai yhden viikonlopun bändiprojekteista – nyt puhutaan Seinäjoelta lähtöisin olevasta Riesa-yhtyeestä. Kyseessä on energinen ja tarpeen vaatiessa aggressiivinen trio, jonka muodostavat miekkoset Matias Molli (basso ja laulu), Peetu Olli (kitara) ja Kuja-Kolli (rummut).

”Paholaisen musiikkia” -EP on yhteen toinen julkaisu ensimmäisen julkaisun ollessa vuonna 2018 julkaistu ”Ämpäreitä ja sirkushuveja”. Käsillä oleva EP julkaistiin jo elokuussa 2019, mutta sitä ennen ”Paholaisen musiikkia” kypsyteltiin hartaasti ja suunnitelmallisesti. Sisältöä äänitettiin kappale kerrallaan pitkin alkuvuotta ja alkukesää 2019. Keikkakoeajojen jälkeen äänitettiin biisi usein heti keikan jälkeen. Bändin laulaja-basistin antamien tietojen mukaan ”Pahasta”-kappale äänitettiin ensimmäisenä, ja se määräsi koko julkaisun suunnan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kuuden kappaleen EP:llä on intron ”Miksei intro soi?” lisäksi viisi varsinaista kappaletta, joista ensimmäinen, ”Keihoviisu” tuo eittämättä mieleen jotain tuttua – ja se on Kumikameli. Kappalerakenteessa on jotain hyvin samaa, ja mielikuvajaisesta tulee eittämättä hyvälle tuulelle. ”Pahasta” ja ”Hullut hurrat” ovat nopeatempoisia ralleja, jotka varmasti saavat genre-uskovaiset pyörimään hämmentyneenä ympyrää: mitä tämä on? Riesan musiikista löytyy punkia, hardcorea, metallia ja ties mitä muuta. EP:n päättävä ”Hae manalta blues” on kuitenkin julkaisun ehdoton helmi. Se on aggressiivista ja maanista soittoa ja laulantaa, joka pistää genre-sekametelisoppaan vielä pari ainesosaa lisää.

Riesan ”Paholaisen musiikkia” -EP on pirteä kuuntelukokemus. Se on sekoitus tuttuja elementtejä eri musiikkigenreistä, vaikka joidenkin harmitukseksi sitä tiettyä tyylisuuntaa ei oikein koskaan saada kiinni. Tässä tapauksessa se on vain hyvä asia, sillä täytyyhän maailmaan ilmestyä joskus aivan jotain muuta kuin sitä samaa vanhaa paikallaan pysyvää, tai pahimmassa tapauksessa nostalgian perään haikailevaa musiikkia. EP on myös todella selkeä ja ”puhdas”, ja se luo uskottavan kontrastin itse julkaisun ja yhtyeen live-esiintymisen välille. Jos on joskus onnistunut todistamaan suhteellisen ahkeraan keikkailevan yhtyeen livenä, niin sen energinen show ei välity levyltä, mutta se intohimo ja perinpohjainen nautinto musiikin tekemiseen paistaa läpi kuin täysikuu iltausvan läpi. Todella piristävä uusi kotimainen, lokeroimaton yhtye, joka kannattaa ehdottomasti todistaa myös livenä.